Kun peilikuva ahdistaa lasta, selvitä, mistä tunne tulee.

Seitsemänvuotias on äidin kanssa kävelylenkillä, kun se yhtäkkiä tupsahtaa suusta: "Mä oon niin läski."

Äiti pöyristyy. Mitä ihmettä poika puhuu? Kotona iltapalalla seuraa lempeä keskustelu siitä, miten lapsi on ihan normaalipainoinen eikä syytä huoleen ole.

Kun lapsi nimittelee itseään rumasti, vanhempien ensireaktio on väittää vastaan: "Älä sano noin. Et todellakaan ole lihava. Sinussa ei ole mitään vikaa."

Silti aikuisen pitäisi hillitä itsensä. Hyvää tarkoittava vakuuttelu voi tuntua lapsesta mitätöinniltä.

– Siinä piilee vaara, jos vanhempi alkaa korjata lapsen kokemusta. Vääränlaiseksi itsensä kokeva lapsi voi tuntea, että kaiken lisäksi hän ajatteleekin kehostaan väärällä tavalla, sanoo kehityspsykologian tohtori Rasmus Isomaa.

– Ennemmin tutkisin yhdessä lapsen kanssa, mistä tunne kumpuaa. Onko joku kiusannut? Onko lapsi lukenut jostain, että pitäisi olla tietynlainen? Mitä lapsi odottaa tapahtuvan, jos hän muuttuisi?

Moni koululainen on tyytymätön painoonsa, Isomaa huomasi väitöstutkimuksessaan. Joka kolmas normaalipainoinen yhdeksäsluokkalainen tyttö koki olevansa ylipainoinen. Joka seitsemäs poika taas koki itsensä alipainoiseksi ja ajatteli, että pitäisi olla lihaksikkaampi. Kyseessä on saman ajatusmallin kaksi puolta. Kaikki olisi toisin, jos olisin erilainen. Kokemus siitä, että on vääränlainen, altistaa lapsen masennukselle, ahdistukselle ja syömishäiriöille.

Kehopaineet eivät ole vain teinien­ riesa. Jo moni 8–9-vuotias on sisäistänyt ajatuksen, että laihempi on parempi. Pieni lapsi taas saattaa toistella läskipuhetta, ajattelematta sitä edes loppuun saakka. Usein kyse ei olekaan vain painosta.

Keho on lapsen mittari

Huono, ruma ja läski. Kun lapsi katselee kriittisesti ja haukkuu itseään, perimmäinen syy saattaa olla muu kuin keho. Vanhemman on syytä selvittää, miten lapsi viihtyy päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, sanoo sairaanhoitaja Merja Ruhala Syömishäiriökeskuksesta.

Joutuuko lapsi olemaan vaativassa ilmapiirissä, joka ruokkii kelpaamattomuuden tunteita? Onko kaveriporukassa sattunut jotain kurjaa?

– Pienet ja vähän isommatkin määrittävät usein ikävää tilannetta kehonsa kautta, Ruhala sanoo.

Lapsi voi kääntää kurjat kokemukset tyytymättömyydeksi itseensä. Hän ehkä uskoo, että menestyisi paremmin harrastus- tai kaveriporukassa, jos muuttuisi toisenlaiseksi.

Niin pieni lapsi kuin isompikin koululainen tarvitsee aikuisen aikaa ja huomiota. Ruhala kehottaa vaalimaan yhteisiä hetkiä arjessa. Päivällisellä tai iltapalalla voi rauhassa jutella siitä, mitä lapselle kuuluu. Mikä häntä kiinnostaa ja innostaa? Yhteinen ilta vaikka lautapelin äärellä voi antaa vanhemmalle vaivihkaa yllättävän paljon tietoa lapsen ajatusmaailmasta.

Peilistä kurkkii possu

Koululainen kääntelehtii peilin edessä ja katsoo takapuoltaan arvioiden. Näytänkö samalta kuin netissä poseeraavat julkkikset tai kaverit selfieissään?

Yhä nuoremmat lapset ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Varhaisnuorten itsestään julkaisemat kuvat ovat alttiina tuttujen ja tuntemattomienkin arvostelulle.

Se on hyvä syy seurata ja tarvittaes­sa rajoittaa netinkäyttöä. Ruhalasta vanhempien on syytä pohtia, viettääkö lapsi liikaa aikaa maailmassa, jossa ulkonäkö ja sen kommentointi on keskeistä. Entä mitä mallia antaa itse kotona?

– Miten kommentoin ulkonäköäni? Kyselenkö juhliin lähtiessä, että näytänkö lihavalta tässä vaatteessa? Lapset nappaavat herkästi tällaiset puheet.

Vuolas kehuminenkin on kaksiteräinen miekka, sillä se voi pitää huomion liiaksi ulkonäössä. On toki tärkeää tuoda lapselle esiin, että hän on ihana tyttö tai poika ja että hänellä on hienoja ominaisuuksia ja taitoja, Ruhala sanoo.

Milloin sitten on syytä todella huolestua ja hakea ulkopuolista apua?

Rasmus Isomaan mukaan varsinkin silloin, jos ylipainokuvitelmat alkavat vaikuttaa lapsen syömisiin.

Karkeista luopuminen tai terveysinnostus voi olla hyväkin juttu. Jos se kuitenkin on pakonomaista tai lapsen mieli on maassa, vanhemman pitää puuttua siihen. Syömishäiriöriski on epämääräisen lihavuuden tunteen takia laihduttavalla nuorella 15-kertainen verrattuna nuoriin, jotka laihduttavat ylipainon takia.

– Se, että lapsi jatkuvasti sanoo olevansa läski tai ruma, on aika vahva viesti siitä, että kaikki ei ole hyvin. Vanhemman ei apua pyytääkseen tarvitse tietää, mistä on kyse – tai odottaa, että lapselle kehittyisi täysimittainen syömishäiriö, Isomaa sanoo.

Joskus aikuisten voimakas reagointi saa herkän lapsen ahdistumaan entistä enemmän. Ruhalasta voikin olla hyvä, että vanhemmat hakevat asiantuntijan neuvoja ja tukea ensin itselleen.

Läskipuheet pannaan

1. Jos lapsi on tyytymätön olemukseensa, selvitä, mikä häntä painaa.

2. Anna aikaasi. Tehkää yhdessä jotakin mukavaa, mikä vie ajatukset pois ulkonäöstä.

3. Älä puhu lapsen kuullen laihduttamisesta äläkä moiti omaasi tai toisten kehoa.

4. Jos painoasiat vaivaavat päivittäin ja lapsi on ahdistunut, pyydä neuvoa ammattilaiselta.

Lähde: Apua, mä oon läski, Meidän Perhe 3/2015

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan säännöllisestä muskariharrastuksesta on hurjasti hyötyä lapsen kielelliselle kehitykselle.

Muskariin osallistuminen kehittää pienten lasten sanavarastoa ja kykyä erotella äänteitä toisistaan. Tämä selvisi tutkimuksesta, jossa Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tutkijat testasivat viikoittaisen, päivähoidon osana järjestettävän musiikkileikkikoulutoiminnan vaikutuksia 5–6-vuotiaiden kielenkehitykseen. Musiikkileikkikouluun osallistuneita verrattiin lapsiin, jotka osallistuivat päivähoidon aikana tanssitunneille ja lapsiin, joille ei järjestetty päivähoidossa erillistä harrastustoimintaa.

– Tulokset osoittavat, että vuosia jatkuvalla leikillisellä musiikkitoiminnalla on positiivisia vaikutuksia alle kouluikäisten kielenkehitykseen, sanoo tohtorikoulutettava Tanja Linnavalli Kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

Kielellinen kehittyneisyys auttaa lapsia koulunkäynnissä ja myöhemmässä elämässä. On jopa viitteitä siitä, että lukivaikeuksista kärsivät lapset ovat hyötyneet viikoittaisesta ohjatusta musiikkitoiminnasta.

– Siksi suosittelemme säännöllisten, ammattilaisten vetämien musiikkituntien sisällyttämistä varhaiskasvatukseen päiväkodeissa ja niiden saavutettavuuden lisäämistä kotihoidossa oleville lapsille. Eli aina ei tarvita intensiivistä ja kallista musiikkiopistossa juoksemista, joka ei kaikille lapsille edes sovi.

”Olisi tietenkin ideaalia, jos  yhteiskunta kustantaisi tällaisen palvelun kaikille.”

Säännöllinen musiikkiharrastus ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kaikkien lasten saatavilla. Linnavalli pohtii, että monesti musiikkiharrastus on vain korkeastikoulutettujen perheiden ja pitkäjänteisten lasten hommaa.

– Olisi tietenkin ideaalia, jos  yhteiskunta kustantaisi tällaisen palvelun kaikille, mutta tämä vaatii tietysti  poliittisia päätöksiä. Jo nyt esimerkiksi Espoossa ne perheet, jotka ovat päivähoidon nollamaksuluokassa, eivät maksa muskarista mitään. Suurin osa vanhemmista joutuu kuitenkin maksamaan päiväkodin muskarin itse, mikä jättää monia lapsia harrastuksen ulkopuolelle.

Yksi vaihtoehto Linnavallin mukaan olisi kouluttaa lastentarhan opettajia lisää musisoinnissa:

– Muskariopettajat ovat opiskelleet alaansa noin viisi vuotta, joten pakostakin heidän taidoillaan on jotain merkitystä. Analysoin tutkimuksessani myös päiväkotien omaa musiikkitarjontaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta lasten kielellisiin taitoihin.

