Kuvat
Milka Alanen
Arttu Wiskarin perheeseen kuuluu kaksi lasta, puoliso ja koira. Kahdeksanvuotias ranskanbuldoggi Bonzo on riippuvainen ja joskus jopa mustasukkainen Artusta. Jos isännän huomio herpaantuu, Bonzo ulvoo.
Arttu Wiskarin perheeseen kuuluu kaksi lasta, puoliso ja koira. Kahdeksanvuotias ranskanbuldoggi Bonzo on riippuvainen ja joskus jopa mustasukkainen Artusta. Jos isännän huomio herpaantuu, Bonzo ulvoo.

Raskaimpana aikana muusikko Arttu Wiskari muistutti itseään, että asiat voisivat olla huonomminkin. Samaan aikaan lähipiirissä käytiin kamppailua pienen tytön hengestä. 

Villi ja rämäpäinen. Sellainen oli lapsena laulaja ja lauluntekijä Arttu Wiskari, jonka äiti pohti myöhemmin, mahtoiko pojalla jäädä lapsuudessa adhd diagnosoimatta.

Oman lapsuutensa ansiosta Artun on kuitenkin helppo ymmärtää jälkikasvunsa, 6-vuotiaan Aaton ja 3-vuotiaan Aamun häröilyjä. Samoja piirteitä on periytynyt erityisesti omalle pojalle.

Raskaimmat vaiheet perhe kävi kuitenkin läpi Aamun ensimmäisinä vuosina. Tyttö valvoi öiseen aikaan elämänsä kaksi ja puoli ensimmäistä vuotta, poikkeuksetta joka yö. Kun hän jossain kohtaa yötä aukaisi silmänsä, häntä ei saanut enää millään unten maille.

”Lukemattomina öinä otin tytön viereeni sitteriin istumaan, ja katselimme NHL-pelejä telkkarista.”

Syytä valvomiselle ei koskaan selvinnyt. Arttu epäilee tytön perineen herkkäunisuuden häneltä itseltään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lukemattomina öinä otin tytön viereeni sitteriin istumaan, ja katselimme NHL-pelejä telkkarista. Se oli saatanallisen raskasta, ja olin täysin loppu, finaalissa ja romuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jatkuva univelka söi Artun työtehoa, sillä keikkaelämäkin vaatii oman energiansa.

– Olin niin burnoutissa, että mietin vakavasti lopettavani urani.

Arttu muistutti itselleen, että tyttö oli terve. Unettomista öistä selvittäisiin. Samaan aikaan lähipiirissä käytiin kamppailua pienen tytön hengestä.

Arttu on mukana vaimonsa Pauliinan perustamassa Senja ry:ssä, joka tarjoaa pitkäaikaissairaille lapsille ja nuorille ja heidän perheilleen elämyksiä. Yhdistyksen nimi on 9-vuotiaalta Senjalta, joka menehtyi tänä kesänä harvinaiseen syöpään.
Arttu on mukana vaimonsa Pauliinan perustamassa Senja ry:ssä, joka tarjoaa pitkäaikaissairaille lapsille ja nuorille ja heidän perheilleen elämyksiä. Yhdistyksen nimi on 9-vuotiaalta Senjalta, joka menehtyi tänä kesänä harvinaiseen syöpään.

Apua tarvitseville

Viime kesänä Arttu seurasi vierestä, kun hänen vaimonsa Pauliina Wiskari järjesti ikiomaa festaria silloin 8-vuotiaalle Senjalle – ystävänsä tyttärelle. Senja sairastui syksyllä 2016 neuroblastoomaan, harvinaiseen syöpään, johon menehtyi tämän vuoden kesäkuussa.

Senjan juhlia järjestäessään Pauliina havahtui ajatukseen, että haluaisi tehdä samaa työtä enemmänkin: järjestää pitkäaikais­sairaille lapsille, nuorille ja heidän perheilleen elämyksiä ja ihania hetkiä eri puolilla Suomea. Syntyi ajatus Senja ry:stä, ja se perustettiin virallisesti alkuvuodesta. Myös Arttu lähti mukaan toimintaan.

”On täysin vastoin luonnonlakeja, että pieni ihminen joutuu sairastamaan sairauksia, jotka eivät ole kenenkään käsissä.”

– Päätin, että haluan antaa oman panokseni. Jos julkisuudella on joitain hyviä puolia, niin se on tämä. Olen itse saanut tehdä makeita juttuja, joten miksi en järjestäisi niitä muille?

Helppoa tämä työ ei ole. Artun mieleen on jäänyt muun muassa kohtaaminen Tampereella lasten syöpäosastoilla. Pieni leukemiaa sairastava poika oli sokeutunut luuydinsiirron yhteydessä.

– On täysin vastoin kaikkia luonnonlakeja, että pieni ­ihminen joutuu kokemaan jotain sellaista ja sairastamaan sairauksia, jotka eivät ole kenenkään käsissä. Kun lapsen eteen ei voi muuta tehdä, niin ainakin voi yrittää toteuttaa hänen unelmiaan, Arttu sanoo hiljaa.

Lue Artun koko haastattelu Meidän Perheen numerosta 7/2019 tai digilehdestä.

Laihialainen

Näissä kommenteissa kyllä tiivistyy se miksi monikaan väsynyt vanhempi ei hae apua. Ihmisten kylmyys ja syyttely. Nyt jo Artun musiikkikin vedetään tähän ja haukutaan sitäkin kun ei muuta keksitä. Ihminen on ihmiselle susi. Ja Suomalaiset peri kateellisia toisilleen. Se on jännä että toisten lomia, autoja ja rahaa karehditaan. Mutta harvemmin toisen tekemää työtä. Tärkeiden asioiden puolesta Arttu tässä puhuu.

Vierailija

Tästä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän. Monessa perheessä se valvominen ei jää vauvavuoteen ja samalla on käytävä töissä. Itse valvoin esikoisen, samalla tavalla terveen mutta herkkäunisen kanssa neljä vuotta, joista kolme viimeisintä kävin vuorotöissä. En muista mitään noista vuosista. Lapsella ei ollut mikään hätänä, vielä 7-vuotiaana saattoi tulla viereen yöllä ja edelleen 10-vuotiaana kertoo heräävänsä vähintään kerran yössä, nykyään onneksi kääntää vain kylkeä ja nukkuu. Kuopus onneksi nukkui hyvin mutta ikäeroa tuli 5v. Täyttä yöunta en ole nukkunut nyt noin kymmeneen vuoteen, sillä uudestaan nukkumaan oppiminen on käynyt mahdottomaksi, heräilen vaikkei tarvitsisi.

Lisäksi osa-aikatyön tukeminen on Suomessa täysin surkeaa, vaikka se pelastaisi monta vanhempaa uupumiselta. Pitää olla tietyn pitkä työsuhde ensinnäkin sen saadakseen ja liian usein työnantaja määrää yksipuolisesti kuinka sen edes saa toteuttaa, itsekin juoksin kuudessa tunnissa tauotta kahdeksan tunnin työt jotta sijaista ei tarvinut ja palkkaa tuli tietenkin vähemmän, Kelahan ei tue kuin rippusilla ja senkin vain ikävuodet kolmevuotiaaksi ja vielä pienemmillä rippusilla eka-tokaluokkalaisen kanssa. Mieluummin olisin ollut nelipäiväisellä työviikolla mutta ei. Lisäksi palkka on seuraavana vuosina vuosilomalla vähemmän joten talouskin on muun stressin ohella tiukilla pitkään. Harva pystyy heittäytymään oloneuvokseksi vuosikausiksi...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla