Kasvatatko kaikkia lapsia samoin?

Kasvatatko kaikkia lapsia samoin? Ai et, sepä hyvä.

Vallalla on yhä käsitys, että kaikkia lapsia tulisi kasvattaa samalla tavalla. Vanhemmat pyrkivät usein jakamaan kaiken tasan lastensa kesken: ajan, piparit ja halaukset. Se on hyvä periaate, mutta ei välttämättä palvele lasten tarpeita.

1. Opi vuorovaikutuksesta

Samoista geeneistä huolimatta lapset voivat olla luonteeltaan erilaisia. Kun toinen viihtyy kainalossasi mykkyrässä satuja kuunnellen, toinen upottaa mieluummin kätensä savikakkutaikinaan.

Tarkkailemalla opit tuntemaan sisarukset ja heidän erilaiset tarpeensa. Älä pakota lapsia samaan muottiin. Muista kuitenkin antaa savikakuntekijällekin läsnäoloa ja hellyyttä niinä hetkinä, jolloin ne hänelle kelpaavat. 

2. Anna monenlaista huomiota

Lapset oppivat varhain vaatimaan tasapuolista kohtelua. Kun autat perheen taaperolle toppapukua ylle, vanhempi sisarus saattaa heittäytyä lattialle karjumaan: ”Mä en osaa laittaa kenkiä jalkaan!”

Älä auta isompaa pukemisessa vaan huomioi hänet muutoin. Sisar on todennäköisesti mustasukkainen pienemmän saamasta huolenpidosta. Voit esimerkiksi kehua, kuinka hienosti vanhempi sisarus osaa laittaa takin päälle. Selitä, miksi pienempi tarvitsee vielä apua.   

3. Seuraa kehitysvauhtia

Vaikka isosisko pulputti sanoja kolmen vanhana, pikkusisko saattaa samanikäisenä temmeltää mieluummin sohvan syvyyksissä. Pienemmälle voi esimerkiksi lukea kirjoja enemmän kuin isommalle vastaavan ikäisenä. Pikkusisko saattaa tarvita myös pidempään konkreettisia sanoja ja yksinkertaisempaa kieltä kuin sisarensa. 

4. Jaa vanhemmuutta

Vanhemmille syntyy helposti eri rooleja. Huolehtijana äiti on usein sidoksissa vauvaan, imetyksiin ja sylissä pitoon niin, että aika ei riitä tasapuolisesti muille lapsille. Tällöin toinen vanhempi voi olla avuksi ja tiivistää suhdettaan vanhempiin sisaruksiin.  

Olisi kuitenkin hyvä, että molemmat vanhemmat hoivaavat lapsia sekä pitävät huolta sovituista säännöistä. Se tekee arjesta monipuolisempaa.

5. Muista oikeudenmukaisuus

Sisarusten erilaiset tarpeet huomioiva kohtelu ei saa merkitä epäoikeudenmukaisuutta. Kaikilla ihmisillä on oikeus oikeudenmukaiseen kohteluun, vaikka yksilölliset tarpeet vaihtelevatkin.

Asiantuntijoina Varsinais-Suomen lastensuojelu-kuntayhtymän erityistyöntekijä Anne Vuoristo sekä
psykologi ja eläkkeellä oleva johtaja Pertti Ylitalo.

Meidän Perhe 1/2011

Vierailija

Älä tasaa kaikkea

Voisiko vanhimmalle selittää, että hänkin tarvitsi apua, kun oli pieni? En tiedä tuosta erilaisesta kohtelusta. Meidän perheessä minä (pikkusisko) sain taskurahan kuukausirahana kun taas isosisko sai taskurahansa viikkorahana sen takia, että hän pisti kaikki heti menemään ja meni sen takia pyytämään vanhemmilta lisää rahaa ennen kuin oli uuden taskurahan aika. Vaikka summat olivat iän mukaisia isosisko tunsi itsesä loukatuksi kun sain enemmän vastuuta kuin hän. Tapauksestammme johtuu myös...
Lue kommentti
Vierailija

Älä tasaa kaikkea

Juu, ykkönen suorastaan loistaa älyllään. Eiköhän kyseisen tekstin tarkoitus ollut kertoa, että jos perheen kolmesta lapsesta yksi harrastaa jalkapalloa, ja tarvitsee uuden jalkapallon, niin jokaiselle kolmelle ei tarvitse tasapuolisuuden nimissä ostaa uutta jalkapalloa. Tai ylipäätään mitään juuri silloin. Tärkeintä on, että jokainen huomioidaan sellaisissa asioissa, jotka on juuri kyseiselle lapselle tärkeitä. Eli se joka tykkää piirtää, saakin sitten kuukauden päästä uudet tussit, kun vanhat...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.