Parasta omassa ajassa on, että sen jälkeen näen taas pidemmälle kuin seuraaviin iltatoimiin.

Tärkeä kesäperinteeni on jo muutaman vuoden ollut viettää pari päivää yksin kotona. Yhtäkkiä vuorokauteen tuntuu ropisevan huumaavalla tavalla lisää tunteja, joista saan tehdä juuri sellaisia kuin haluan. Mistä aloittaa, kun kaikki on mahdollista!

Ensimmäisenä haen kaupasta ostoskorillisen lempiruokiani. Nyt ei tarvitse neuvotella siitä, mitä syödään. Saattaa silti käydä niinkin, että laistan ruuanlaitosta, elän voileivillä ja syön oliiveja suoraan purkista.

Luen 400 sivua ilman, että kukaan keskeyttää. Käyn lenkillä ja saunon ylhäisessä yksinäisyydessäni. Nukun yöni heräämättä kenenkään pahaan uneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuuntelen hiljaisuutta ja nautin siitä, että kukaan ei tarvitse minua mihinkään.

Oman ajan jälkeen muistan taas vähän paremmin, kuka olen. Jaksan kuunnella, vastata, etsiä kadonneet lippikset ja pyöräyttää pesukoneen käyntiin (laittaa ruokaakin). Ennen kaikkea näen pidemmälle kuin seuraaviin iltatoimiin. Huomaan, miten kivaa on, kun kaikki ovat kotona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On tavallista, että äitinä välillä katoaa itseltään. Jokaisella olisi hyvä olla jokin keino, jonka avulla kaivautua takaisin esiin. Miksi onkaan niin vaikea huomata merkit, jotka kertovat, että oma jaksaminen on hiipunut punaisen puolelle?

Itse havahdun yleensä vasta, kun joudun vähän väliä pyytelemään anteeksi tiuskahduksiani ja olematonta pinnaani. On pakko myöntää, että nyt väsyttää. Eikä siinä ole mitään hävettävää.

Muistutetaan siis toisiamme. Milloin sinä sait viimeksi omaa aikaa?

Teksti on elokuun Vauva-lehden pääkirjoitus.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla