Lotrataan aurinkovoiteilla

Nyt on kesä! Aurinkoa ei tarvitse Suomessa liiaksi pelätä. Pimeä ja kylmä kausi on pitkä, ja auringon edut lyhyen kesän aikana kiistattomat. Vain viisi prosenttia suomalaisista ei rusketu kesällä lainkaan. Sopiva määrä aurinkoa on lääkärienkin mukaan kaikin puolin terveellistä. Esimerkiksi atooppinen iho voi kesällä selvästi paremmin, ja auringosta saa myös tärkeää D-vitamiinia. Puhumattakaan siitä, miten hyvää aurinko tekee mielelle.

Samalla on hyvä tiedostaa, että toistuvat palamiset altistavat vanhempana ihosyövälle. Turhat palamiset voi ja kannattaa estää. Kun iho on hyvin suojattu, hoidettu ja voi hyvin, kesänvietosta nauttii eniten. Meidän Perhe -lehden nettikyselyn mukaan 43 prosenttia vastanneista suojaa lapsensa aurinkovoiteilla aurinkoisina päivinä.

Käytä voidetta reilusti

Auringolta suojautuminen on helppoa, käyttipä vaatteita tai voiteita. Luonnollisin suojaustapa on tietysti vaatetus, hattua unohtamatta: lierihattu varjostaa kasvoja pienen suojakertoimen edestä. Suojavoiteissa hyvä suojakerroin on 25-50.

Kesän edetessä kerrointa voi alentaa. Erityisen hyvin kannattaa suojata lapsen posket, nenä, olkapäät, jalkaterät ja korvalehdet, jotka kärähtävät helposti.

Tärkeintä on käyttää aurinkovoidetta säästelemättä ja myös lisätä sitä usein. Silloin suoja toimii. Hiekka, uiminen, hankaus ja hikoilu kuluttavat sitä. Lapselle kannattaa valita hajusteeton tuote.

Sprayvoide on kätevä

Jako fysikaalisiin ja kemiallisiin auringonsuojavalmisteisiin on menneisyyttä. Mekanismi on molemmissa sama, ja tehokkaat kemialliset aurinkosuojat ovat nykyisin turvallisia. Niin sanotuissa lasten aurinkosuojavalmisteissa on usein sekä titaanidioksidia (tai sinkkioksidia) että kemikaaleja.

Kätevintä on ostaa lapsille suihkutettavia auringonsuojatuotteita. Nopeakäyttöisellä sprayllä ehtii käsitellä jopa pakoon viilettävän, voitelua vastustavan taaperon. Useimmat lapset ihastuvat aurinkosuojasuihkeisiin: niillä voi maalata hauskoja kuvioita vatsaan, selkään ja raajoihin. Kivointa on valita aine, joka on ensin muun väristä (esimerkiksi sinistä) ja muuttuu värittömäksi ihoon imeytyessään.

Vierailija

Hattu päähän ja rasvaa poskiin!

Kasvavan lapsen olisi äärettömän tärkeää saada auringosta d-vitamiinia jota iho muodostaa sen saadessa auringonvaloa. Aurinkorasvan käyttö estää ihoa muodostamasta d-vitamiinia. D-vitamiini on kasvavalle lapselle elintärkeä vitamiini mm. luuston kannalta. Tunti auringossa keskikesällä tuottaa 400mikrogrammaa d-vitamiinia joka on tarpeen pimeän talven tullessa. Lähes kaikilla Suomalaisilla d-vitamiinin puute, useimmilla vakava. Lapset alasti aurinkoon leikkimään sanoi Arvo Ylppö, ei missään...
Lue kommentti
Vierailija

Hattu päähän ja rasvaa poskiin!

Aurinkoallergisena aurinkorasvat pelastavat lääkkeidensyönniltä. Sinänsä paikallaan. Mielestäni aurinkorasvoja on hyvä käyttää tarpeen mukaan. Eivät niitä tietenkään kaikki tarvitse. Lapsille on hyvä niitä laittaa, koska he eivät huomaa vauhdikkaiden leikkien lomassa jos ovat liian kauan auringossa ja alkavatkin pikkuhiljaa palaa. Ei tule sitten itkuisia öitä. Aiemmin kunnon otsonikerrokset suojasivatkin, nykyään mm. tehtaiden päästöt ovat tehneet reikiä otsonikerrokseen. On varmaan nimimerkki...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.