En kai kasvata vahingossa sohvaperunaa? Hyvä alku on jo se, ettei kiellä lasta juoksemasta ja hyppimästä.

Vapaapäivän aamu, ja lapsi nyhjää sohvannurkassa sarjakuvan kanssa tunteja. Tavallaan ihanaa, mutta pitäisikö olla huolissaan? Kasvaako hänestä liikuntaa vieroksuva aikuinen?

– Lapsi liikkuu luonnostaan melkein joka paikassa, kun vain saa siihen vapautta ja mahdollisuuksia, vakuuttaa tutkijatohtori Arto Laukkanen Jyväskylän yliopistosta.

Luultavasti lukutoukkakin siis jossain vaiheessa vapaapäivää innostuu liikkeelle.

– Liikkuminen on lapselle luontainen tapa olla maailmassa. Lapsilla liikunta tarkoittaa fyysisesti aktiivista leikkiä, ei niinkään sitä, että lapsi vietäisiin erikseen jonnekin liikkumaan.

Nykyiset joustinpatjat ovat niin hyviä, että ne kestävät kyllä pomppimisen.

Laukkanen on tutkinut vanhempien vaikutusta lapsen liikunnallisuuteen. Hän haastaa vanhemmat tarkistamaan käsityksiään siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Saako sisällä juosta? Voiko sohvatyynyistä rakentaa esteradan? Onko sängyllä lupa pomppia?

– Nykyiset joustinpatjat ovat niin hyviä, että ne kestävät kyllä pomppimisen.

Tottumus urautuu jo varhain

Nykylapset elävät lapsuuttaan paljon enemmän vanhempien valvonnassa kuin aiemmat sukupolvet. Ennen lasten reviiri oli laajempi, ja lapset viettivät enemmän aikaa keskenään. Aikuiset eivät ehtineet olla kieltämässä puihin kiipeilyä, pyörätemppuilua tai hyppyrimäestä laskua.

Nykyisin lapset viettävät enemmän aikaa sisällä, mutta tarve liikuntaan on entisellään. Lasten liikuntasuositusten mukaan alle kouluikäisen pitäisi liikkua päivässä kolme tuntia, joista vähintään tunti reippaasti. Koululaisille suositus on kaksi tuntia liikuntaa päivässä.

Liikuntaa karttavilla lapsilla fyysisen aktiivisuuden määrä alkaa laskea jo neljävuotiaana.

Vaikka lapset ovat luonnostaan liikunnallisia, arviolta yli puolet suomalaislapsista liikkuu suosituksia vähemmän. Erot lasten välillä ovat suuret. Tutkimusten mukaan vähiten liikkuvat lapset ovat liikkeessä vain kolmanneksen aktiivisimpiin verrattuna. Liikuntatottumukset alkavat urautua jo leikki-iässä.

– Liikuntaa karttavilla lapsilla fyysisen aktiivisuuden määrä alkaa laskea jo neljävuotiaana, kun muilla lapsilla aktiivisuus vielä lisääntyy kouluikään saakka, Laukkanen kertoo.

Päiväkotiin kävellen

Kaikkein eniten lapsen liikuntatottumuksiin vaikuttaa perhe. Parhaimmillaan liikunta on osa jokapäiväistä arkea.

Vanhemman ei kuitenkaan tarvitse olla himoliikkuja ollakseen kelpo liikuntakasvattaja. Perheen yhteinen liikunnallinen puuhastelu ja arkiliikunta ovat tärkeintä.

Arto Laukkanen tutki väitöskirjassaan, miten vanhemmille annettu liikuntaneuvonta vaikutti perheen lasten liikuntatottumuksiin.

Kävi ilmi, että vanhemmille tarjottu tuki vaikutti eniten niissä perheissä, joissa vanhemmilla oli kaikkein vähiten liikuntaa tukevia toimintatapoja. Pienillä muutoksilla arjessa lasten liikkuminen lisääntyi. Voisiko päiväkodista kävellä kotiin ainakin iltapäivällä, kun ei ole niin kiire kuin aamulla? Sovitaanko yhdessä, että hissiä ei käytetä kuin hätätapauksessa? Mahtuisiko viikonloppuun retki lähimetsään tai uimahalliin?

Ohjattu liikunta voi jopa vähentää luontaista liikkumista, sillä siihen liittyy usein kuskaamista ja odottelua.

Päiväkoti-ikäinen tai pieni koululainen ei välttämättä tarvitse ohjattua liikuntaa.

– Ohjattu liikunta voi jopa vähentää luontaista liikkumista, sillä siihen liittyy usein kuskaamista ja odottelua lapsiryhmässä, Laukkanen huomauttaa.

Liikkumistavat kehittyvät ikävaiheittain. Taapero jaksaa harjoitella lelun viskaamista loputtomasti. Viisivuotias liikkuu paikasta toiseen juosten tai hypähdellen, ja alakoululainen harjoittelee kymmeniä kertoja päivässä kärrynpyörää.

Lapsen kasvaessa liikunta linkittyy kaverisuhteisiin. Kouluiässä liikunnan perustaidot, kuten heittäminen, juokseminen, hyppääminen ja välineen käsittely, olisi hyvä jo olla hallussa. Silloin pääsee paremmin mukaan yhteisiin välituntileikkeihin.

Paikoilleen ei pitäisi jymähtää, sillä liikunta on välttämätöntä lapsen kehitykselle. Hermosto ja lihakset kehittyvät vain harjoittelemalla. Luut tarvitsevat vahvistuakseen vauhdikasta liikuntaa parikymppiseksi asti.

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että liikunta kehittää aivoja ja tehostaa niiden työskentelyä. Ehkäpä lukemaankin opitaan ennemmin liikkuen kuin kirjaimia päntäten.

Se ei ole geeneissä

Perimällä on vain pieni vaikutus siihen, kuinka liikunnallisiksi kasvamme. Lapsen temperamentti ei määritä suoraan hänen liikunnallisuuttaan, mutta se saattaa vaikuttaa siihen, kuinka läheiset ihmiset suhtautuvat lapsen liikkumiseen.

– Jos lapsi on temperamentiltaan niin sanotusti helppo, vanhemmat tukevat häntä liikuntaan. Jos taas lapsen temperamentti on haastavampi, lapsi saa tukea vähemmän, Laukkanen tiivistää tuoreet tutkimustulokset.

Haastavamman lapsen käyttäytymistä rajoitetaan enemmän.

Vanhemmat ilmeisesti suhtautuvat sallivammin temperamentiltaan helposti sopeutuvaan lapseen, kun taas haastavamman lapsen käyttäytymistä rajoitetaan enemmän. Voimakastahtoisen lapsen vanhempien kannattaa siis pohtia, voisiko kieltämisen joskus jättää väliin liikuntakasvatuksen nimissä.

Yllättäen liikuntatutkija ei pidä ruutuaikaa ja pelaamista kovin suurena uhkana lasten liikkumiselle.

– Viihdeteknologia kuuluu lasten elämään. Ihanteellista on, jos sen yhdistää liikuntaan, kuten seikkailu-, tanssi- ja urheilupeleissä.

Riskejä kaihtamatta

Kouluiässä kavereiden vaikutus lapsen liikunnallisuuteen kasvaa. Vanhempien rooli on toimia entistä enemmän liikunnan mahdollistajana. Koululainen kavereineen tarvitsee ehkä kyydin trampoliinipuistoon, laskettelurinteeseen tai muihin paikkoihin, joissa ikätoverit tykkäävät liikkua.

– Koululaisen omia mieltymyksiä on tärkeää kuunnella. Kaikki eivät pidä ohjatusta treenistä, mutta skeittaus, skuuttaus tai keppihevostelu kavereiden kanssa saattaa kiinnostaa, Arto Laukkanen sanoo.

Iso osa koululaisen liikkumisesta muodostuu arjen aktiivisuudesta. Jos vain mahdollista, koulumatkat kannattaa kulkea jalan tai pyörällä. Perheen kesken voidaan sopia, että ulos lähdetään kerran päivässä tai ainakin kerran viikonlopussa.

Lapsen täytyy saada kokeilla rajojaan ja voittaa itsensä.

On hyvä, jos lapsi saa harjoitella liikunnan perustaitoja läpi lapsuuden ilman turhia rajoitteita. Puuhun kiipeilijää tai kiveltä hyppääjää kannattaa siis ennemmin kannustaa kuin kieltää.

– Pieni riskinotto kuuluu liikuntaan. Lapsen täytyy saada kokeilla rajojaan ja voittaa itsensä. Siitä syntyy liikunnan ilo.

Kannusta, älä kiellä

1. Unohda turhat kiellot

Pohdi, millaisia sääntöjä luot kotiin. Mitään pahaa ei tapahdu, vaikka sisälle joskus rakentaisi temppuradan tuoleista ja tyynyistä. Jos sohvalla pomppiminen ärsyttää, mene toiseen huoneeseen.

2. Yhdessä liikkeelle

Vanhemmat vaikuttavat lapsen liikuntatottumuksiin kaikkein eniten. Entäpä, jos lähtisitte lähikauppaan yhdessä pyörällä tai potkulaudalla? Paras tapa edistää pikkulasten liikunnallisuutta on ulkoilla säännöllisesti.

3. Hyväksy riskit

Jos sinua kauhistuttaa, kun lapsi hyppää jättileiskautuksen keinusta, katso ennemmin muualle kuin kiellä. Liikunnan riemuun kuuluu omien rajojen koettelu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.