Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä, miettii psykologi Leea Mattila.  Kuva: Niki Strbian.

Lapsettomuudesta kärsivä kaipaa tukea, ei neuvoja.

Lapsitoiveeseen kiteytyy usein oman itsen jatkuvuus ja elämän merkitykselliseksi kokeminen. Kun lasta ei ala kuulua, mieleen puskee nöyryytys, pettymys, häpeä, ahdinko ja syyllisyys. Lapsiperheiden kohtaaminen saattaa herättää kateutta, parisuhde kuormittuu surusta, ja hedelmättömyyshoidosta johtuva taloudellinen paine kuristaa.

Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Sosiaalinen tuki on ratkaisevan tärkeää kriisin keskellä. Lapsettomuutta kommentoivalta kaivataan sensitiivisyyttä. Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Toisinaan hedelmöityshoidoilla raskaaksi tullut synnyttää biologisesti toisen soluista kasvaneen lapsen. Lapsettomuuden voi katkaista myös adoptio- tai sijaislapsi. Vanhemmuus on onneksi ensisijaisesti sosiaalinen ja tunnesuhde. Silti jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä.  

Seuraavat huomautukset kannattaa jättää väliin, kun keskustelet lapsettoman kanssa:

1.”Mun kaverin naapuri on kanssa ollut hoidoissa, ja se on tooosi rankkaa. Tiedän, seurasin sivusta. Että teille on tulossa kyllä rankkaa.” 

Lapsettomuushoitoihin hakeutuva ei todellakaan halua kuulla manailuja siitä, miten rankkaa se tulee olemaan. Hän osaa tiedostaa asian itsekin. Myötätuntoinen katse tai halaus toimii paremmin.

2. “Mun kummin kaima yritti kanssa lasta, mutta sitten ne lakkas stressaamasta ja kävi lomalla, ja nyt niillä on luomulapsi.”

Ihmeitä sattuu ja stressi on varmasti vihollinen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kytkettyä pois päältä vipua vääntämällä. Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

3. “Ai haluutte lapsen? Ota meidän lapsi viikonlopuksi, niin katsotaan sitten, haluatko enää lasta.”

Tämä on todellinen oksennus lapsettoman niskaan. Kamalinta ja mitätöivintä, mitä voi sanoa. Sensuroi vitsi omasta valikoimastasi.

4. “Hankkikaa koira!”

Karvaiset lemmikit ovat monelle äärimmäisen rakkaita, mutta lasta toivovalle ne eivät voi korvata ihmisen paikkaa.

5. "Jos sä oot raskaana?" 

Tämä saattaa olla kaikkein ärsyttävin heitto naiselle, kun hänellä on pahoinvointia tai päänsärkyä. Kommentin kuuleminen voi tehdä surulliseksi tai todella vihaiseksi. Oireet ovat suuremmalla todennäköisyydellä kuukautisoireita. Kuukautisten alkaminen muistuttaa lapsetonta hänen hartaiten toivomansa asian epäonnistumisesta – ja sitten joku vielä heittää sen vitsiksi. 

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Vierailija

5 asiaa, joita ei kannata sanoa lapsettomuudesta kärsivälle

Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti: Itsellä lähipiirissä useampia 40 kymppisiä pareja jotka pitkään yhdessä olleet ja ikinä ei ole edes tullut mieleen kysyä tai puuttua heidän lapsettomuuteensa. Itse kertovat jos sille tarvetta, sillä miten se meille edes kuuluu kysellä. Olin 27v ensimmäisen lapsen syntyessä ja kyllä monta kertaa pahoitin mieleni lapsi kyselystä ja toisen lapsen tein 10v myöhemmin ja siinäkin välissä niitä ikäviä sai kuulla. Ja nyt lapset aikuisia ja naapurin ihminen vielä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Satu Kettunen

Koululaisten seksipuheet alkoivat jo ahdistaa. Sitten äiti oppi, mistä ja milloin heille todella kannattaa puhua.

Tokaluokkalaiseni kysymys kuuluu kirkkaana iltapalapöydässä puoli yhdeksältä.

”Äiti, mitä tarkoittaa paneminen?”

Kysymys ei yllätä, sillä seksipuhe on suorastaan työntynyt elämäämme parin viimeisen viikon aikana.