Päiväkotien omalla musiikkitarjonnalla ei ollut vaikutusta lasten kielellisiin taitoihin.

Linnavallin mukaan tämä ei tietenkään tarkoita, että vain musiikin ammattilaiset kelpaavat vetämään musiikkituokioita lasten kanssa. Kaikki yhteismusisointi on hyväksi lapsille, vaikka se ei olisikaan kielellisen kehittymisen kannalta yhtä tehokasta. 

– Muskaria voi oikein hyvä pitää myös kotona, vaikka sosiaalinen ryhmätoiminta lisää epäilemättä musisoinnin hauskuutta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni lapsi aloittaa koulun niin, ettei vielä ensimmäisinä viikkoina tiedä omaa luokkaansa tai opettajaansa. Selvitimme, mitä avoin alku käytännössä tarkoittaa.

Haagan peruskoulussa Helsingissä on tänä syksynä kolme ensimmäistä luokkaa – mutta ei ihan vielä. Ekat kouluviikot lapset viettävät värikoodatuissa viiden oppilaan pienryhmissä ja niiden erilaisissa yhdistelmissä, ja varsinainen luokkajako tehdään vasta näiden kokemusten jälkeen.

Sama käytäntö on nykyään monissa muissakin kouluissa eri kunnissa. Vanhempia se voi hämmentää: Mistä kummasta on kyse? Miten lasta voi valmistaa koulun alkuun, jos ei edes tiedä opettajaa tai luokkatovereita?

Haagassa niin sanottu avoin alku on käytössä neljättä kertaa, ja rehtori Matti Koivusalon mukaan käytännöstä on ollut vain hyviä kokemuksia.

– Tämä on ollut hyvä systeemi, yksiselitteisesti. Kenenkään mieleen ei ole tullut näinä vuosina edes ehdottaa, että palaisimme takaisin entiseen.

Tätä avoin alku tarkoittaa

Avoimen alun aikana kaikki ekaluokkalaiset ovat koulussa kello 9–12. Heitä opettaa kolme luokanopettajaa ja kolme erityisopettajaa, ja oppilasryhmistä kokeillaan erilaisia yhdistelmiä niin, että jokainen pienryhmä käy opetuksessa jokaisen opettajan luona. Iltapäivisin opettajat kokoontuvat keskustelemaan päivän kulusta ja tekemistään havainnoista. Näin menee kaksi ja puoli viikkoa.

Tavoitteena on löytää ryhmiä, joissa lasten sosiaaliset suhteet toimivat mahdollisimman hyvin.

– Pikkuhiljaa alkaa näkyä esimerkiksi sellaista, että vaikka Jani-Petterin ja Ilpon ei kannata olla samalla luokalla. Siinä huomataan myös se, ketkä oppilaat selvästi hyötyvät siitä, että kaveri on samassa ryhmässä ja ketkä mahdollisesti tarvitsevat erityistä tukea.

Ensimmäisten viikkojen aikana saatu näkemys kertoo lapsesta koululaisena paljon enemmän kuin se arvio, mikä esiopetuksessa hänestä on annettu, Koivusalo sanoo.

Tavoitteena on mahdollisimman tasapuoliset ja tasapainoiset luokat.

Erotellaanko tässä sitten oppilaat toisistaan osaamisen mukaan? No ei. Luokkajaossa katsotaan lasten taitoja ja kaverisuhteita niin, että luokista tulee mahdollisimman tasapuoliset, tasapainoiset ja ryhminä toimivat. Myös tiettyä kaveria saa edelleen toivoa samalle luokalle, ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

– Ei ole kenenkään etu, että lapsia jaettaisiin osaamisen mukaan. Se olisi ryhmän toiminnan ja opettajan jaksamisen kannalta ihan älytön idea. Enemmän tukea tarvitsevat jaetaan eri luokille, jotta he saavat tarvitsemansa avun, Koivusalo sanoo.

Lasten vanhempia ajatus avoimesta alusta saattaa hämmentää, mutta lapset ovat sopeutuneet siihen hyvin, Koivusalo kertoo.

”Lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin.” 

– Tästä on sekin hyöty, että lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin, heistä tulee yksi iso porukka. Samalla jokainen tutustuu kaikkiin niihin aikuisiin, jotka heidän kanssaan kouluvuoden aikana toimivat. 

Lopulta myös palaute vanhemmilta on ollut enimmäkseen positiivista.

– Joillekin huoltajille on ollut hankala paikka, ettei heti alkuun tiedä lapsen lukujärjestystä. Vanhemmat ovat usein etukäteen jopa kohtuuttoman huolissaan asioista, jotka kyllä järjestyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.