Näin puhut lapselle kuolemasta.

Läheisen ihmisen tai rakkaan lemmikkieläimen kuolema on lapselle suuri suru. Jos kuolemaa ei käsitellä, voi siitä kehkeytyä pieneen mieleen raskas taakka.

Elämme yhteiskunnassa, jossa kuolevat on varastoitu sairaaloihin, pois arjen piiristä. Niinpä olemme etääntyneet kuolemasta, ja sen käsittäminen luonnollisena osana elämää on vaikeaa. Kun lapsi kohtaa kuoleman ensimmäisen kerran, on se hänelle iso juttu. Läheisen kuoleman ymmärtäminen ei ole helppoa, ja lapsi tarvitsee tunteidensa käsittelyyn aikuisen apua.

Vaikka kuoleman hyväksyminen olisi aikuisillekin vaikeaa, ei kuitenkaan saisi vetäytyä vastuusta ja uskotella, että lapsi on vielä liian pieni ymmärtääkseen. Toimintaterapeutti Taru Lainpellon mukaan sopivin hetki puhua kuolemasta on heti, kun tarve siihen syntyy.

– Kun lapselle annetaan kuolemasta todenmukainen kuva, ei siitä tule pelottava asia.

Kuolemaan liittyvät rituaalit, osaaottavat suruvalittelut, viimeiset jäähyväiset tai hautajaiset, ovat tärkeitä surutyössä. Niinpä myös lapsi pitäisi ottaa niihin mukaan. Hautajaiset ja muut kuolemaan liittyvät rituaalit eivät ole jokapäiväisiä ja saattavat tuntua lapsesta pelottavilta. Kun lapsi osallistuu, tulee kuolemasta luonnollinen.

Lainpelto myös kehottaa ottamaan lapsen mukaan, jos läheiset menevät tapaamaan kuollutta ennen hautaamista. Tosin lasta on hyvä kuunnella, eikä häntä kannata pakottaa. Suomen Mielenterveysseuran surukursseja vetänyt Lainpelto kertoo, kuinka lapset, jotka ovat saaneet tilaisuuden hyvästellä vainajan, ovat olleet helpottuneita. Kuollut ei olekaan ollut pelottava, vaan on näyttänyt aivan tavalliselta ja tutulta. Vaikka hän on ollut kenties hieman sininen ja tuntunut kylmältä.

Jos kuolemaan liittyvä suru on koskettanut koko perhettä, saattaa oman ahdistuneisuuden keskellä olla hankala muistaa lapsen surua. Varsinkin kun lapset ovat hyviä suojelemaan vanhempiaan ja piilottamaan tunteitaan. Niinpä Lainpelto kannustaa vanhempia keskustelemaan kuolemasta jo ikään kuin etukäteen. Usein tilaisuus keskustella syntyy, kun esimerkiksi tarhakaverin läheinen on kuollut, ja se pohdituttaa lasta.

4–5-vuotiailla lapsilla on yllättävän paljon syvällisiä ajatuksia, mutta he eivät ehkä osaa ilmaista niitä. Aikuista saattaa myös hämmästyttää, että lapsi on niin ailahtelevainen.

– Lapsen suru on raidallinen, iloa yhtenä hetkenä ja surua toisena. Vanhempi voi auttaa lasta pääsemään surun yli nimeämällä erilaisia perustunteita. Lasta voi myös ohjata antamaan tunteille värejä ja kertomaan, missä mikin tunne tuntuu. Esimerkiksi: suru voi tuntua möykkynä mahassa.

Lasten sururyhmissä käytetään paljon apuna tunteiden purkamisessa taidetta, musiikkia ja maalaamista. Nykyisin on tarjolla aika hyvin suomenkielisiä satuja, joissa käsitellään surua. Kirjallisuutta käytetään pohjana, jonka avulla on surua työstetty eteenpäin esimerkiksi maalaamalla, leikkimällä tai muotoilemalla.

Kuka on kuolema?

Kuoleman ymmärtäminen on pienille lapsille hankalaa, eikä sen selittäminen aikuisillekaan ole aina niin helppoa. Ohjeena on: mitä konkreettisemmin, sen parempi. Lapselle kannattaa selittää kuolemaa viiden siihen liittyvän käsitteen avulla.

  • Universaalisuus: kuolema ei valikoi, vaan kaikki elollinen kuolee.
  • Peruuttamattomuus: kuolema on pysyvä, eikä kuollut herää henkiin vaikka kuinka toivoisi.
  • Ruumiin toimimattomuus: kuollut ei tunne mitään, kuollut ei palele eikä sure.
  • Kausaalisuus: kuolema johtuu erilaisista asioista.
  • Jatkuvuus: läheisen menetyksestä huolimatta elämä jatkuu.

Lähde: Yhdessä suru on helpompi kantaa. Opas lasten ja nuorten sururyhmien ohjaajalle, Suomen Mielenterveysseura.

Satuja surusta:

Eppu Nuotio ja Katja Tukiainen: Näin pienissä kengissä, Tammi.
Susan Varley: Mäyrän jäähyväislahjat, Lasten Keskus.
Monika Weitze: Kuinka pieni elefantti parani suuresta surusta, Lasten Keskus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.