Äitinä töissä moni asia on toisin. Mutta ei huolta, alkutahmeus hellittää kyllä.

Kun taaperon päiväkotipaikka oli varmistunut ja töihinpaluupäiväni lukittu, epäilys iski odottamatta.

Ihan oikeastiko annan kullanpalaseni muiden hoidettavaksi?

Päätös töihin paluusta eroaa monista muista vanhemmuuteen liittyvistä valinnoista. Sitä kun ei välttämättä pysty tekemään pelkästään sydäntään kuunnellen, eikä siihen oikein muita asiantuntijoita ole kuin vanhemmat itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun oma päätös on punnittu, ei auta kuin heittäytyä kohti vielä tuntematonta: työn ja perheen yhdistämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvinhän he lastani hoitivat päiväkodissa. Ja ehkä vähän minuakin niinä aamuina, kun uskoni uusien kuvioiden sujumiseen oli koetuksella.

Mukavaa työpäivää, hoitajat toivottivat katseessaan rohkaisua, jonka ansiosta suljin oven perässäni varmoin mielin. Lapsi ja minä totuimme, päivä kerrallaan.

Kun oma päätös on punnittu, ei auta kuin heittäytyä kohti vielä tuntematonta: työn ja perheen yhdistämistä.

Äitinä töissä moni asia on erilailla kuin ennen. Tunnit juoksevat yhtäkkiä nopeammin, tehtävät etsivät tärkeysjärjestystä. Lounastauolla ajatukset hivuttautuvat pienen pärjäämiseen. Tulee yllätyksiä, unohduksia ja nuhakuumeita.

Aina ei tiedä, miten ihmeessä pitää kaikki pallot ilmassa yhtä aikaa.

Alkutahmeuksista kuitenkin tokenee. Oma työminä osoittautuu edelleen ihan skarpiksi, todennäköisesti jopa entistä tehokkaammaksi. Kotona odottaa tärkein.

Kannattaa sanoa ääneen, jos töihin paluu jännittää. Meitä on täällä pöytiemme takana monta, jotka olemme käyneet saman läpi.

Kirjoitus on toukokuun Vauva-lehden pääkirjoitus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla