Kuvat
MVPhotos
Lauren Conrad kertoi kuopuksen syntymästä piirroskuvalla.
Lauren Conrad kertoi kuopuksen syntymästä piirroskuvalla.

Vanhemmuus on toisella kerralla aivan erilaista, sanoo Lauren Conrad. Mitä mieltä sinä olet?

Laguna Beach ja The Hills -realitysarjoista tunnetun muotialan yrittäjän Lauren Conradin, 33, ja hänen muusikkopuolisonsa William Tellin perhe kasvoi lokakuun alussa Charlie-vauvalla. Perheessä riittää tohinaa, sillä parin esikoinen Liam juhli 2-vuotissyntymäpäiväänsä heinäkuussa.

Conrad kertoo tuoreessa People-lehden haastattelussa, että arki nelihenkisenä perheenä on lähtenyt käyntiin hyvin – vaikkakin ensimmäiset kahdeksan viikkoa kuopuksen syntymän jälkeen ovatkin olleet eräänlaista ”koeaikaa”.

Kuva: Instagram / @laurenconrad

– Tällä hetkellä olemme selviytymismoodissa, Conrad vitsaili People-lehdelle illallistilaisuudessa, jossa hän juhlisti kymmenvuotista yhteistyötään tavarataloketju Kohl'sin kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka Conradilla on kädet täynnä töitä taaperon, vauvan ja yrityksen pyörittämisen parissa, vauva-arki tuntuu hänen mukaansa kaiken kaikkiaan helpommalta toisen lapsen kohdalla. Kuten myös äitiys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Toisen lapsen kanssa tiedät, että kaikki muuttuu lopulta helpommaksi.”

Vanhemmaksi tulon suurimmat kasvukivut käydään yleensä läpi esikoisen raskaus- ja vauva-aikana. Kun on jo yhden lapsen äiti, elämä ei muutu niin radikaalisti. Myös Conrad on huomannut tämän.

– Tiedän jo millaista arki lapsen kanssa on, eivätkä asiat stressaa enää yhtä paljon. Pystyn nauttimaan kaikesta nyt vähän enemmän.

Toisen lapsen kohdalla on käytettävissä myös yksi arvokas tieto: mikään ei kestä ikuisesti. 

– Ensimmäisen lapsen syntyessä sinulla ei ole aiempaa kokemusta ja tietoa asiasta. Toisen lapsen kanssa näet heti valon tunnelin päässä, sillä tiedät, että lopulta kaikki muuttuu helpommaksi. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

5 years ago today 💛 Happy Anniversary my love x Photo: @elizabethmessina

Henkilön Lauren Conrad (@laurenconrad) jakama julkaisu

Kuva: Instagram / @laurenconrad

Conrad ja Tell menivät naimisiin vuonna 2014. Conrad kirjoitti aiemmin tänä vuonna blogissaan, että lasten syntymän jälkeen parisuhteen eteen on nähtävä entistä enemmän vaivaa. 

– Emme ole päässeet treffeille joka viikko, mutta tähän mennessä olemme onnistuneet vapauttamaan kalentereistamme ainakin kaksi yötä kuukaudesta vain toisillemme, Conrad kertoi helmikuussa parisuhdeajan järjestämisestä. 

Kysely

Onko vanhemmuus helpompaa toisen lapsen kanssa?

Kyllä
Kyllä
77.8%
Ei
Ei
22.1%
Ääniä yhteensä: 194
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla