Kun peilikuva ahdistaa lasta, selvitä, mistä tunne tulee.

Seitsemänvuotias on äidin kanssa kävelylenkillä, kun se yhtäkkiä tupsahtaa suusta: "Mä oon niin läski."

Äiti pöyristyy. Mitä ihmettä poika puhuu? Kotona iltapalalla seuraa lempeä keskustelu siitä, miten lapsi on ihan normaalipainoinen eikä syytä huoleen ole.

Kun lapsi nimittelee itseään rumasti, vanhempien ensireaktio on väittää vastaan: "Älä sano noin. Et todellakaan ole lihava. Sinussa ei ole mitään vikaa."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Silti aikuisen pitäisi hillitä itsensä. Hyvää tarkoittava vakuuttelu voi tuntua lapsesta mitätöinniltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Siinä piilee vaara, jos vanhempi alkaa korjata lapsen kokemusta. Vääränlaiseksi itsensä kokeva lapsi voi tuntea, että kaiken lisäksi hän ajatteleekin kehostaan väärällä tavalla, sanoo kehityspsykologian tohtori Rasmus Isomaa.

– Ennemmin tutkisin yhdessä lapsen kanssa, mistä tunne kumpuaa. Onko joku kiusannut? Onko lapsi lukenut jostain, että pitäisi olla tietynlainen? Mitä lapsi odottaa tapahtuvan, jos hän muuttuisi?

Moni koululainen on tyytymätön painoonsa, Isomaa huomasi väitöstutkimuksessaan. Joka kolmas normaalipainoinen yhdeksäsluokkalainen tyttö koki olevansa ylipainoinen. Joka seitsemäs poika taas koki itsensä alipainoiseksi ja ajatteli, että pitäisi olla lihaksikkaampi. Kyseessä on saman ajatusmallin kaksi puolta. Kaikki olisi toisin, jos olisin erilainen. Kokemus siitä, että on vääränlainen, altistaa lapsen masennukselle, ahdistukselle ja syömishäiriöille.

Kehopaineet eivät ole vain teinien­ riesa. Jo moni 8–9-vuotias on sisäistänyt ajatuksen, että laihempi on parempi. Pieni lapsi taas saattaa toistella läskipuhetta, ajattelematta sitä edes loppuun saakka. Usein kyse ei olekaan vain painosta.

Keho on lapsen mittari

Huono, ruma ja läski. Kun lapsi katselee kriittisesti ja haukkuu itseään, perimmäinen syy saattaa olla muu kuin keho. Vanhemman on syytä selvittää, miten lapsi viihtyy päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, sanoo sairaanhoitaja Merja Ruhala Syömishäiriökeskuksesta.

Joutuuko lapsi olemaan vaativassa ilmapiirissä, joka ruokkii kelpaamattomuuden tunteita? Onko kaveriporukassa sattunut jotain kurjaa?

– Pienet ja vähän isommatkin määrittävät usein ikävää tilannetta kehonsa kautta, Ruhala sanoo.

Lapsi voi kääntää kurjat kokemukset tyytymättömyydeksi itseensä. Hän ehkä uskoo, että menestyisi paremmin harrastus- tai kaveriporukassa, jos muuttuisi toisenlaiseksi.

Niin pieni lapsi kuin isompikin koululainen tarvitsee aikuisen aikaa ja huomiota. Ruhala kehottaa vaalimaan yhteisiä hetkiä arjessa. Päivällisellä tai iltapalalla voi rauhassa jutella siitä, mitä lapselle kuuluu. Mikä häntä kiinnostaa ja innostaa? Yhteinen ilta vaikka lautapelin äärellä voi antaa vanhemmalle vaivihkaa yllättävän paljon tietoa lapsen ajatusmaailmasta.

Peilistä kurkkii possu

Koululainen kääntelehtii peilin edessä ja katsoo takapuoltaan arvioiden. Näytänkö samalta kuin netissä poseeraavat julkkikset tai kaverit selfieissään?

Yhä nuoremmat lapset ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Varhaisnuorten itsestään julkaisemat kuvat ovat alttiina tuttujen ja tuntemattomienkin arvostelulle.

Se on hyvä syy seurata ja tarvittaes­sa rajoittaa netinkäyttöä. Ruhalasta vanhempien on syytä pohtia, viettääkö lapsi liikaa aikaa maailmassa, jossa ulkonäkö ja sen kommentointi on keskeistä. Entä mitä mallia antaa itse kotona?

– Miten kommentoin ulkonäköäni? Kyselenkö juhliin lähtiessä, että näytänkö lihavalta tässä vaatteessa? Lapset nappaavat herkästi tällaiset puheet.

Vuolas kehuminenkin on kaksiteräinen miekka, sillä se voi pitää huomion liiaksi ulkonäössä. On toki tärkeää tuoda lapselle esiin, että hän on ihana tyttö tai poika ja että hänellä on hienoja ominaisuuksia ja taitoja, Ruhala sanoo.

Milloin sitten on syytä todella huolestua ja hakea ulkopuolista apua?

Rasmus Isomaan mukaan varsinkin silloin, jos ylipainokuvitelmat alkavat vaikuttaa lapsen syömisiin.

Karkeista luopuminen tai terveysinnostus voi olla hyväkin juttu. Jos se kuitenkin on pakonomaista tai lapsen mieli on maassa, vanhemman pitää puuttua siihen. Syömishäiriöriski on epämääräisen lihavuuden tunteen takia laihduttavalla nuorella 15-kertainen verrattuna nuoriin, jotka laihduttavat ylipainon takia.

– Se, että lapsi jatkuvasti sanoo olevansa läski tai ruma, on aika vahva viesti siitä, että kaikki ei ole hyvin. Vanhemman ei apua pyytääkseen tarvitse tietää, mistä on kyse – tai odottaa, että lapselle kehittyisi täysimittainen syömishäiriö, Isomaa sanoo.

Joskus aikuisten voimakas reagointi saa herkän lapsen ahdistumaan entistä enemmän. Ruhalasta voikin olla hyvä, että vanhemmat hakevat asiantuntijan neuvoja ja tukea ensin itselleen.

Läskipuheet pannaan

1. Jos lapsi on tyytymätön olemukseensa, selvitä, mikä häntä painaa.

2. Anna aikaasi. Tehkää yhdessä jotakin mukavaa, mikä vie ajatukset pois ulkonäöstä.

3. Älä puhu lapsen kuullen laihduttamisesta äläkä moiti omaasi tai toisten kehoa.

4. Jos painoasiat vaivaavat päivittäin ja lapsi on ahdistunut, pyydä neuvoa ammattilaiselta.

Lähde: Apua, mä oon läski, Meidän Perhe 3/2015

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla