Herkkupäivä vain kerran viikossa yllyttää ahmimaan, sanoo ravitsemusterapeutti.

Karkkipäivä kerran viikossa on monissa suomalaisperheissä pitkä perinne – mutta entä jos se onkin huono idea?

Sitä mieltä on ainakin ravitsemusterapeutti Riikka Viljanen, joka on ollut mukana laatimassa Irti ahminnasta -opasta. Ahmintahäiriö on syömishäiriöistä yleisin – yleisempi kuin anoreksia tai bulimia. Se puhkeaa yleensä nuoruudessa ja tarkoittaa pakonomaista, käsistä karannutta suurten määrien ahmimista. Usein siihen liittyy itseinhon tunteita ja masennusta.

Yksi keino ennaltaehkäistä syömishäiriöitä on ylläpitää kotona mahdollisimman luontevaa ja mutkatonta suhtautumista ruokaan. Ruoka ei ole palkinto eikä lohduttamisen väline, eikä mikään ruoka tai herkku ole kokonaan kielletty.

– Karkkipäivä kerran viikossa saattaa joillakin lapsilla ruokkia epätervettä suhtautumista herkkuihin. Karkkipäivää odotetaan kuin kuuta nousevaa ja siihen ladataan kovia odotuksia, Riikka Viljanen sanoo.

Jokapäiväinen herkkumme

Viljasen mielestä herkut kuuluvat jokaiseen päivään – kohtuudella nautittuina. Pieni jälkiruoka on mukava tapa merkitä, että ateria päättyy tähän. Tietenkään herkuilla ei korvata kunnon ruokaa.

– Jos karkkipäivä on koko viikon ainoa tilaisuus syödä herkkuja, niitä sitten syödään, vaikka ei juuri sillä hetkellä tekisi mielikään. Helposti myös annokset ovat silloin turhan suuria. Parempi on syödä pieni makeinen silloin ja toinen tällöin, Viljanen sanoo.

– Toki joillekin lapsille karkkipäivä sopii, mutta mehän emme voi ennalta tietää, kenellä on taipumusta ahmimiseen.

Taustalla tunteet

Pelkällä karkkipäivästä luopumisella ei tietenkään yksinään voi ehkäistä syömishäiriöitä. Yksi Irti ahminnasta -kirjan kirjoittajista, psykologi Katarina Meskanen korostaa, että ahmintahäiriöön liittyy usein ongelmia tunteiden säätelyssä.

– Monet potilaani ovat kertoneet olleensa lapsena paljon yksin, ja syömisestä on tullut yksi keino täyttää tyhjyyttä ja yksinäisyyden tunnetta, hän kertoo.

– Tavallista on myös, että kotona on ollut syystä tai toisesta vaikea näyttää ja käsitellä tunteita, ja ruoasta on tullut tunteiden säätelyn keino. Ikävä tunne turrutetaan syömällä. On vanhempien tärkeä, iso tehtävä opettaa lapselle, että kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja kaikkia tunteita saa tuntea.

Lisätietoa ahmintahäiriöstä ja Irti ahminnasta -itsehoito-opas.

Vierailija

Karkkipäiväkö pahasta?

Meillä on käytössä karkki/herkkupäivä, jolloin lapsi saa valita kaupasta itselleen mieluisia herkkuja pari. Mutta syömme herkkuja muulloinkin. Jos käymme kylässä, leivomme, tehdään jälkiruokaa tai meillä käy vieraita ja herkkuja on tarjolla, niin tietenkin kaikki saavat ottaa. Lähinnä tuo karkkipäivä helpottamassa kaupassa käyntejä, kun tenavat ei vingu ostettavaksi herkkuja joka kerralla, vaan vain ennen lauantain karkkipäivää saavat valita mitä herkkuja ostetaan. Toimii meillä, lapset 5, 4 ja...
Lue kommentti
Vierailija

Karkkipäiväkö pahasta?

Vierailija 02.03.2013 klo 11:10 Kuka niitä karkkeja ja herkkuja käskee karkkipäivänäkään ostaa mielin määrin? Kyllä niin aikuiset kuin lapsetkin saisivat opetella kohtuukäytön pienestä pitäen, oli kyseessä sitten ruoka, juoma tai mikä vaan. Ei herkut kuulu normaaliin ruokavalioon, eli ei niitä pidä joka päivä syödä. Juhlat ja erikoistilanteet on niitä varten. Samaa mieltä! Nykyaikana syödään ihan liikaa sokerisia muutenkin. Pitäisikö sitten opettaa että ahmitaan joka päivä niitä herkkuja?...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.