Ensin viidesluokkalaiseni WhatsApp-ryhmään ilmestyi kuva, jossa hänen ikäisensä tyttö poseerasi stringeissä. Vain pari päivää myöhemmin sain viestin tokaluokkalaiseni luokkakaverin äidiltä. Hän kysyi, olinko tietoinen luokan WhatsApp-ryhmästä, johon lapseni kaveri oli kirjoittanut lapsestani: ”Se haluaa panna.”

En ollut tietoinen. Totta puhuakseni jo stringikuva pöyristytti minua. Vielä suurempi järkytys oli nähdä kahdeksanvuotiaani nimi ja sana ”paneminen” samassa lauseessa.

Nyt, kun olen saanut sulatella molempia asioita, vastaan kuopuksen kysymykseen liiemmin takeltelematta. Jään kuitenkin miettimään, olenko osannut puhua lapsilleni seksuaalisuudesta ja seksistä riittävän hyvin.

Ja ennen kaikkea: riittävän ajoissa.

Olemmeko kaikki myöhässä?

Vielä lasteni vauva-aikana kuvittelin, että mistä tahansa asiasta puhuminen käy meillä aikanaan helposti. Lapseni ovatkin ilokseni kasvaneet avoimiksi keskustelijoiksi. Mutta seksistä he eivät juurikaan ole aiemmin kysyneet. Enkä minä ole osannut ajatella, että se vielä erityisesti kiinnostaisi kumpaakaan heistä.

Toki mistä vauvat tulevat -keskustelu on käyty meilläkin. Mutta se oli ennen someryhmiä ja stringikuvia.

On yllättävää, kuinka paljon seksi aiheena hämmentää meitä aikuisia.

Mietin, miten havahdun tähän aiheeseen ylipäätään vasta nyt. Tunne on sama kuin esikoisen vauva-aikana, kun tajusin yhtäkkiä tehneeni karmean virheen: en ollut tajunnut pitää vauvaa tarpeeksi vatsallaan. Vauvatapaamisessa huomasin, että hän ei jaksanut kannatella päätään yhtä terhakasti kuin ikätoverinsa. Panikoin. Olen saattanut pilata lapseni kehityksen.

Vaikka huoli oli lopulta turha ja lähinnä tuoreen äidin pakokauhuista epäonnistumisen pelkoa, se jäi mieleen. Nyt sama huoli peruuttamattomasta mokasta nousee pintaan. Olenko auttamattomasti myöhässä seksistä puhumisessa? Menikö juna jo?

Jos meni, niin asemalle tuntuu jääneen enemmänkin porukkaa.

Tokaluokkalaisten WhatsApp-ryhmän sisältö paisuu pieneksi kriisiksi. Vanhempien reaktiot vaihtelevat ja viestit sinkoilevat. Jään miettimään niissä viliseviä sanoja: Vessatermejä. Roiseja törkeyksiä. Rumia puheita. Meidän lapsi ei ainakaan tällaiseen osallistu. Nyt lähtee opettajalle viesti.

Omasta lapsestani kirjoitettu teksti toki järkytti ensinäkemältä itseänikin. On silti yllättävää, kuinka paljon seksi aiheena hämmentää meitä aikuisia. Osa vanhemmista haluaisi selvästi blokata koko asian mielestään, ”koska se ei kuulu lasten maailmaan”. Osa on sitä mieltä, että seksipuheet ovat pojista lähtöisin. Toiset ovat enemmän huolissaan siitä, että luonnollisesta kiinnostuksesta rangaistaan tai tehdään liian suuri numero.

Seuraavana päivänä aihetta käsitellään vielä Wilma-tiedotteessa, sillä opettajalle todella on lähtenyt viesti asiasta. Opettajan viesti on rakentava ja asiallinen. Siinä kerrotaan, että seksiasioista puhutaan nyt luokassa ja pyydetään jatkamaan keskustelua kotona, koska aihe selvästi kiinnostaa lapsia. Kiitän onneamme, kuinka hyvä opettaja meille on osunut.

Kriisi on ohi. Jään silti miettimään, miten ulalla me vanhemmat olemme edelleen siitä, miten lapsen seksuaalisuus ja kiinnostus seksiin tulisi kohdata.

Aika rikkoa tabu

Luulisi, että muistaisimme sen, miten seksistä puhuttiin meille omassa lapsuudessamme.

Ei mitenkään.

No, ehkä sentään jotenkin. Mutta uskon, että monen muistot aiheesta ovat hyvin samankaltaisia kuin omani. Seksi ja seksuaalisuus olivat jonkinlaisia tabuja, joita käsiteltiin esimerkiksi koulussa korkeintaan yhden vaivaannuttavan terveystiedon tunnin ajan. Vaivaannuttavuus ei tullut varsinaisesta puheenaiheesta vaan siitä, että luokan edessä ollut aikuinen olisi selvästi halunnut olla missä tahansa muualla. Tuli tunne, että tässä on jotain, mitä pitää peitellä ja hävetä.

Kuka meistä haluaa kasvattaa lapsensa häpeilemään seksuaalisuuttaan?

Häpeän liittäminen seksuaalisuuteen siirtyy lapsille nimenomaan aikuisilta. Eikö seksin leimaaminen rumiksi puheiksi ja vessasanoiksi ole juuri tätä häpeän siirtämistä? Kuka meistä oikeasti haluaa kasvattaa lapsensa häpeilemään seksuaalisuuttaan tai kiinnostustaan seksiasioihin? Miksi näistä asioista edelleen joko vaietaan täysin tai vaihtoehtoisesti nostetaan WhatsApp-meteli?

On totta, että internet tuo kaikki asiat – myös seksin – eri tavalla nykylasten silmille. Mielestäni olen hyvin perillä lasteni elämästä ja tekemisistä. Silti tunnen toisinaan olevani askeleen jäljessä. En voi enkä edes halua ratsata jatkuvasti lasteni kavereiden tai kaveriporukoiden viestejä.

Puhelimen kautta tuleva viriketulva on todellinen. Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärin Elina Hermansonin mukaan on kuitenkin höpöpuhetta, että asiat olisivat ennen olleet paremmin.

– Myös ennen lapsilla oli valtavasti hämmennyksiä ja väärinkäsityksiä. Muistan, kun itse kävin 13-vuotiaana katsomassa isäni kanssa Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin. Olin aivan järkyttynyt kohtauksesta, jossa piika minun mielestäni raiskattiin. Kun isäni jälkikäteen kehui leffaa eikä ollut lainkaan järkyttynyt, mietin, oliko se isäni mielestä ihan normaalia seksiä.

Hän lisää, että lasta ei voi suojella seksin näkemiseltä. Se tulee väistämättä lapsen elämään, kun hän avaa television tai tietokoneen.

– Ennen puberteettia sana ”kiihottuminen” on lapselle täysin käsittämätön, ja yhdynnän näkeminen ahdistaa. Silti lähes kaikki kymmenvuotiaat ovat nähneet jo lukuisia yhdyntöjä ja tehneet niistä omia tulkintojaan.

Myönnän, tämäkin järkyttää minua. Että lapseni olisivat nähneet lukuisia yhdyntöjä ja ahdistuneet niistä?

On selvästi keskustelun aika.

Making love

Miten seksistä sitten pitäisi koululaiselle puhua? Saan Hermansonilta yllättävän neuvon: älä puhu seksistä.

– Puhu mieluummin rakkaudesta. On kummallista, että seksistä puhutaan paljon, mutta rakkaudesta vain vähän. Lapset eivät tarvitse kukka ja mehiläinen -oppeja, koulu opettaa sen puolen. Lapset tarvitsevat puhetta rakkaudesta.

Vaikkapa näin: Kun kaksi aikuista rakastaa kovasti toisiaan, he haluavat päästä niin lähelle toisiaan kuin suinkin.

– Englannin termi making love on hyvä esimerkki. Tehdään rakkautta. Seksiä voi myös kuvata aikuisten leikiksi. Lapselle voi myös kertoa, että hänen ei tarvitse huolestua, vaikka ei ymmärrä, miksi aikuiset puhuvat niin paljon seksistä. Sitten kun on aikuinen, on aikuisen hormoneja. Niiden avulla käsittää, mistä on kysymys, Hermanson neuvoo.

Lasten ja nuorten lääkärinä Hermanson opetteli aikansa tiettyjä, toimivia lauseita. Sellaisia kuten ”Porno on näyteltyä seksiä” ja ”Itsetyydytys on seksiä rakastamansa ihmisen kanssa”.

– Lopulta opin sanomaan ne lauseet luontevasti.

Tärkeintä on kertoa lapselle, kuinka kertakaikkisen ihana hän on.

Pornosta puhumiseen Hermanson kehottaa pysähtymään pidemmäksi aikaa. On tärkeää kertoa lapselle se, että näytelty seksi on eri asia kuin seksi rakastamansa ihmisen kanssa. Näyttelijät eivät rakasta toisiaan vaan tekevät temppuja.

– Pornoa katsomalla ei voi oppia seksiä. Monet nuoret yrittävät epätoivoisesti sekstailla, ja sitten he toteavat, ettei se olekaan erityisen kivaa. Eihän se ole, jos ei ihan oikeasti rakasta ja halua.

Tärkeintä on kertoa lapselle, kuinka kertakaikkisen ihana hän on päästä varpaisiin.

– On myös hyvä sanoa, että kaikki paikat kehossa ovat hyviä, mutta kukaan toinen ei saa koskea sinua, ellet halua. Etenkään uikkareiden alle jääviin paikkoihin. Sitten kun on aikuinen ja rakastuu, voi yhtäkkiä halutakin, että toinen koskisi juuri niihin kohtiin. Sitä kannattaa odottaa.


 


Äidiltä pojalle

Odottaa kannattaa myös tilannetta, jossa seksuaalisuudesta ja seksistä on luontevaa puhua. Milloin on itse asiassa yhtä tärkeää kuin miten. Hyvä perusneuvo on: vastaa silloin, kun lapsi kysyy. Salli kysymykset, mutta älä tyrkytä. Saarnaaminen tai opettaminen voi kääntyä itseä vastaan, sanoo Hermanson.

– Toisaalta isäni piti meille lapsille pitkiä yksinpuheluja ja pohdiskeluja automatkoilla. Hän istui ratissa ja me lapset takapenkillä. Se oli aika hyvä tilanne puhua seksistäkin, kun ei tarvinnut katsoa ketään silmiin. Huomasin jossain vaiheessa, että tein samaa omien lasteni kanssa.

Hermansonin esimerkki on huojentava: isä, joka puhuu tyttärelleen. Itse olen näissä keskusteluissa useimmiten ainoana vanhempana, äitinä pojille. Olen miettinyt, osaanko puhua mieheksi kasvamisesta, kun en koskaan ole sellaiseksi itse kasvanut.

”Jos suhde lapseen on luonteva, hän kyllä kysyy, kun mietityttää.”

Onnekseni avioliiton päättyminen vuosia sitten ei meidän perheessämme tarkoittanut yhteisen vanhemmuuden päättymistä. Voin luottaa siihen, että myös poikieni isä puhuu lapsilleen. Silti arjessa minä olen se, joka kohtaa WhatsApp-kriisit – ja sen, että ”vauvoistani” kasvaa nuoria miehiä.

– Ehkä isän on helpompi puhua pojalle ja äidin tyttärelle, Hermanson myöntää.

– Ihminen on kuitenkin mallioppija. On tärkeää, että aikuinen hyväksyy sekä omansa että lapsen kehon ja kehuu niitä. Jos suhde lapseen on luonteva, hän kyllä kysyy, kun häntä mietityttää.

Siihen äiti on nyt valmiina.

Iltapala on katettu. Seuraavaa kysymys, kiitos.

Jaga

Kun lapset alkavat puhua seksistä, kerro heille rakkaudesta

Minun mielestäni on seksuaalisuutta rajoittavaa ja häpeällistävää puhua siitä vain rakkauden yhteydessä. Seksiä voi terveesti haluta ja harjoittaa myös ilman rakkauden tunteita, ihan kuten toista ihmistä voi rakastaa syvästi ilman seksiä. Meillä on aina puhuttu avoimesti asiasta ja olen kertonut lapsilleni seksin olevan monille luontainen tarve, kuten myös sen, että on myös ihmisiä, jotka eivät siitä koskaan innostu. Rakkauden kanssa en ole sitä linkittänyt, vaan sen sijaan itsensä ja toisten...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.