Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

Kun lapset käyvät toistensa kimppuun, Ile Uusivuori turvautuu aivopesuun.

Pelkään tällä hetkellä kuollakseni hissiä. Syy on yksinkertainen: en koskaan muista, kumpi pojistani sai painaa sitä perkeleen nappia viimeksi! Jos kysyn asiaa pikkukundeilta, on tietenkin molempien vuoro. Minulla ei ole mitään mielikuvaa, kumpi sai painaa ylhäällä ja kumpi alhaalla. Se on heille aivan eri asia.

Toivon, että into hissinapin painamiseen laantuu jossain ikävaiheessa. Harvemmin kai yritysten työntekijät joutuvat käsirysyyn, koska project manager Mikko painoi vahingossa hissinappia ennen account manager Seppoa.

Hissinappi on vain yksi esimerkki lasteni lukemattomista riidanaiheista. Olen mielestäni onnistunut isänä ja kasvattajana, mikäli 5- ja 3-vuotiaat poikani eivät ole parinkymmenen vuoden kuluttua heittäytyneet Kainiksi ja Abeliksi. Vain legendaarinen jääkiekkoerotuomari Seppo Mäkelä on nähnyt enemmän nahistelua kuin meillä kotona iltaisin. Iltaisin pojat jakavat toisilleen poikittaista mailaa, ja on vain sattumaa, ettei päähän kohdistuneista taklauksista ole tullut isompaa vahinkoa.

Ostan aina kaksi identtistä lelua, puen lapset samalla tavalla ja lasken mansikat puurossa.

Lasten tappeluiden hillitsemiseen on toki olemassa keinonsa. Vaihdan turvaistuinten paikkaa autossa puolilta toisille kalenteriin merkattuna päivänä, ostan aina kaksi identtistä lelua, puen lapset samalla tavalla ja lasken mansikat puurossa.

Viime aikoina olen jopa turvautunut aivopesuun. Joka kerta riidan alkaessa lausun äimistystä näytellen tyylillä, joka varmasti saisi Oscar-voittaja Daniel Day-Lewisinkin itkemään kateudesta. ”Mitä ihmettä te teette? Eiväthän veljekset tappele!”

Tämä mantra on tuottanut hieman tulosta. Olen jo kuullut heidän sopivan itse riitojaan, kun toinen tokaisee lastenhuoneesta ”veljekset ei tappele”. Valoa on siis ehkä tunnelin päässä – vastaantulevan junan valoa.

Riita syntyi siitä, kumpi päästi paukun.

Eilen illalla sain taas toimia erotuomarina. Tiedustellessani tappelun syytä sieraimiini kantautui yhtäkkiä raju metaanin katku. Veljesten riita oli syntynyt siitä, että toinen oli yrittänyt ottaa kunniaa toisen aiheuttamasta pahasta hajusta. Vietin loppuillan ikkuna auki selittäen, ettei paukun päästäjällä valitettavasti ole tekijänoikeuksia.

Lasten nukahdettua esitin tähtitaivaalle toiveen: kunpa he olisivat parhaat ystävät aikuisina. Olisivatpa he silloin vihaisia mieluummin vaikka vanhalle faijalleen, joka kaipaisi koko sydämestään lastensa sekoilua tyhjinä kumisevissa huoneissa.

Silloin pahasta hajustakin voisi syyttää vain itseään… tai ehkä koiraa, joka luultavasti olisi tullut hellyydenkaipuussa hankittua.

Vierailija

Ile Uusivuori: Lapseni riitelevät aivan kaikesta – siksi pelkään kuollakseni hissiä

Kiva noidenkin poikien joskus teini-iässä, kun koulukaverit kaivaa nämä jutut esiin. Todella nöyryyttävää. Nämä pojat kun ovat vielä helposti tunnistettavissa. Mä en tajua vanhempia, jotka kerjää huomiota lapsillaan jatkuvasti. Eikö nämä tajua miettiä miltä olis tuntunut itsestä lukea netistä äipän ja isukin vuodatuksia kaikelle kansalle? Antakaa tälle pariskunnalle jo jotain muuta työtä, että tämä lapsiperhe-elämävuodatus alkais pikkuhiljaa loppumaan. Se olisi kaikkien etu.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.