Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Minä osaan! huusi neljävuotias, ja äidille tuli hiki jo pelkästä ajatuksesta.

Jo pelkästä ajatuksesta tuli hiki. Neljävuotias tahtoi lähteä päiväkotiin kuusivuotiaan vanhalla pyörällä – vähän isolla, epäsopivalla, apupyörättömällä. Minä osaan! hän julisti kiskoessaan kypärää päähänsä, veti repun selkään ja paineli edeltä pyörävarastolle.

Laskin mielessäni lisäminuutteja, jotka matka väkisin veisi. Eihän se opi, ellei saa yrittää, huokaisin ja suljin oven.

Kuusivuotias polki edellä. Nelivuotiaan pyörä oli juuri niin iso ja meno koukeroista kuin pelkäsinkin, mutta lokasuojan helinä alkoi heti naurattaa. Roikuin puolijuoksua käsi lapsen niskassa koko matkan, jotta hän pysyisi pystyssä.

Tie puiston halki oli yön jäljiltä kostea, puiden välissä leijaili sumu, mutta aurinko lämmitti jo. Katso! Minä suorassa ja pyörä suorassa! nelivuotias hihkui.

Tuli kuuma, ja sitten tuli pari onnenkyyneltä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.