Jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä, miettii psykologi Leea Mattila.  Kuva: Niki Strbian.
Jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä, miettii psykologi Leea Mattila.  Kuva: Niki Strbian.

Lapsettomuudesta kärsivä kaipaa tukea, ei neuvoja.

Lapsitoiveeseen kiteytyy usein oman itsen jatkuvuus ja elämän merkitykselliseksi kokeminen. Kun lasta ei ala kuulua, mieleen puskee nöyryytys, pettymys, häpeä, ahdinko ja syyllisyys. Lapsiperheiden kohtaaminen saattaa herättää kateutta, parisuhde kuormittuu surusta, ja hedelmättömyyshoidosta johtuva taloudellinen paine kuristaa.

Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Sosiaalinen tuki on ratkaisevan tärkeää kriisin keskellä. Lapsettomuutta kommentoivalta kaivataan sensitiivisyyttä. Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Toisinaan hedelmöityshoidoilla raskaaksi tullut synnyttää biologisesti toisen soluista kasvaneen lapsen. Lapsettomuuden voi katkaista myös adoptio- tai sijaislapsi. Vanhemmuus on onneksi ensisijaisesti sosiaalinen ja tunnesuhde. Silti jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä.  

Seuraavat huomautukset kannattaa jättää väliin, kun keskustelet lapsettoman kanssa:

1.”Mun kaverin naapuri on kanssa ollut hoidoissa, ja se on tooosi rankkaa. Tiedän, seurasin sivusta. Että teille on tulossa kyllä rankkaa.” 

Lapsettomuushoitoihin hakeutuva ei todellakaan halua kuulla manailuja siitä, miten rankkaa se tulee olemaan. Hän osaa tiedostaa asian itsekin. Myötätuntoinen katse tai halaus toimii paremmin.

2. “Mun kummin kaima yritti kanssa lasta, mutta sitten ne lakkas stressaamasta ja kävi lomalla, ja nyt niillä on luomulapsi.”

Ihmeitä sattuu ja stressi on varmasti vihollinen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kytkettyä pois päältä vipua vääntämällä. Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

3. “Ai haluutte lapsen? Ota meidän lapsi viikonlopuksi, niin katsotaan sitten, haluatko enää lasta.”

Tämä on todellinen oksennus lapsettoman niskaan. Kamalinta ja mitätöivintä, mitä voi sanoa. Sensuroi vitsi omasta valikoimastasi.

4. “Hankkikaa koira!”

Karvaiset lemmikit ovat monelle äärimmäisen rakkaita, mutta lasta toivovalle ne eivät voi korvata ihmisen paikkaa.

5. "Jos sä oot raskaana?" 

Tämä saattaa olla kaikkein ärsyttävin heitto naiselle, kun hänellä on pahoinvointia tai päänsärkyä. Kommentin kuuleminen voi tehdä surulliseksi tai todella vihaiseksi. Oireet ovat suuremmalla todennäköisyydellä kuukautisoireita. Kuukautisten alkaminen muistuttaa lapsetonta hänen hartaiten toivomansa asian epäonnistumisesta – ja sitten joku vielä heittää sen vitsiksi. 

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa Livillä, Nelosella sekä Ruudussa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta. Liv. Nelonen ja Ruutu kuuluvat samaan Sanoma-konserniin kuin Vauva.fi

Vierailija

5 asiaa, joita ei kannata sanoa lapsettomuudesta kärsivälle

Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti: Itsellä lähipiirissä useampia 40 kymppisiä pareja jotka pitkään yhdessä olleet ja ikinä ei ole edes tullut mieleen kysyä tai puuttua heidän lapsettomuuteensa. Itse kertovat jos sille tarvetta, sillä miten se meille edes kuuluu kysellä. Olin 27v ensimmäisen lapsen syntyessä ja kyllä monta kertaa pahoitin mieleni lapsi kyselystä ja toisen lapsen tein 10v myöhemmin ja siinäkin välissä niitä ikäviä sai kuulla. Ja nyt lapset aikuisia ja naapurin ihminen vielä...
Lue kommentti

Itsenäinen vastuu läksyistä opettaa lapselle sinnikkyyttä.

Kun vanhempi auttaa lasta läksyissä, tarkoitus on tietysti hyvä, mutta aina se ei auta lasta oppimaan. Tämä selvisi Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.

2.–4. luokkien oppilaiden itsenäinen vastuu läksyistä sai lapset tekemään tehtäviä sitkeästi ja sinnikkäästi, mikä lisäsi lasten omaa vastuunottoa läksyistä myös jatkossa. Jos vanhempi taas tarjosi hanakasti apua läksyissä, lapsi työskenteli jatkossa vähemmän sinnikkäästi – ja sitä enemmän vanhempi päätyi tarjoamaan apuaan.

Itsenäiseen työskentelyyn tottuneet saivat myös parempia oppimistuloksia kuin he, joita autettiin paljon.

Eli nyt voi siis kokonaan lopettaa läksyissä auttamisen? Ei ihan niinkään, täsmentää apulaisprofessori Jaana Viljaranta.

Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee.

– Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee. Mutta apu voi olla haitaksi, jos sitä annetaan silloin, kun lapsi ei sitä oikeastaan tarvitsisi.

Täsmennetään vielä sekin, että tutkimuksen tuloksissa puhutaan äideistä, ei vanhemmista. Mutta syynä ei ole se, että isien roolien oletettaisiin olevan erilainen.

– Isien osallistumista ei pystytty valitettavasti tutkimaan, koska miesten osuus tutkimukseen osallistuneista jäi liian pieneksi. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että tulokset heillä poikkeaisivat, Viljaranta sanoo.

Näin autat läksyissä oikein

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä, Viljaranta korostaa. Tärkeää on myös se, että lapsella on riittävät taidot ja rutiinit läksyistä huolehtimiseen. Siinä vanhemmillakin on vastuuta.

– Varsinkaan pienimmät koululaiset eivät voi oppia koulutyön rutiineja, ellei niitä opeteta. On hyvä sopia, tehdäänkö läksyt heti koulun jälkeen vai vähän myöhemmin, ja katsoa että siihen on sopia paikka ja tilanne, Viljaranta sanoo.

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä.

Kun oppimistaidot ja rutiinit sitten ovat hallussa, jo alakoululaiselle voi antaa vastuuta lisää.

– Kun lapsi saa itse muistaa tehtävät ja tehdä ne, hän saa samalla viestiä siitä, että vanhempi uskoo hänen pärjäävän. Jos taas vanhempi vahtii selän takana ja tuputtaa apua, voi tulla pahimmillaan tehneeksi ihan kunnon karhunpalveluksen: lapsi voi saada viestin, että hän ei kykene tekemään tehtäviä itse, jolloin hän ei myöskään työskentele sinnikkäästi.

Lapsen pyytäessä apu on ihan paikallaan. Silloinkin voi ensin ohjata lasta pohtimaan vaikealtakin tuntuvaa tehtävää itse.

– Voi myös miettiä, mistä se johtuu, että lapsi pyytää apua. Tarvitseeko hän todella tukea vai onko siitä tullut tapa?

Mitä pidemmälle koulutaival etenee, sitä tärkeämpää lapsille ja nuorille on itsenäisyys ja mahdollisuus vastuunkantoon. Toisaalta vanhempien on hyvä olla saatavilla silloin, kun apua tarvitaan.

– Jokaisen pitää tässäkin asiassa tuntea oma lapsensa. On niitäkin lapsia, jotka eivät tule pyytäneeksi apua, vaikka hyötyisivät siitä todella.

Ole kuten kasvatusguru Jari Sinkkonen neuvoo: kuulostele lapsen tunnelmia, juttele ja utele. Saatte siitä molemmat paljon.

Pienet lapset kysyvät, kysyvät ja kysyvät vielä vähän – satoja kertoja päivässä. Kyselyvaihe ei kuitenkaan kestä ikuisuuksia, ja yhtäkkiä huomaat, että jutteluyhteyden ylläpito on vähän vanhemmankin hommaa. Silloin viimeistään on aika ryhtyä kyselemään itse.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen neuvoo, että yhteisten rupatteluhetkien avulla pysyt perillä siitä, onko lapsella kaikki hyvin. Myös sävyllä on väliä: hyvissä keskusteluissa ei ole äitiä tai isää tenttaamassa, vaan tasa-arvoisia ihmisiä juttelemassa toistensa kanssa. Rennon höpöttelyn lomassa on helpompi puhua myös niistä asioista, joiden kertominen tuntuu vaikealta.

Lapsen pitää saada kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä.

– Kun lapsi on saanut kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä, hänellä itsellään kehittyvät valmiudet kuulla ja ymmärtää toisia, Sinkkonen sanoo Meidän Perheen videolla.

– Meistä ihmisistä harva asia on yhtä ihana kuin se, että toinen on vilpittömästi kiinnostunut siitä, mitä minulla on sanottavana.

Aikuisen esittämät kysymykset opettavat lapselle myös kysymisen, vastaamisen ja keskustelun taitoja, Parents.com neuvoo.

Mitä sitten kysyisi? Yksi ihana tapa on opetella yhteinen iltarituaali: kysy lapselta kolme kivaa asiaa päivästä, ja kerro itsekin omasi. Kiitollisuusharjoitus auttaa teitä molempia huomaamaan hyvät arjen tilanteet ja opettaa sinulle, mistä lapsesi tykkää. Se kehittää myös vaikkapa ongelmanratkaisua, keskittymistä ja sinnikkyyttä.

Mutta muutakin voi ja kannattaa lapselta kysellä. Ihan mitä vaan! Esimerkiksi näillä pääsee liikkeelle:

  1. Mistä haaveilet juuri nyt?
  2. Jos voisit tehdä nyt ihan mitä tahansa, mitä se olisi?
  3. Mitä kaverisi tykkäävät nykyään tehdä?
  4. Jos unilelu voisi puhua, mitä se kertoisi?
  5. Ketä haluaisit kaikista eniten halata?
  6. Mille nauroit viimeksi?
  7. Mikä saa sinut tuntemaan olosi rohkeaksi?
  8. Mitä pelasit viimeksi? Mitä siinä pelissä tehdään?
  9. Mikä olisi supersankarinimesi? Mitä erityistaitoja sillä on?
  10. Kenelle haluaisit lahjoittaa sata euroa ja miksi?
  11. Mitä piirsit viimeksi?
  12. Minne haluaisit kaikista eniten matkustaa? Miksi juuri sinne?
  13. Jos saisit luoda maailman ihan alusta, millainen siitä tulisi?
  14. Mikä ääni tai musiikki saa sinut hyvälle tuulelle?
  15. Mikä asia sinua harmittaa? Mitä sille voisi tehdä?
  16. Mistä tunnistaa kivan kaverin?
  17. Minkä kivan asian olet viimeksi tehnyt jollekin toiselle?
  18. Jos kirjoittaisit kirjan, mistä se kertoisi?
  19. Jos voisit olla yhden päivän ajan jokin eläin, mikä haluaisit olla?
  20. Mitä ihan oikeasti haluaisit kesälomalla tehdä?
Isoisä

20 kysymystä, joilla saat lapsesi puhumaan tunteistaan (ja kaikesta muustakin)

Luomiskysymyksestä ärsyyntynyt ei ehkä huomannut luettelon alussa määrettä ”esimerkiksi”, kaikista ei tarvitse tai voi keskustella ja sitten voi keksiä itse uusia ja parempia. Minä en ”kuullut” tai lukenut siitä ajatusta uskonnon pakkokasvatuksesta. Minusta siinä on kyse mielikuvituksen harjoittamisesta ja keskustelun virittämisestä!
Lue kommentti