Mökkisaunan lämmössä äiti havahtuu huomaamaan, että ratkaisu on rakkaus. Se on tädiltä saatu lempeä perintö.

Mökkisaunassa annan vapautuksen: tällä kertaa ei ole pakko pestä hiuksia, kun edellisestä kerrasta on niin lyhyt aika.

– Mutta minä haluan, 7-vuotias julistaa. Sekä isoveli että minä katsomme kuopusta vähän ällistyneinä: poika on vihannut tukanpesua niin kauan kuin muistan, koska ei pidä silmiin valuvasta vedestä.

Pahimpina vesikammokausina googlailin netistä ratkaisuksi pesulippaa, joka estää vettä valumasta lapsen silmiin. Uimahallissa hiusten pesua ei voinut harkitakaan, sillä ääniraita lähenteli teurastustapahtumaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Se tuntuu niin hyvältä – se on vähän niin kuin silittelyä tai jalkahieronta, poika kiirehtii selittämään ylälauteelta, kun huomaa ihmetyksemme. Olemme kesän kuluessa onnistuneet luomaan hiustenpesusta saunassa rauhoittavan rituaalin, jossa lapsi voi köllötellä lauteella pää sylissäni, kun vaahdotan ja huuhdon tukan. Hosumisen ja hermoilun sijaan ratkaisu on rauhoittuminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samassa muistan lapsuuden saunahetket Seija-tätini kanssa. Häntä hellempää hiustenpesijää ei ole: hän hieroi päätä pitkiä hiuksiani pestessään ja harjasi ne saunan jälkeen erityisen hienotunteisesti. Olen saanut taidon tädiltäni perinnöksi, ja oma poikani saattaa aikuisena muistella lapsuutensa saunahetkiä yhtä lämpimästi kuin minä omiani.

Se, että kuopukseni heittäytyy vapaaehtoisesti hiustenpesuun, on kuluneen kesän paras saavutukseni vanhempana. Palaan tähän pieneen, arkiseen onnistumiseen vielä monta kertaa.

Lempeää syksyä!

Teksti on elokuun Meidän Perheen pääkirjoitus.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla