Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Yhä useammin huomaan, että tästä haaveilin, kun haaveilin perheestä. Vauva- ja taaperovuodet ovat takana, ja olen ihastunut perhe-elämään uudella tavalla.

Uskallanko perustaa perheen?

Pääsin pohtimaan tätä ja muita lasten hankkimiseen liittyviä kysymyksiä hyvin eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten kanssa.

Samassa piirissä istui abiturientteja, opiskelijoita, työelämään vastikään astuneita nuoria, meitä ruuhkavuosissa taaplaavia äitejä ja isiä, jo aikuisiksi ehtineiden lasten vanhempia sekä eläkeläisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tilastojen ja tutkimusten valossa juuri me olemme vauraampia, hyvinvoivempia ja onnellisempia kuin suomalaiset koskaan ennen. Silti meille syntyy lapsia vähemmän kuin suomalaisille koskaan ennen. Miksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tätä pohdimme Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan kokoon kutsumassa keskusteluillassa, joka avasi yhteiskunnallisia puheenaiheita käsittelevän Toivon dialogi- keskustelusarjan.

Tilastoista juttu juoksi pian elävään elämään.

Eräs mukana olleista nuorista kertoi tulevansa nelilapsisesta perheestä. Hän oli kysynyt vanhemmiltaan, miten nämä olivat uskaltaneet ryhtyä neljän lapsen vanhemmiksi.

Jos olisimme tienneet, mihin ryhdymme, emme ehkä olisi uskaltaneetkaan, nämä olivat vastanneet. Mutta sanoneet samaan hengenvetoon, että onneksi ryhtyivät.

Uskallus kuvastaa hyvin hetkeä, jolloin hento toive omasta lapsesta kasvaa päätökseksi yrittää. Miten tuolloin voisikaan tietää, millainen elämän mittainen matka vauvan kanssa alkaa.

Varsinkin tilaisuuden nuorimmat löysivät nopeasti liudan syitä epäröidä, lykätä tai jopa pelätä perheen perustamista.

Saanko apua lastenhoitoon? Onnistunko sovittamaan yhteen työn ja perheen? Takaako ammattini perheen toimeentulon? Riittävätkö voimani työn ja perheen ristipaineissa? 

Työpaikan, päiväkodin ja hypermarketin välillä siksakkaavan Prisma-perheen elämä ei tiettävästi houkuta kolmekymppisiä, paljasti Väestöliiton barometri. Ja miksi houkuttaisikaan, jos ruuhkavuodet näyttäytyvät lähipiirissä ja mediassa ainoastaan uuvuttavina.

Mies oli kysynyt itseltään, haluaisiko aikanaan olla aikuisten lasten isä. Ja päätynyt siihen, että haluaa.

Voisiko perhe-elämää katsoa kauemmas?

Tämä vieruskaverini, kolmen lapsen isän esittämä ajatus oli herättävä. Kun perheen perustaminen oli aikanaan tullut hänelle ajankohtaiseksi, hän kertoi ajatelleensa, että voisi ihan hyvin elää ilmankin lapsia. Sitten hän oli kysynyt itseltään, haluaisiko aikanaan olla aikuisten lasten isä.

Ja päätynyt siihen, että haluaa.

Näkökulma on ehdottomasti ajatusleikin arvoinen. Kannattaa toden totta kurkata yli vauvavaiheen, taaperon uhman ja neljän ruuhkassa säntäilyn. Perhe-elämä on paljon muutakin, ja (niitä pelottavia) ruuhkavuosiakin on onneksi rajallisesti.

Itse havahduin tähän viimeksi, kun katselin omia 4- ja 7-vuotiaitani sushiravintolan pöydässä. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun emme vapaaehtoisesti astuneet sisään ravintolan ovesta.

Oli helpompi syödä kotona kuin yhdellä kädellä ravintolassa samalla syöttäen yhtä ja juosten kiinni toista. Sama "kädet täynnä" -hardelli toki seurasi muuallekin kuin ravintolaan.

Nyt söimme rauhassa, juttelimme ja lapset hakivat itse lautaselleen lisää nigirejä. Mikään ei kaatunut, kukaan ei pudonnut ja sama ruoka maistui kaikille. Hoitamista ja hässäkkää on koko ajan vähemmän, hyviä juttuja ja yhteistä huumoria enemmän. Milloin heistä tuli noin isoja?

Yhä useammin huomaan, että juuri tästä haaveilin, kun haaveilin perheestä. 

Rauha ravintolapöydässä on pieni esimerkki siitä, että perheen pikkuihmiset voi yhtäkkiä ottaa mukaan juuri niihin juttuihin, joista itsekin tykkää ja joita tekisi ilman lapsiakin. Voimme mökkeillä, matkustaa, hiihtää ja harrastaa – nauttia yhdessäolosta omalla porukalla. Yhä useammin huomaan, että juuri tästä haaveilin, kun haaveilin perheestä. 

Kun katsoo vauvavuosia kauemmas, näkee myös sen, että elämän ei tarvitse olla ”valmis” ennen lasten saamista.

Ihmissuhteet, itsensä kehittäminen tai ammatillinen eteneminen eivät lopu siihen, että perheeseen tule vauva. Itse asiassa vanhemmuus voi olla työelämässä valtti, sillä se opettaa töissäkin tarvittavaa priorisointia ja tehokasta ajankäyttöä.

Tarpeellinen turvaverkkokin voi laajentua, vaikka se aluksi olisi pieni. Lapsen kanssa tutustuu luonnostaan muihin lapsiperheisiin, naapureihin ja lasten harrastuskavereihin. Lastenhoitoa, harrastuskuljetuksia ja yökyläilyjä pääsee jakamaan, kun uskaltaa pyytää apua.

Mutta missä näkyy tämä rohkaisevampi puoli perhe-elämästä? Ne hyvät hetket, jotka saisivat perhettä harkitsevat ajattelemaan, että tuohon porukkaan minäkin haluan kuulua.

Sillä on väliä, millä sanoilla puhumme perheestämme, mitä kuvia jaamme arjestamme. Kuuluuko puheessamme ilo ja arvostus, näkyykö kuvissa lämpö ja yhteenkuuluvuus? Näistäkin on ruuhkavuodet tehty!

Jos tuntee, että lapselle on paikka – sylissä, kotona ja lähimpien kannattelemana – kannattaa uskaltaa.              

Onnellinen ison ja pienen laps...

On aivan älyttömän tärkeää jakaa ja kirjoittaa niistä perhe-elämän hyvistä puolista. Kiitos todella paljon tästä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla