En kai kasvata vahingossa sohvaperunaa? Hyvä alku on jo se, ettei kiellä lasta juoksemasta ja hyppimästä.

Vapaapäivän aamu, ja lapsi nyhjää sohvannurkassa sarjakuvan kanssa tunteja. Tavallaan ihanaa, mutta pitäisikö olla huolissaan? Kasvaako hänestä liikuntaa vieroksuva aikuinen?

– Lapsi liikkuu luonnostaan melkein joka paikassa, kun vain saa siihen vapautta ja mahdollisuuksia, vakuuttaa tutkijatohtori Arto Laukkanen Jyväskylän yliopistosta.

Luultavasti lukutoukkakin siis jossain vaiheessa vapaapäivää innostuu liikkeelle.

– Liikkuminen on lapselle luontainen tapa olla maailmassa. Lapsilla liikunta tarkoittaa fyysisesti aktiivista leikkiä, ei niinkään sitä, että lapsi vietäisiin erikseen jonnekin liikkumaan.

Nykyiset joustinpatjat ovat niin hyviä, että ne kestävät kyllä pomppimisen.

Laukkanen on tutkinut vanhempien vaikutusta lapsen liikunnallisuuteen. Hän haastaa vanhemmat tarkistamaan käsityksiään siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Saako sisällä juosta? Voiko sohvatyynyistä rakentaa esteradan? Onko sängyllä lupa pomppia?

– Nykyiset joustinpatjat ovat niin hyviä, että ne kestävät kyllä pomppimisen.

Tottumus urautuu jo varhain

Nykylapset elävät lapsuuttaan paljon enemmän vanhempien valvonnassa kuin aiemmat sukupolvet. Ennen lasten reviiri oli laajempi, ja lapset viettivät enemmän aikaa keskenään. Aikuiset eivät ehtineet olla kieltämässä puihin kiipeilyä, pyörätemppuilua tai hyppyrimäestä laskua.

Nykyisin lapset viettävät enemmän aikaa sisällä, mutta tarve liikuntaan on entisellään. Lasten liikuntasuositusten mukaan alle kouluikäisen pitäisi liikkua päivässä kolme tuntia, joista vähintään tunti reippaasti. Koululaisille suositus on kaksi tuntia liikuntaa päivässä.

Liikuntaa karttavilla lapsilla fyysisen aktiivisuuden määrä alkaa laskea jo neljävuotiaana.

Vaikka lapset ovat luonnostaan liikunnallisia, arviolta yli puolet suomalaislapsista liikkuu suosituksia vähemmän. Erot lasten välillä ovat suuret. Tutkimusten mukaan vähiten liikkuvat lapset ovat liikkeessä vain kolmanneksen aktiivisimpiin verrattuna. Liikuntatottumukset alkavat urautua jo leikki-iässä.

– Liikuntaa karttavilla lapsilla fyysisen aktiivisuuden määrä alkaa laskea jo neljävuotiaana, kun muilla lapsilla aktiivisuus vielä lisääntyy kouluikään saakka, Laukkanen kertoo.

Päiväkotiin kävellen

Kaikkein eniten lapsen liikuntatottumuksiin vaikuttaa perhe. Parhaimmillaan liikunta on osa jokapäiväistä arkea.

Vanhemman ei kuitenkaan tarvitse olla himoliikkuja ollakseen kelpo liikuntakasvattaja. Perheen yhteinen liikunnallinen puuhastelu ja arkiliikunta ovat tärkeintä.

Arto Laukkanen tutki väitöskirjassaan, miten vanhemmille annettu liikuntaneuvonta vaikutti perheen lasten liikuntatottumuksiin.

Kävi ilmi, että vanhemmille tarjottu tuki vaikutti eniten niissä perheissä, joissa vanhemmilla oli kaikkein vähiten liikuntaa tukevia toimintatapoja. Pienillä muutoksilla arjessa lasten liikkuminen lisääntyi. Voisiko päiväkodista kävellä kotiin ainakin iltapäivällä, kun ei ole niin kiire kuin aamulla? Sovitaanko yhdessä, että hissiä ei käytetä kuin hätätapauksessa? Mahtuisiko viikonloppuun retki lähimetsään tai uimahalliin?

Ohjattu liikunta voi jopa vähentää luontaista liikkumista, sillä siihen liittyy usein kuskaamista ja odottelua.

Päiväkoti-ikäinen tai pieni koululainen ei välttämättä tarvitse ohjattua liikuntaa.

– Ohjattu liikunta voi jopa vähentää luontaista liikkumista, sillä siihen liittyy usein kuskaamista ja odottelua lapsiryhmässä, Laukkanen huomauttaa.

Liikkumistavat kehittyvät ikävaiheittain. Taapero jaksaa harjoitella lelun viskaamista loputtomasti. Viisivuotias liikkuu paikasta toiseen juosten tai hypähdellen, ja alakoululainen harjoittelee kymmeniä kertoja päivässä kärrynpyörää.

Lapsen kasvaessa liikunta linkittyy kaverisuhteisiin. Kouluiässä liikunnan perustaidot, kuten heittäminen, juokseminen, hyppääminen ja välineen käsittely, olisi hyvä jo olla hallussa. Silloin pääsee paremmin mukaan yhteisiin välituntileikkeihin.

Paikoilleen ei pitäisi jymähtää, sillä liikunta on välttämätöntä lapsen kehitykselle. Hermosto ja lihakset kehittyvät vain harjoittelemalla. Luut tarvitsevat vahvistuakseen vauhdikasta liikuntaa parikymppiseksi asti.

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että liikunta kehittää aivoja ja tehostaa niiden työskentelyä. Ehkäpä lukemaankin opitaan ennemmin liikkuen kuin kirjaimia päntäten.

Se ei ole geeneissä

Perimällä on vain pieni vaikutus siihen, kuinka liikunnallisiksi kasvamme. Lapsen temperamentti ei määritä suoraan hänen liikunnallisuuttaan, mutta se saattaa vaikuttaa siihen, kuinka läheiset ihmiset suhtautuvat lapsen liikkumiseen.

– Jos lapsi on temperamentiltaan niin sanotusti helppo, vanhemmat tukevat häntä liikuntaan. Jos taas lapsen temperamentti on haastavampi, lapsi saa tukea vähemmän, Laukkanen tiivistää tuoreet tutkimustulokset.

Haastavamman lapsen käyttäytymistä rajoitetaan enemmän.

Vanhemmat ilmeisesti suhtautuvat sallivammin temperamentiltaan helposti sopeutuvaan lapseen, kun taas haastavamman lapsen käyttäytymistä rajoitetaan enemmän. Voimakastahtoisen lapsen vanhempien kannattaa siis pohtia, voisiko kieltämisen joskus jättää väliin liikuntakasvatuksen nimissä.

Yllättäen liikuntatutkija ei pidä ruutuaikaa ja pelaamista kovin suurena uhkana lasten liikkumiselle.

– Viihdeteknologia kuuluu lasten elämään. Ihanteellista on, jos sen yhdistää liikuntaan, kuten seikkailu-, tanssi- ja urheilupeleissä.

Riskejä kaihtamatta

Kouluiässä kavereiden vaikutus lapsen liikunnallisuuteen kasvaa. Vanhempien rooli on toimia entistä enemmän liikunnan mahdollistajana. Koululainen kavereineen tarvitsee ehkä kyydin trampoliinipuistoon, laskettelurinteeseen tai muihin paikkoihin, joissa ikätoverit tykkäävät liikkua.

– Koululaisen omia mieltymyksiä on tärkeää kuunnella. Kaikki eivät pidä ohjatusta treenistä, mutta skeittaus, skuuttaus tai keppihevostelu kavereiden kanssa saattaa kiinnostaa, Arto Laukkanen sanoo.

Iso osa koululaisen liikkumisesta muodostuu arjen aktiivisuudesta. Jos vain mahdollista, koulumatkat kannattaa kulkea jalan tai pyörällä. Perheen kesken voidaan sopia, että ulos lähdetään kerran päivässä tai ainakin kerran viikonlopussa.

Lapsen täytyy saada kokeilla rajojaan ja voittaa itsensä.

On hyvä, jos lapsi saa harjoitella liikunnan perustaitoja läpi lapsuuden ilman turhia rajoitteita. Puuhun kiipeilijää tai kiveltä hyppääjää kannattaa siis ennemmin kannustaa kuin kieltää.

– Pieni riskinotto kuuluu liikuntaan. Lapsen täytyy saada kokeilla rajojaan ja voittaa itsensä. Siitä syntyy liikunnan ilo.

Kannusta, älä kiellä

1. Unohda turhat kiellot

Pohdi, millaisia sääntöjä luot kotiin. Mitään pahaa ei tapahdu, vaikka sisälle joskus rakentaisi temppuradan tuoleista ja tyynyistä. Jos sohvalla pomppiminen ärsyttää, mene toiseen huoneeseen.

2. Yhdessä liikkeelle

Vanhemmat vaikuttavat lapsen liikuntatottumuksiin kaikkein eniten. Entäpä, jos lähtisitte lähikauppaan yhdessä pyörällä tai potkulaudalla? Paras tapa edistää pikkulasten liikunnallisuutta on ulkoilla säännöllisesti.

3. Hyväksy riskit

Jos sinua kauhistuttaa, kun lapsi hyppää jättileiskautuksen keinusta, katso ennemmin muualle kuin kiellä. Liikunnan riemuun kuuluu omien rajojen koettelu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.