Kun peilikuva ahdistaa lasta, selvitä, mistä tunne tulee.

Seitsemänvuotias on äidin kanssa kävelylenkillä, kun se yhtäkkiä tupsahtaa suusta: "Mä oon niin läski."

Äiti pöyristyy. Mitä ihmettä poika puhuu? Kotona iltapalalla seuraa lempeä keskustelu siitä, miten lapsi on ihan normaalipainoinen eikä syytä huoleen ole.

Kun lapsi nimittelee itseään rumasti, vanhempien ensireaktio on väittää vastaan: "Älä sano noin. Et todellakaan ole lihava. Sinussa ei ole mitään vikaa."

Silti aikuisen pitäisi hillitä itsensä. Hyvää tarkoittava vakuuttelu voi tuntua lapsesta mitätöinniltä.

– Siinä piilee vaara, jos vanhempi alkaa korjata lapsen kokemusta. Vääränlaiseksi itsensä kokeva lapsi voi tuntea, että kaiken lisäksi hän ajatteleekin kehostaan väärällä tavalla, sanoo kehityspsykologian tohtori Rasmus Isomaa.

– Ennemmin tutkisin yhdessä lapsen kanssa, mistä tunne kumpuaa. Onko joku kiusannut? Onko lapsi lukenut jostain, että pitäisi olla tietynlainen? Mitä lapsi odottaa tapahtuvan, jos hän muuttuisi?

Moni koululainen on tyytymätön painoonsa, Isomaa huomasi väitöstutkimuksessaan. Joka kolmas normaalipainoinen yhdeksäsluokkalainen tyttö koki olevansa ylipainoinen. Joka seitsemäs poika taas koki itsensä alipainoiseksi ja ajatteli, että pitäisi olla lihaksikkaampi. Kyseessä on saman ajatusmallin kaksi puolta. Kaikki olisi toisin, jos olisin erilainen. Kokemus siitä, että on vääränlainen, altistaa lapsen masennukselle, ahdistukselle ja syömishäiriöille.

Kehopaineet eivät ole vain teinien­ riesa. Jo moni 8–9-vuotias on sisäistänyt ajatuksen, että laihempi on parempi. Pieni lapsi taas saattaa toistella läskipuhetta, ajattelematta sitä edes loppuun saakka. Usein kyse ei olekaan vain painosta.

Keho on lapsen mittari

Huono, ruma ja läski. Kun lapsi katselee kriittisesti ja haukkuu itseään, perimmäinen syy saattaa olla muu kuin keho. Vanhemman on syytä selvittää, miten lapsi viihtyy päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, sanoo sairaanhoitaja Merja Ruhala Syömishäiriökeskuksesta.

Joutuuko lapsi olemaan vaativassa ilmapiirissä, joka ruokkii kelpaamattomuuden tunteita? Onko kaveriporukassa sattunut jotain kurjaa?

– Pienet ja vähän isommatkin määrittävät usein ikävää tilannetta kehonsa kautta, Ruhala sanoo.

Lapsi voi kääntää kurjat kokemukset tyytymättömyydeksi itseensä. Hän ehkä uskoo, että menestyisi paremmin harrastus- tai kaveriporukassa, jos muuttuisi toisenlaiseksi.

Niin pieni lapsi kuin isompikin koululainen tarvitsee aikuisen aikaa ja huomiota. Ruhala kehottaa vaalimaan yhteisiä hetkiä arjessa. Päivällisellä tai iltapalalla voi rauhassa jutella siitä, mitä lapselle kuuluu. Mikä häntä kiinnostaa ja innostaa? Yhteinen ilta vaikka lautapelin äärellä voi antaa vanhemmalle vaivihkaa yllättävän paljon tietoa lapsen ajatusmaailmasta.

Peilistä kurkkii possu

Koululainen kääntelehtii peilin edessä ja katsoo takapuoltaan arvioiden. Näytänkö samalta kuin netissä poseeraavat julkkikset tai kaverit selfieissään?

Yhä nuoremmat lapset ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Varhaisnuorten itsestään julkaisemat kuvat ovat alttiina tuttujen ja tuntemattomienkin arvostelulle.

Se on hyvä syy seurata ja tarvittaes­sa rajoittaa netinkäyttöä. Ruhalasta vanhempien on syytä pohtia, viettääkö lapsi liikaa aikaa maailmassa, jossa ulkonäkö ja sen kommentointi on keskeistä. Entä mitä mallia antaa itse kotona?

– Miten kommentoin ulkonäköäni? Kyselenkö juhliin lähtiessä, että näytänkö lihavalta tässä vaatteessa? Lapset nappaavat herkästi tällaiset puheet.

Vuolas kehuminenkin on kaksiteräinen miekka, sillä se voi pitää huomion liiaksi ulkonäössä. On toki tärkeää tuoda lapselle esiin, että hän on ihana tyttö tai poika ja että hänellä on hienoja ominaisuuksia ja taitoja, Ruhala sanoo.

Milloin sitten on syytä todella huolestua ja hakea ulkopuolista apua?

Rasmus Isomaan mukaan varsinkin silloin, jos ylipainokuvitelmat alkavat vaikuttaa lapsen syömisiin.

Karkeista luopuminen tai terveysinnostus voi olla hyväkin juttu. Jos se kuitenkin on pakonomaista tai lapsen mieli on maassa, vanhemman pitää puuttua siihen. Syömishäiriöriski on epämääräisen lihavuuden tunteen takia laihduttavalla nuorella 15-kertainen verrattuna nuoriin, jotka laihduttavat ylipainon takia.

– Se, että lapsi jatkuvasti sanoo olevansa läski tai ruma, on aika vahva viesti siitä, että kaikki ei ole hyvin. Vanhemman ei apua pyytääkseen tarvitse tietää, mistä on kyse – tai odottaa, että lapselle kehittyisi täysimittainen syömishäiriö, Isomaa sanoo.

Joskus aikuisten voimakas reagointi saa herkän lapsen ahdistumaan entistä enemmän. Ruhalasta voikin olla hyvä, että vanhemmat hakevat asiantuntijan neuvoja ja tukea ensin itselleen.

Läskipuheet pannaan

1. Jos lapsi on tyytymätön olemukseensa, selvitä, mikä häntä painaa.

2. Anna aikaasi. Tehkää yhdessä jotakin mukavaa, mikä vie ajatukset pois ulkonäöstä.

3. Älä puhu lapsen kuullen laihduttamisesta äläkä moiti omaasi tai toisten kehoa.

4. Jos painoasiat vaivaavat päivittäin ja lapsi on ahdistunut, pyydä neuvoa ammattilaiselta.

Lähde: Apua, mä oon läski, Meidän Perhe 3/2015

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.