Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

”Jos piti tehdä jotain liikkeitä, tein ne hyvin minimaalisesti.”

Hämä-hämä häkki kiipes langalle. Tuli sade rankka, hämähäkin vei…

Jos ajatus laululeikeistä tuntemattomien ihmisten joukossa tuntuu kiusalliselta, et ole yksin. Nuutti Raevuori ei olisi ennen lasten saamista voinut kuvitella, että musiikkileikkikoulu olisi joskus yksi hänen eniten aikaa vieviä harrastuksiaan.

Nuutista kuoriutui muskarikävijä, kun hänen vaimonsa Päivi palasi äitiyslomalta töihin ja Nuutti aloitti opiskelun. Hän oli enemmän lasten kanssa päiväsaikaan, ja muskarikäynnit jäivät hänen vastuulleen.

– Sitä ennen olin käynyt muskarissa vain satunnaisesti. Vaikka en ollut varsinaisesti muskaria vastaan, koko ajatus tuntui aika kiusalliselta, Nuutti kertoo.

Hänellä on tapana ottaa tuntemattomien seurassa aluksi tarkkailijan rooli. Muskarissa siihen ei ollut mahdollisuutta. Siksi alkuun tuntui vaivaannuttavalta.

– En oikeastaan laulanut mukana ollenkaan, ja jos jotain liikkeitä piti tehdä, minulla ne olivat aika minimaalisia.

Tavallinen muskari, rokkimuskari...

Tukalasta olosta huolimatta laululeikkituokioihin on ollut pakko tottua. Muskari on kuulunut perheen arkeen parhaimmillaan kolme kertaa viikossa.

– Yhdessä vaiheessa molemmat lapset kävivät perinteisessä muskarissa, rokkimuskarissa ja vielä seurakunnan muskarissa siihen päälle, Nuutti kertoo.

Nyt kun molemmat vanhemmat ovat taas töissä, muskarikertoja on vain kaksi viikossa. Nykyään ohjatut musiikkihetket lasten kanssa ovat Nuutinkin mieleen, sillä ne tuovat omalta osaltaan mukavasti tekemistä päivään. Pelkkä kotona oleminen olisi tylsää.

– Olen ehkä hieman huono keksimään lasten kanssa yhteistä puuhaa, joten valmiiksi ohjattu toiminta on ihan hauskaa.

Ja mikä tärkeintä, Malla, 2,  ja Milo, 5, nauttivat muskareistaan kovasti. Siitä tulee Nuutillekin hyvä mieli.

– En edelleenkään voi sanoa olevani ryhmän innokkain laulaja ja tanssija, mutta ajan myötä olen tottunut siihen, ettei muista aikuisista tarvitse välittää.

Herätys, on lauantaiaamu!

Nuutti on löytänyt itsensä myös toisesta yllättävästä paikasta yllättävään aikaan: tennishallilta lauantaiaamuisin.

Hän on luontaisesti iltaihminen, tehokkaimmillaan vasta pimeän tultua. Lisäksi hänen työnsä vuoropäällikkönä lentokentällä on iltapainotteista. Siksi aamut ovat Nuutille usein vaikeita.

– Tarvitsen paljon unta, mutta lapset heräävät joka aamu seitsemältä. Yleensä laitan heille Pikku Kakkosen pyörimään ja menen itse vielä vähäksi aikaa lepäilemään. Nykyään se on jo mahdollista, kun lapset ovat hieman isompia ja pärjäävät hetken aikaa keskenään, Nuutti kertoo.

Mutta jokin aika sitten Milo innostui tenniksestä, jonka treenit sattuvat olemaan lauantaisin aamuyhdeksältä. Niinpä Nuutti vääntäytyy vapaapäivinäkin sängystä aikaisin ylös, vaikka kellon soidessa tuntuu, ettei silmiä saa auki ollenkaan.

– Lasten harrastukset ovat mielestämme tärkeitä, jotta he oppisivat olemaan muiden ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Lisäksi haluamme, että lapset saavat kokeilla erilaisia asioita, joista voivat sitten valita, mitä jatkaa ja mikä ei kiinnosta.

Jatkuvasta univelasta löytyy hyviäkin puolia, sillä Nuutilla ei ole enää pitkään aikaan ollut nukahtamisongelmia.

– Ennen, kun minun piti mennä aamuvuoroon ja herätä kolmelta, yöunet saattoivat jäädä iltavalvomisen vuoksi vähäisiksi. Nyt, kun olen jatkuvasti niin väsynyt, saan hyvin nopeasti unen päästä kiinni.

Vaikka lapset ovat tuoneet mukanaan useampiakin yllätyksiä Nuutin rutiineihin, yhdestä asiasta hän on aivan varma.

– Jääkiekkoa meillä ei tulla ainakaan ikinä harrastamaan, sen olen luvannut. Paitsi tietysti sitten, jos lapset oikein toden teolla haluavat.

Vierailija

Introvertti isä vauvamuskarissa: ”Aluksi en laulanut mukana”

Vierailija kirjoitti: Mitä tekemistä tällä kirjoituksella oli introverttiuden kanssa?? Ei ujous tai kiusaantuneisuus ole millään tavalla synonyymi introverttiudelle. Itse olen hyvinkin introvertti, mutten millään tavalla ujo tai kiusaantunut sosiaalisissa tilanteissa, päin vastoin! Voin tehdä ihan millaisia kevätjuhlaliikkeitä tahansa, olen hyvä small talkkaaja, mutta vietän niin paljon aikaa yksin kuin mahdollista. Nautin olla ihan vain yksikseni. Aamen. T. toinen introvertti
Lue kommentti
Vierailija

Introvertti isä vauvamuskarissa: ”Aluksi en laulanut mukana”

Mitä tekemistä tällä kirjoituksella oli introverttiuden kanssa?? Ei ujous tai kiusaantuneisuus ole millään tavalla synonyymi introverttiudelle. Itse olen hyvinkin introvertti, mutten millään tavalla ujo tai kiusaantunut sosiaalisissa tilanteissa, päin vastoin! Voin tehdä ihan millaisia kevätjuhlaliikkeitä tahansa, olen hyvä small talkkaaja, mutta vietän niin paljon aikaa yksin kuin mahdollista. Nautin olla ihan vain yksikseni.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.