”Olen miettinyt, miten joskus kerron tytöille, että joidenkin miesten mielestä on ihan ok käyttäytyä naisia kohtaan halveksivasti ja että sitä ei tarvitse sietää”, kahden tyttären isä pohtii.

Tytöt ovat vahvoja, rohkeita, kauniita ja taitavia – ja haluavat kuulla sen myös isiltään. Isän hyväksyntä, rakkaus ja läheisyys on asiantuntijoiden mukaan tytön itsetunnolle erityisen tärkeää.

Isän (tai siinä roolissa olevan miehen) kunnioitus kertoo tytölle, että hän kelpaa ja on arvokas omana itsenään. Kun isä on kiinnostunut tytön ajatuksista, harrastuksista ja koulunkäynnistä, tyttö saa viestin siitä, että hänen kokemuksillaan, kiinnostuksenkohteillaan ja ponnistelullaan on merkitystä.

Tytär ottaa isän ja äidin suhteesta mallia myös tuleviin parisuhteisiinsa ja siihen, millaista on olla maailmassa naisena. Se, miten isä kohtelee omaa puolisoaan, toimii esimerkkinä siitä, mitä tulevalta voi odottaa. Millainen on turvallinen ja rakastava mies?

Isät viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan, mutta tuore tutkimus osoittaa, että Suomessa isien ja tytärten suhteessa on myös parantamisen varaa. WHO:n koululaistutkimuksen mukaan Suomessa isät ja pojat ovat läheisempiä kuin missään muualla, mutta suomalaistyttöjen yhteys isään on etäisempi. Tutkimuksen mukaan näyttää, että tytöt turvautuvat vaikeissa tilanteissa vielä ensisijaisesti äitiin, kun taas pojat puhuvat asioistaan sekä äidille että isälle.

Kysyimme nykyisiltä, mikä tyttärissä on aivan mahtavaa ja mitä he ovat tyttäriltään oppineet.

Isät kertovat: ”Tytöt ovat rohkeita, reippaita ja ihania” 

”Kahden tytön isänä oleminen on muuttanut omaa tapaani katsoa maailmaa ihan kaikella tavalla. Toleranssi seksistisiä urpoja kohtaan on nolla. Pojat on poikia tuntuu todella väsyneeltä sanonnalta ja kertoo enemmän lausujasta kuin pojista. Tytöt kiipeävät yhtä korkealle puihin, tippuvat sieltä kuten pojatkin ja pierut naurattavat yhtä lailla. 

Tasa-arvon puolella olen ollut aina, mutta nyt siihen suhtautuu erilailla tosissaan. Olen miettinyt monta kertaa, miten joskus kerron tytöille, että joidenkin miesten mielestä on ihan ok käyttäytyä naisia kohtaan halveksivasti ja että sitä ei tarvitse sietää, että heitä ei tarvitse kuunnella, eikä ainakaan uskoa. Nyt myös huomaan selvemmin, miten jokainen mies kääntyy katsomaan kauniin naisen perään tai miten helppoa on kommentoida jonkun naisen muotoja tai olemusta. Voiko naiseksi kasvavaa tyttöä valmistaa tällaiseen jotenkin? Ja miksi tällaista tarvitsee edes miettiä?

Kahden tytön isänä oleminen opettaa joka päivä jotakin uutta. Jos ei aina lapsista niin ainakin minusta itsestäni. Se on tehnyt minusta paremmin ymmärtävän ja arkeen osallistuvamman ihmisen. Toivottavasti myös paremman miehen.”

Isä 39, tyttäret 4 ja 6 

 

”Kun selvisi, että esikoinen on tyttö, ajattelin että hemmetti, enhän minä tiedä tytöistä mitään. Nyt kolme vuotta myöhemmin tiedän, että tytöt ovat rohkeita, reippaita, ihania ja täydellisiä. He voivat tanssia kuralätäkössä, käydä salaa syömässä herkkuja ja laittaa isälle pinnejä päähän sanoen oi miten kaunis.”

Ville, 29. Tytär Vappu, pian 3. Ville kirjoittaa Tired & exhausted since 2014 -blogia.

 

Se on napa, sanoi Tilda tänään ja työnsi sormen napaani. Katsoimme Pikku Kakkosta yhdessä peiton alla syysmyrskyn riehuessa ulkona. Totta kai voisi sanoa, että olemme ylpeitä siitä, että meillä on terve, iloinen ja lahjakas pieni tyttö. Me olemmekin, mutta kiitollisuus ja nöyryys ovat varmasti oikeampia sanoja. Saimme hieman kypsemmällä iällä täydellisen pienen auringon täyttämään asuntomme ja sydämemme naurullaan.

Vaimoni on joutunut käymään läpi useamman leikkauksen tänä vuonna ja meistä on yhteisen ajan kautta tullut tyttäreni kanssa erityisen läheiset. Puuhaamme kaiken yhdessä pyykinpesusta urheiluun. Pyykkituvassa hän ojentelee minulle märkiä vaatteita ja mainitsee samalla onko vaate Äiti, Isäja tai hänen omansa, mihin kuuluu mukaan naurunremakka.

Ystävämme ja blogini lukijat kysyvät välillä, miten me selviämme vanhemmuudesta, yrittämisen raadollisuudesta ja terveyshaasteista, mutta kyse on ennemmin etuoikeudesta. Rakastava perhe, joka pitää toisistaan huolen on nimenomaan se asia, joka vie läpi hurjistakin syysmyrskyistä. Kävimme iltapalan jälkeen saunassa pesulla, ja Tilda loiskutteli vettä paljussaan. Hän nousi yhtäkkiä, käveli taakseni, kietoi kädet selkääni ja sanoi hali. Pienestä koostaan huolimatta Tilda osaa muistuttaa vanhempiaan, että rakkaus kasvaa vain antamalla.”

Peter 45, tytär Tilda 1 v 7 kk. Peter kirjoittaa Lellivauva-blogia.

 

”Teini-ikäinen tyttäreni on ihana, empaattinen ja avarakatseinen. Hän on opettanut minulle, että maailma paranee sukupolvi sukupolvelta. Suomessa 2000-luvulla syntyneelle tytölle sukupuolten väliset erot merkitsevät yksilöllisen vaihtelun piiriin kuuluvaa erilaisuutta, eivät ryhmien eriarvoisuutta. Entä jos sukupuoleen perustuva ihmisten dissaus onkin jäämässä meidän vanhemman polven rasitteeksi? Voi olla liian varhaista heittäytyä optimistiksi, mutta ei haittaisi, jos näin käy. Olen toiveikas.”

Isä 45, tytär 13 

 

”Tyttömme ovat vielä pieniä. En näe heissä eroja poikaamme verrattuna. Toki niitä on, mutta minusta ne selittyvät erilaisilla persoonallisuuksilla, eivät sukupuolella. Aivan mahtavia, oivaltavia energiapakkauksia kaikki kolme. Se täytyy myöntää, että tyttäret ovat saaneet minut jo nyt pohtimaan tyttöjen ja naisten asemaa yhteiskunnassa entistä enemmän. Miten voisi isänä elää ja kasvattaa niin, ettei huomaamattaan tue lasikattojen rakentumista? Uskon ja toivon, että tyttöjeni sukupolvelle kaikki on mahdollista myös tytöille ja naisille.”

Tuomas, 37, tyttäret 10 kk ja 3,5 v. Tuomas kirjoittaa Isäkuukaudet -blogia.

 

”Kaksostyttömme ovat vielä sen verran pieniä, etten ole sen kummemmin osannut vielä sukupuolittaa heitä. Toki tyttöinä he tulivat pihalle ja tyttäriksi heitä puhutellaan, mutta mistäs sen ikinä tietää? Sukupuolestaan riippumatta he ovat kuitenkin aina ne maailman tärkeimmät.

Vähän aikaa sitten toinen kaksosistamme johti televisiossa soittavaa orkesteria olohuoneessamme näyttävin käsiliikkein. Siltä seisomalta googletin naiskapellimestari vain todetakseni pöyristyneenä ensimmäisen linkin alkavan sanoilla Naisen aivot eivät kapellimestarin ammattiin sovi. Artikkeli oli täynnä ahdasmielisten äijien alistavia heittoja naisten kelpaamattomuudesta alalle. Mikäli oma jälkikasvuni haluaa ryhtyä kapellimestariksi, ei siinä paljoakaan tällaiset kapeakatseiset setäkommentit paina. Kaikilla on oltava samanlainen oikeus toteuttaa itseään."

