Yhteisauto on yhdistänyt naapuriperheitä muutenkin:  lapsista on tullut  kavereita keskenään. Kuva: Lasse Lecklin
Yhteisauto on yhdistänyt naapuriperheitä muutenkin: lapsista on tullut kavereita keskenään. Kuva: Lasse Lecklin

”Auton omistamisessa yksin ei ole taloudellisesti mitään järkeä”, sanoo Thomas Isomäki.

Kymmenisen vuotta sitten helsinkiläinen Thomas Isomäki printtasi 200 kirjettä ja jakoi ne naapureidensa postiluukkuihin. Innostuisiko kukaan taloyhtiöstä yhteisauton hankintaan?

– Tarvitsemme autoa harvoin, lähinnä kauppareissuihin ja satunnaisesti sukulaisissa käynteihin. Työmatkat kuljemme julkisilla. Mutta välillä oma auto helpottaa arkea, Thomas sanoo.

Taloudellisena ihmisenä hän ajatteli, että ratkaisu auton nopeaan arvon alenemiseen voisi olla auton ostaminen jonkun kanssa yhdessä. Ekologisempaakin se olisi.

Mutta sillä kertaa kukaan naapureista ei innostunut. Viitisen vuotta sitten Thomas ja hänen vaimonsa Yesmith Sanchez-Chavez päätyivät hankkimaan oman auton. Vasta noin vuosi sitten naapurustosta löytyi perhe, joka kiinnostui auton käyttömaksujen jakamisesta.

– Luulen, että monelle auton omistaminen yksin on kaikessa epätaloudellisuudessaankin mukavuusasia. Halutaan hallita omaa arkea täydellisesti. Kuitenkin hyvillä pelisäännöillä yhteisautoilu voi olla hyvinkin joustavaa, Thomas sanoo.

Useimmiten auton käytöstä sovitaan Whatsapp-ryhmässä.

Hän on kirjoittanut perheille sopimuksen, jossa on tarkkaan sovittu, miten käyttömaksut jaetaan ja miten varauskalenteria käytetään. Useimmiten auton käytöstä sovitaan kuitenkin Whatsapp-ryhmässä.

Entistä helpompaa auton yhteiskäytöstä tekee se, että perheissä on samanikäiset lapset. Samoja turvaistuimia voivat käyttää molemmat perheet. Luna on viisivuotias ja Max kaksi.

”Liian helposti ollaan aina vain oman perheen kesken.”

Thomas ja Yesmith tuntevat naapurinsa nyt paremmin. Lapset leikkivät yhdessä, ja isät ja lapset ovat käyneet myös yhteisellä pyöräretkellä.

– Kutsumme mielellämme meille lapsia kylään ja toimimme lastenvahtina. Saa tulla ruokapöytäänkin. Toivon, että taloyhtiöllämme olisi enemmänkin tapoja viettää aikaa yhdessä. Liian helposti ollaan aina vain oman perheen kesken, Thomas pohtii.

Leikkihellan levyt voi tehdä purkinkansista tai mustasta kontaktimuovista. Kuva: Satu Kemppainen
Leikkihellan levyt voi tehdä purkinkansista tai mustasta kontaktimuovista. Kuva: Satu Kemppainen

33 mahtavaa kesäpuuhaa, joita voi tehdä myös sisällä – ja ilman älylaitetta kourassa.

Apulainen hommiin. Keittiön kauhalaatikko on syytä järjestää mieleiseksi. Myös kirjahylly saattaa kaivata uudelleenorganisointia.

Autokisa lattialla. Pikkuautot lähetetään matkaan samalta viivalta, pisimmälle kiitävä voittaa.

Bänditreenit. Oikeilla soittimilla – tai ihan vaan sählymailoilla, kulhoilla ja kauhoilla.

Hanskahirviö on pehmoinen kaveri, joka syntyy vanhasta sormikkaasta. Katso ohje!

Hei mummi. Kirjoita ihan oikea kirje.

Hyppää salmiakki. Twist-nauha esiin! Katso videolta Eevan ohjeet keskisalmiakkiin, näpysarjaan ja muihin suosikkeihin.

Jättikaupunki. Tee kaupunki, johon pääsevät mukaan kaikki lelut: junarata, legot, duplot, nuket, ukkelit, pikkuautot...

Kampaamoleikki. Lettejä, kampauksia ja ehkä rentouttava päähieronta? Lettiharrastaja Emma, 14, näyttää videolla, miten syntyy näyttävä kumilenksuletti. Vai opettelisiko sittenkin ensin simpukkakampauksen? Tai ehkä twist-letin tai kukkanutturan?

Keittiöleikissä riittää varioitavaa – kokkaako siellä perheenisä, juhlien järjestäjä vai eksoottisen ravintolan keittiömestari? Leikkikeittiön teet nopsasti vaikka vanhasta jakkarasta tai ihan vaan pahvisista kenkälaatikoista.

Keppihevosille voi tehdä radan olkkariin. Hieno heppa syntyy vanhasta sukasta ja mopinvarresta.

Kirppuorigami on peli täynnä hellyyttä – katso ohje taitteluun ja tulosta pohja!

Kiuas kuumaksi, kylpyveteen vaahtoa. Aamusaunan tai vaahtokylvyn aika, koko perheelle.

Kivi on lukki – tai kaktus tai leppäkerttu. Kerätään esiin kivoimmat kiviaarteet, sitten maalataan niistä ötökät tai hieno kaktusasetelma.

Kuka on Batman, kuka hurja kissa? Hienot naamarit syntyvät hamahelmistä.

Kuvaa arvoitus. Lapsi kuvaa kännykällä viisi yksityiskohtaa sisällä. Toinen arvaa, mikä kuvassa on.

Laatikkoleikki. Pahvilaatikosta voi rakentaa mitä vaan – vaikka leikkimökin!

Legot kylpyyn. Rakenna legoista alus ja testaa kylpyammeessa, kelluuko se.

Lehtimieheksi. Piirrä oma lehti tai sarjakuva.

Leiki äitiä. Tämä saattaa tehdä kipeää (äidille), mutta leikki on hauska.

Limalabra kylppäriin. Turvallinen ja myrkytön lima syntyy sampoosta, perunajauhoista ja ripauksesta elintarvikeväriä.

Loikkaa, kierrä, kiepahda. Tehkää temppurata sisälle.

Maalari maalaa itsensä. Sormiväreillä, kylpyammeessa (ja suihkuttaa sitten itsensä).

Melkein aikuinen. Nyt pukeudutaan vanhempien vaatteisiin!

Pahvilaatikosta muokkautuu telkkari, josta tulee vain hyvää ohjelmaa. Toteuttakaa lähetys itse!

Päivän asu. Leiki muotisuunnittelijaa ja piirrä asu. Tai skräppää se.

Sisustus uusiksi. Suunnittele lastenhuoneen uusi järjestys. Olet jo iso, piirrä pohjapiirustus!

Tanssit pystyyn! Jokainen saa valita lempimusaa, ja eikun heilumaan.

Tee oma puuhakirja sisarukselle tai vanhemmalle, hän tekee sinulle.

Teippaa autorata. Pöytään tai lattiaan saa sisustusteipillä upean radan pikkuautoille.

Tyllihameessa on ihana pyörähdellä. Helpoin tylliunelma syntyy solmimalla, et tarvitse ompelukonetta.

Tämän esityksen nimi on. Tee oma näytelmä, vanhemmat ovat yleisönä.

Uusi lempivaate. Kangastusseilla syntyy oma kesäpaita. Kankaaseen voi painaa kuvioita vaikka perunalla.

Yökylä olkkarissa. Mennään yökylään omaan olohuoneeseen, koko perhe patjat vierekkäin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Pelastusliiveissä on eroja – onhan lapsellasi oikeanlaiset?

Kaikista veneilyssä käytettävistä liiveistä puhutaan useimmiten pelastusliiveinä, ja harva tietää, että liiveissä on eroja. Tällä on merkitystä erityisesti kun valitsee liiviä lapselle.

Kelluntaliivit toimivat nimensä mukaisesti kellukkeena ja sopivat vain uimataitoiselle. Nämä liivit ovat pelastusliivejä kevyemmät.

Pienelle lapselle kelluntaliivejä ei suositella, sillä vaikka niissä on kelluke, niiden tarkoitus ei ole pitää ihmistä veden pinnalla, vaan auttaa uimisessa. 

Pelastusliivit ovat ehdottomasti uimataidottoman tai huonon uimarin valinta. Ne kääntävät veden varaan joutuneen automaattisesti selälleen ja tukevat päätä erillisellä niskassa olevalla kellukkeella. Liiveissä on niin hyvät kellukkeet, että ne voivat kannatella tajutonta ihmistä kokonaan veden pinnalla.

Valitse oikea koko ja materiaali

Pelastusliivi ei saa puristaa mutta ei myöskään olla liian löysä. Liivi on turvallinen vain, kun se on puettu haararemmin kanssa. 

Sopiva liivi löytyy vain kokeilemalla. Esimerkiksi pienelle vauvalle oleellista on, että liivi on päällä mukava, jolloin vauvakin viihtyy liivissä paremmin. 

Lapselle paras valinta on liivi, jossa kelluke on jo valmiina. Vasta vedessä automaattisesti täyttyviä liivejä ei suositella lapsille, sillä ne puristavat ylävartaloa melko napakasti, mikä voi hämmentää siihen tottumatonta. Myös aikuisen on hyvä testata, miltä liivi tuntuu, kun se täyttyy ilmalla.

Muista myös nämä:

  1. Alkoholi ei kuulu veneilyyn. Vesi on kipparille paras ruokajuoma.
  2. Soutuveneessä lapsen paras paikka on soutajan edessä, jolloin soutaja näkee lapsen koko ajan. Lapsi kannattaa pitää pois veneen laitojen luota, jotta lapsi ei putoa äkillisen heilahduksen seurauksena veteen.
  3. Käytitkö mökkivenettä viimeksi vuosi sitten? Varmista aina veneen kunto ennen vesille lähtöä.
  4. Ota mukaan kännykkä ja laita se vesitiiviiseen pussiin. 

Asiantuntijana Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ylitarkastaja Juhani Pappila.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.