Moni aikuinen ajattelee, että valtapelit kuuluvat lapsuuden kaverikuvioihin. Niin ei pitäisi olla, sanoo Tuija Huuki.  Kuva: Vesa Ranta
Moni aikuinen ajattelee, että valtapelit kuuluvat lapsuuden kaverikuvioihin. Niin ei pitäisi olla, sanoo Tuija Huuki. Kuva: Vesa Ranta

Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisen vitsailun välillä on joskus pieni. Lasten kaverisuhteiden valtapeliin pitää puuttua ajoissa, sanoo Tuija Huuki.

”Sä olet hyvä trampalla, heitä voltti! Käännä itsesi taas kummalliseen asentoon.

Kaveriporukan kommentit saavat lapsen mietteliääksi. Ihastelevatko muut hänen taitojaan vai nauravatko he hänelle? Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisten heittojen välillä on hiuksenhieno.

Aina aikuisetkaan eivät sitä havaitse. Emme huomaa lasten selän takana vaihdettuja merkitseviä katseita tai sitä, että yksi ja sama lapsi joutuu toistuvasti leikissä hipaksi. Huomaamme kitkan lapsen kaverisuhteissa monesti liian myöhään – vasta, kun se on edennyt niin pitkälle, että kyse on kiusaamisesta. Sitä ennen lapsesta on tuntunut pahalta jo pitkään.

Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista.

Moni aikuinen pitää hienovaraista vahingoittamista osana normaalia lapsuutta. Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista, ja että pienestä kiusanteosta harmistuva lapsi on turhan herkkänahkainen. Oikeasti lapset ovat kaverisuhteiden haasteiden kanssa niin paljon omillaan, että he saavat kyllä riittävästi Siperia opettaa -kokemuksia ilman aikuisen vähättelyäkin.

Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä.

Toisia vahingoittava käytös voi liittyä vallankäyttöön ja nokkimisjärjestykseen, joka syntyy, kun lapset alkavat ryhmässä arvottaa esimerkiksi harrastuksia tai ihonväriä paremmuusjärjestykseen.

Tällaiset valtapelit ovat otollista maaperää poissulkemiselle. Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä. Joku ei esimerkiksi uskalla näyttää omaa osaamistaan, sillä epäonnistuminen ja sitä seuraava pilkka pelottavat.

Lapsi ei välttämättä osaa kertoa pahalta tuntuvasta kohtelusta vanhemmilleen, sillä hänellä ei ole sanoja kokemalleen. Kannattaa siis kysellä säännöllisesti, mitä lapsen kaveriasioille kuuluu. Kenen kanssa leikit, ja jäikö leikistä hyvä mieli? Vai tuliko jossain vaiheessa tunne, ettei tilanne ollut ihan reilu?

Yhdessä sitten mietitään, miten myöhemmin vastaavassa tilanteessa voi toimia. Kun aikuinen toimii näin lapsen kaverisuhteissa rinnallakulkijana, lapsi oppii kaveritaitoja. Vaikka moni toisin luulee, niitä ei opita luonnostaan.

Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä puoli.

Mitä aiemmin aikuiset tunnistavat lasten kaverisuhteissa orastavat vallan vinoumat, sitä helpompaa niitä on purkaa. Lasten kanssa työtä tekevät aikuiset ovat tässä avainasemassa. Opettajien, päiväkodin aikuisten ja harrastusten vetäjien tulee kertoa lapsille ryhmässä havaitsemistaan haitallisista asioista, kuten väärän vastauksen herättämistä kulmien kohotuksista ja hihityksestä. Niitä ei omassa ryhmässä sallita.

Nokkimisjärjestyksessä ylinnä ollut lapsi hyötyy itsekin asemansa menetyksestä. Oman paikan ja egokuplan puolustaminen on rankkaa. Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä ja rauhaa rakastava puoli, jonka esille pääsyn asema tunkion kukkona estää.”

Kasvatustieteiden dosentti Tuija Huuki on tutkinut 15 vuotta lasten valtasuhteita.