Oskari, 31, ja kaksostytöt Stella ja Venla, 1 v 9 kk. Oskari kirjoittaa blogia (K)Akkavalta.

 

”Isänä tyttärelle oleminen on haastavaa mutta todella palkitsevaa. Miten asettua prinsessamoodiin ja olla satumaisen komea prinssi, joka pelastaa prinsessan pahojen kynsistä? Miten saada hiukset ponnarille, letistä puhumattakaan? Miten suhtautua tyttären vaatimukseen, että pitää päästä pyöräilemään just NYT!!!? Liian usein huomaan käsitteleväni tytärtäni kuin hän olisi poika. Onneksi ajan kuluessa ja hänen kasvaessaan olen pystynyt huomaamaan oman käytökseni ja päässyt tytärtäni lähemmäs kuuntelemalla hänen toiveitaan.

Uskomatonta, kuinka tuo pieni ihme pystyy kerta toisensa perään yllättämään minut kaikella oppimallaan. Olen häneltä oppinut isyyttä enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Poikien isänä olemisen jälkeen tyttären isyys on opettanut olemaan kärsivällinen ja empaattinen tilanteissa, jotka putkiaivojen läpi tutkittuna ovat tuntuneet pikemminkin koomisilta. Nämä ovat kuitenkin tyttären maailmassa sen hetken isoin asia, ja niiden ymmärtäminen on vaatinut minua olemaan isä juuri siinä hetkessä. Rakkaudella ei ole rajaa, kun sen tytär osoittaa. Siihen pitää vastata rakkaudella.”

Isä 37, tytär 6 

Ei enään stereotypioita kiitos

Isän hyväksyntä on tytön itsetunnolle tärkeää – kysyimme miehiltä, mikä omassa tyttäressä on mahtavaa

Vaikka tyttö olisi ujo ja vaikuttaisi aralta, se ei tarkoita, etteikö sisällä olisi enemmän vahvuutta kuin ulospäinsuuntautuneimmilla kansasisarilla. Ujous ja epävarmuus ei myöskään ole synonyymeja, eivätkä välttämättä liity toisiinsa mitenkään. Itse olen nähnyt koko elämäni ajan enemmän vahvuutta juuri näissä "ujoissa" tytöissä. He tietävät monesti oikesti mitä tahtovat, kun muut on kasvatettu vain tyytymään ja hyväksymään stereotypinen naisen rooli.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Amanda ja Matleena auttavat Nelliä valitsemaan lahjoituksista nuorille sopivia vaatteita. Perheeseen kuuluu myös Tiia, 21, jolle yritetään saada virallista asemaa aikuisadoption kautta. Kuva:  Tuomas Kolehmainen

On tärkeää oppia huomaamaan muiden hätä, Nelli Niemelä sanoo.

Rapa roiskui, kun Hermanni, 12, pyöräili koulusta kaverinsa luo ja huomasi pojan, joka seisoi allapäin pyöränsä luona. Ketjut olivat pudonneet. Hermannille on täysin selvä juttu pysähtyä auttamaan.

Niemelän perheen äiti Nelli kuuli tapahtuneesta vain, koska ohiajanut tuttava sattui silminnäkijäksi ja kertoi tilanteesta Nellille myöhemmin.

Nelli ja Miika Niemelälle muiden auttaminen on elämäntapa, johon he kannustavat myös lapsiaan.

Muiden hädän huomaaminen on Nellille ja Miikalle tuttua myös töissä, sillä kumpikin työskentelee Icehearts-järjestössä. Idea on, että syrjäytymisvaarassa olevista esikouluikäisistä lapsista kootaan urheilujoukkue, joiden vetäjä kulkee lasten rinnalla 12 vuoden ajan. Kasvattaja on lasten tukena arjen pulmissa ja luo lapsille turvallisen yhteisön muista joukkuekavereista. Tällä hetkellä toimintaa on kymmenellä eri paikkakunnalla.

Nelli vetää tyttöjen salibandyjoukkuetta.

– Icehearts-tyttöni ovat yhdessätoista eri koulussa, ja käyn joka viikko niistä kahdeksassa. Tulen mukaan oppitunnille tai olen mukana neuvottelemassa, jos koulussa tai kotona on pulmia.

”Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.”

Myös Hermanni, Amanda, 14, ja Matleena, 8, ovat mukana toiminnassa joukkuekavereina. Muiden auttaminen näkyy perheen kotona muutenkin konkreettisesti. Nellin lajitellessa lahjoitettuja vaatteita hän saattaa kertoa etsivänsä päällepantavaa kolmen tytön perheeseen ja pyytää lapsiaan valitsemaan heille nuorten tyyliin sopivia vaatteita.

– Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.

Isän ja äidin muille jakama huomio aiheuttaa silloin tällöin myös mustasukkaisuutta ja napakkaa palautetta. Esimerkiksi vanhin tytär Amanda saattaa joskus tiuskaista, pitääkö juuri heidän aina olla auttamassa kaikkia.

– Silti hänkin on heti tukena, jos huomaa muiden olevan vaikeuksissa, Nelli sanoo.

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Joni, 30, kävi töissä toisella paikkakunnalla ja näki perhettään vain kahtena päivänä viikossa. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Sain yt-neuvotteluissa joululahjaksi potkut kolme vuotta sitten. Jo kuuden viikon työttömyyden jälkeen pää meinasi räjähtää turhautumiseen. Kun sitten löysin työpaikan 330 kilometrin päästä, en harkinnut kahta kertaa.

Oli se oma arki poissa kotoa hyvin erilaista kuin Seijalla, varsinkin, kun esikoinen syntyi. Eron huomasi, kun tulin viikonlopuksi kotiin ja yhtäkkiä pitikin ottaa kaikessa lapsi huomioon. Kotitöiden päävastuu oli viikonloppuisin minulla. Siivosin ja vaihdoin vaippoja. Seija teki ruuat. Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin.

Jos on raskasta hoitaa lapset yksin, niin raskasta on myös istua usean sadan kilometrin päässä sängyn laidalla voimatta tehdä mitään puolison ja lapsen hyväksi. Seijalla oli kädet täynnä hommia ja minulla taas aivan liikaa vapaa-aikaa, jonka yritin täyttää urheilulla. Juoksulenkit olivat henkireikäni.

"Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin."

Seija ymmärsi, ettei minullakaan ollut helppoa. Koetin lyhyessä viikonlopussa olla isä, aviomies ja hoitaa kaikki sellaiset kodin työt, jotka olivat minun hommiani. Autoa piti laittaa, pyörä korjata, ulko-oven reistaileva lukko saada pelaamaan. Se oli yhtälön haastavin ja ärsyttävin puoli, että viikolla oli älyttömästi vapaa-aikaa, jota ei voinut hyödyntää kotona odottaviin hommiin.

Töissä en ehtinyt liiemmälti ajatella kotipuolen asioita, mitä nyt varaosatiskillä oli välillä aikaa miettiä. Tuli pohdittua, että tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa. Ei ollut juuri kohtalotovereita, joiden kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani. Ystävillä ei ollut lapsia tai jos oli, he asuivat viikot yhdessä.

"Tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa."

En kokenut Seijan viestitulvaa koskaan rasittavaksi. Kuvien ja videoiden kautta sain olla edes jotenkin mukana, enkä tuntenut itseäni täysin ulkopuoliseksi. Vastailin, minkä työn lomassa pystyin. Se auttoi jaksamaan, kun näki koko ajan, mitä kaikkea uutta tyttö oppi ja touhusi.

Viime vuodenvaiheessa sain uuden työn reilun tunnin ajomatkan päästä kotoa. Se on ollut valtava muutos. Nyt voin ajaa kotiin joka ilta. Perheen kanssa eläminen ollut myös opettelua, varsinkin kahden lapsen kanssa. Aluksi olin hämmennyksissä kuin ö aapisen laidalla. Mutta tekemällä oppii. Nyt näen eri tavalla lasten elämää.

Välimatkan kesti, kun tiesi, että se on väliaikaista. Tärkeää oli, ettemme missään vaiheessa unohtaneet toisiamme. Se auttoi, että olemme tunteneet yläasteelta asti. Tiedämme sanomatta, mitä toinen ajattelee.”

Vauva 11/17

Isä Joni, 30 ja äiti Seija, 29. Lapset 1,5 v ja 3 kk.