Kuva: 123rf
Kuva: 123rf

Niinhän sitä luulisi.

Vieraiden jälkikasvua seuratessaan jokainen vauvan vanhempi päättää vakaasti: minun taaperoni ei ainakaan ikinä...

  1. Pelaa mitään pelejä kännykälläni. Kännykkä on puhumista varten, ei lapsen viihdyke.
     
  2. Joudu istumaan television ääressä piirrettyjen parissa vain siksi, että kaipaan hetken omaa rauhaa. Vanhempien oma aika alkaa lapsen nukahdettua.
     
  3. Syö eineksiä. Koskaan. Ne ovat silkkaa myrkkyä.
     
  4. Kolhi isoilla ostoskärryillään asiakkaita kanssa kaupassa ruuhka-aikaan ja karkaa hyllyjen väliin juoksentelemaan. Lapsi istukoon kärryissä tai kulkekoon vierellä.
     
  5. Saa minua erottelemaan vihreitä, keltaisia ja punaisia karkkeja omiksi keoikseen. Jos eivät kaikki karkit maistu, olkoon syömättä!
     
  6. Pengo kaappejani ja leiki pukuleikkejä työvaatteillani. Ne ovat työvaatteita.
     
  7. Ratkaise perheen ravintolavalintaa. Emme todellakaan mene ABC-asemalle syömään vain siksi, että siellä on Apsi-apina ja leikkipaikka.
     
  8. Käytä ketsuppia kastikkeena kaikessa mahdollisessa ruuassa. Ranskanperunoissa korkeintaan. Ja niitäkin saa syödä vasta kouluiässä.
     
  9. Joudu pettymään siksi, ettei juuri nyt saa ”auttaa” ruuanlaitossa. Kyllä sotku on siedettävä – ja sekin, että illallinen viivästyy tunnilla, kunhan lapsen hienomotoriset kyvyt kehittyvät.
     
  10. Saa minua keskeyttämään puhelua vain siksi, että hän haluaa juuri sillä hetkellä huomiota, vaikkei hänellä ole mitään hätää. Lapsi ei saa terrorisoida aikuisten välisiä suhteita.

Vaan kuinka sitten käykään? Palataan asiaan parin vuoden päästä!

Vierailija

"10 asiaa, joita lapseni ei ikinä tee"

Voi voi pikkulapsi pettyy kun ei saa auttaa ruuanlaitossa juuri kun sitä haluaa tehdä? Jos minä olisin kylässä ja ruoka viivästyisi tunnilla siksi että jonkun Villepetterin on pitänyt saada tahtonsa läpi, olisi viimeinen ruokailuni siellä. Toisaalta kuitenkaan pidetään lasta ostoskärryjen istuimessa kunnes hän (miten ikinä saatukin aikaan) ihan itsekseen on vain ymmärtänyt miten niillä kärryillä siellä kaupassa ajellaan. Villepetteri saisi varmaan turhautumia jos ajelisi kärryillä ja saisi...
Lue kommentti
Vierailija

"10 asiaa, joita lapseni ei ikinä tee"

Muumaamamma unohti vielä jatkaa: Kun yhdellä lapsellani oli aikaa vieviä ja kaikkea muuta kuin mieluisia käyntejä oikojalla monta kuukautta, tuli tavaksi palkinnoksi ajaa kotiin MacDonaldsin kautta ja palkita lapsen pinna ja kivunkestäminen juuri sillä 'roskaruualla' jonka halusi. Ketä Suomessa ovat ne, jotka Maccarissä käyvät? Kaikki jotain epäsosiaalista porukkaa? Niitä jotka ei kirjoittele tänne?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten puhua internetistä sukupolvelle, joka tulee kehittämään sitä tulevaisuudessa?

– Internet ei ole vielä valmis. Seuraava sukupolvi, se jota me juuri nyt kasvatamme, tulee kehittämään sitä valtavasti. On siis merkityksellistä, miten he ajattelevat internetistä ja miten me puhumme heille siitä – onko se innostava vai pelottava kehityskohde, sanoo lastenkirjailija ja ohjelmoija Linda Liukas.

Teknologian arkipäiväistäminen on suomalaisen yhteiskunnan tavoite. Viime syksynä suomalaisen opetussuunnitelmaan yhdeksi viralliseksi tavoitteeksi alakoulun alimmille luokille lisättiin ohjelmointi. Se tarkoittaa, että lapsi oppii antamaan tarkkoja käskyjä tai purkamaan koodin osiin. Opetussuunnitelmassa ei tähdätä siihen, että jokaisesta suomalaislapsesta tulisi ohjelmoija, vaan että oppilailla olisi ymmärrys siitä, mitä ohjelmointi tarkoittaa. 

Lindan pelko on, että opetussuunnitelman ”pakon” myötä hänelle tärkeä asia latistuu helposti pakkoruotsin kaltaiseksi kysymykseksi, joka tahkotaan rimaa hipoen läpi. Liukas peräänkuuluttaa, että tavoitteena tulisi olla, että jokainen lapsi saisi merkityksellisen kokemuksen ohjelmoinnista.

– Lapselle tulisi opettaa, että ongelmia voi ratkaista monilla eri tavoin – matemaattisesti mallintamalla, kitaran soitolla, värikynillä tai sitten vaikka ohjelmoinnilla, Liukas innostuu.

Merkityksellisyys muodostuu Lindan mukaan siitä, että teknologia olisi tulevaisuudessa osa yleissivistystä, ei enää kapean joukon osaamisala.

Hello Ruby -kirjojensa avulla Liukas haluaa tasoittaa tietä ymmärrykselle, että tietokone on vain väline ymmärtää maailmaa – kun ymmärrät teknologiaa, voit ymmärtää sen sisältämiä isompia tiedon maailmoja.

Miksi internetistä puhutaan pahaa?

Diginatiiveille verkon olemassaolo on itsestäänselvyys. Kukaan ei kysy, mikä on internet, ja vain harva ymmärtää ykkösiä ja nollia älylaitteiden takana. Linda Liukas sai kimmokkeen kirjoittaa kolmannen Ruby-kirjansa, kun tuttu poika esitti ratkaisevan kysymyksen: onko internet joku paikka?

Kun Linda yritti vastata pojan kysymykseen, hän penkoi läpi monenlaisia materiaaleja ja huomasi, että vanhemmille ja lapsille suunnattu materiaali oli ongelmalähtöistä, jopa pelottelevaa. Se, miten internetistä puhutaan, on tärkeää.

– Omaa elämääni internet on auttanut valtavasti. Uraani ei olisi ilman internetiä ja sen mahdollistamia tilaisuuksia. Siksi pelotteleva ja negatiivinen asenne tuntuu hullulta. Lapsillehan tulisi kertoa niistä mahdollisuuksista, joita internet meille antaa!

Liukas kehottaa vanhempia sukeltamaan yhdessä lapsensa kanssa tutkimaan internetiä. Netti ei ole vain pelejä tai sovelluksia, vaan tutkimusmatka mihin tahansa aiheeseen tai asiaan, joka lasta kiinnostaa.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.