Säännöt ovat tärkeitä lapselle.

Vastikään liikennesäännöt tai uudet aluerajat oppinut lapsi käyttäytyy joskus kuin pikku poliisi. Tapahtuipa kerran taajamassa:

  • Äiti, tässä on kyllä viidenkympin nopeusrajoitus, ja mittari näyttää kuuttakymppiä. Miksi sä ajat ylinopeutta?
  • Hei, tuo täti käveli päin punaisia. Eihän niin saa tehdä!
  • Onkohan tuolla lapsella varmasti lupa pyöräillä isolla tiellä?

Jos lapsen pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä, hän saattaa vahtia haukkana, että kaikki muutkin toimivat samojen sääntöjen mukaan. Hän saattaa ottaa säännöt välillä harmillisen kirjaimellisesti.

- Muiden tekemisten tarkkaileminen ja rikkeistä huomautteleminen on osa uusien sääntöjen omaksumista. Virheistä huomauttaminen on lapsen tapa tarkistaa, että olenhan nyt ymmärtänyt tämän säännön oikein, neuvolapsykologi Elsi Liuksiala selittää.

- Samalla kyse on omatunnon kehittymisestä ja moraalisesta kehityksestä. Sääntöjen noudattamista tarkkaileva lapsi on sisäistämässä säännöt eikä vain noudata niitä ulkokohtaisesti.

 

Kun lapsi ojentaa aikuista

Kun aikuinen kiireessä rikkoo liikennesääntöjä ja lapsi siitä huomauttaa, huomautus pitäisi aina ottaa todesta. Kaasujalkaa on syytä keventää ja todeta, että oho, täytyykin olla nopeuden kanssa tarkempi.

Muuten tulee opettaneeksi lapselle, ettei liikennesääntöjä oikeasti tarvitse noudattaa. Joskus vanhempi joutuu lapsen kanssa yhdessä toteamaan, että jotkut ihmiset tosiaan rikkovat tahallaan sääntöjä, vaikka se onkin väärin.

Jos lasta hämmentävään tilanteeseen liittyy jokin selkeä selitys kuten vaikkapa taksi pysähtyy kiellettyyn paikkaan noutamaan pyörätuolilla liikkuvaa asiakasta, se pitää lapselle selittää.

Huomiokyvyn ja ajattelun kehittyessä lapsi oppii itsekin näkemään tilanteen kokonaisuutena, joten huomautteleminen ja kyseleminen vähenevät.

Kun lapsi kertoo toisen lapsen sääntörikkomuksesta aikuiselle, hän paitsi tarkistaa säännön voimassaolon myös hakee turvaa.

Päiväkodin hoitajalle tai opettajalle kertoessaan lapsi siirtää vastuun aikuisille, kuten kuuluukin. Kertomiseen kannattaa suhtautua myönteisesti: Hyvä, että sinä tiedät, miten olisi pitänyt toimia ja hyvä, että kerroit minulle. Me aikuiset hoidamme tilanteen tästä eteenpäin.

 

Kaveritkin kuriin

- Jos joku lapsi jatkuvasti huomauttelee toisten tekemisistä, se voi kertoa lapsen vasta harjoittelevan sosiaalisia taitoja. Lapsi ei kenties ole löytänyt paikkaansa ryhmässä eikä tunne oloaan turvalliseksi. Ehkä hän hakee aikuisten hyväksyntää ja huomiota muita lapsia vahtimalla, psykologi neuvoo.

Suoraan kavereille huomautteleva lapsi on sosiaalisesti sen verran rohkea, ettei hänen tarvitse turvautua aikuisen apuun.

Toisten tekemisten kommentointi saattaa olla hänelle vain tapa tehdä huomioita ympäristöstään ? lapsethan oppivat paljon toisiaan tarkkailemalla.

- Esikouluiässä lapset seuraavat muutenkin tarkkaan toistensa tekemisiä ja vertailevat itseään muihin. Jos joku koko ajan huomauttelee toisten virheistä, se voi tietysti ärsyttää muita, erityislastentarhanopettaja Maarit Toivonen toteaa.

- Siksi aikuisen pitää puuttua tilanteeseen ja tehdä lapselle selväksi, ettei muiden sääntöjen noudattaminen ole hänen vastuullaan vaan aikuisten, erityislastentarhanopettaja Maarit Toivonen toteaa.

 

Takaisin autokouluun

Toisinaan minusta tuntuu kuin olisin joutunut takaisin autokouluun. Liikennesääntöjen hienouksia opiskelevan tokaluokkalaisen kanssa ajellessaan huomaa, miten omakin liikennekuri on vuosien varrella päässyt löystymään.

Repsikan paikalta on kiusallisen hyvät näkymät niin tielle kuin nopeusmittariinkin.

  • Äiti, eikös liikenneympyrästä lähtiessä pitäisi aina vilkuttaa, vierestä kuuluu, kun poistumme kiertoliittymästä ainoana ajoneuvona koko kaupunginosassa.
    - Juu, totta kai pitäisi, mutta taisin unohtaa, kun ei näkynyt missään muita autoja, selittelen.
  • Äiti, et kai aio vastata tuohon puhelimeen, kun sulla ei ole handsfreetä mukana, apukuljettaja huomauttaa epäluuloisesti, kun puhelimeni soi. Onneksi luurissa on kaiutintoiminto ? saapa soittajakin kuulla, kuinka minua neuvotaan auton ratissa.
  • Äiti, tässä on satasen rajoitus. Sä ajat ylinopeutta! Jos poliisi näkee, saat kyllä sakot.
  • Tämä mittari näyttää hiukan ylimääräistä. Oikeasti ajan aika tarkkaan sitä sataa.
  • No toi ainakin ajaa ylinopeutta, kun se ohitti meidät. Ja toi toinenkin! Hei, aja hiukan lujempaa, kun kaikki menee meidän ohi!

Huomaan hokevani hiljaa mielessäni "Joko ollaan perillä, joko ollaan perillä."

Susanna Viljanen, Meidän Perhe

Vierailija

Asuuko teillä pikku poliisi?

Meillä huutaa koko perhe pienimmästä vanhimpaan minulle, autokuskille: " Isä miksi ajat niin hiljaa, kun kaikki ohittavat meidät? " Vastaan heille perheen isänä ja liikenneonnettomuuksien uhreja tuntevana: " Noudatan liikennesääntöjä ja tiedän ihmisen fysiologian rajallisuuden. "
Lue kommentti

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.