Varoitusviesti

Tämän lomakkeen lähetystoiminto on asetettu pois päältä.

Mitä teillä leikitään ulkona? Kokeile näitä ikisuosikkeja!

Perinneleikeistä on useita versioita, ja säännöt esimerkiksi kiinni jääneiden pelastamisesta voivat olla hyvin yksityiskohtaiset. Tässä leikeistä yhdet versiot!

10 tikkua laudalla

Kiven tai muun matalan korokkeen päälle tuetulle laudalle kerätään 10 tikkua. Leikin alussa lautaa polkaistaan niin että tikut putoavat maahan, ja muut juoksevat piiloon. Etsijä jää keräämään tikut, huutaa 10 tikkua laudalla! ja lähtee etsimään piiloutuneita.

Kun etsijä näkee jonkun piiloutuneista, hän juoksee koskettamaan lautaa ja huutaa esim. Matti löydetty. Jos Matti kuitenkin ehtii juosta laudalle etsijää ennen, hän voi pelastaa itsensä koskettamalla lautaa ja huutamalla esim. omat nimet kirjoissa. Nyt Matti jää leikistä odottamaan uutta kierrosta.

Jos laudan ympärillä on jo kierroksella aiemmin löytyneitä, juoksija voi pelastaa heidät huutamalla kaikki pelastettu ja polkaisemalla tikut uudestaan ilmaan. Näin kierros alkaa alussa. Uudeksi etsijäksi kaikkien löydyttyä jää yleensä se, joka on jäänyt ensimmäisenä kiinni eikä ole onnistunut pelastautumaan.

Pallo paikalla

Säännöiltään muuten sama kuin 10 tikkua laudalla, mutta tikkujen sijaan käytetään palloa. Leikin alussa pallo potkaistaan mahdollisimman kauas, ja etsijän pitää hakea pallo omalle paikalleen ympärilleen katsomatta. Jos piiloutujat eivät ehdi siinä ajassa piiloon, voidaan sopia esimerkiksi, että etsijän pitää hakea pallo kävellen. Tai toinen suunta kävellen ja toinen juosten.

Leikki tunnetaan muillakin nimillä, esimerkiksi Purkki tai Purkkis. Nimitys tulee siitä, että alussa pallo voi olla purkissa tai maahan piirretyssä ringissä, jota kutsutaan purkiksi.

Banaanihippa

Pienillekin leikkijöille sopivassa hipassa on sopivan simppelit säännöt: Muut juoksevat karkuun, hippa tai hipat ottavat kiinni. Kiinniotettu jää seisomaan kädet ylhäällä banaaniksi, jolloin toinen etsijä voi pelastaa kiinniotetun kuorimalla banaanin eli laskemalla kädet alas. Leikki jatkuu, kunnes kaikki ovat jääneet tai päätetään muuten lopettaa.

Hura hura häitä

Kaksi leikkijää valitaan portinvartijoiksi, ja he valitsevat yhdessä salanimet, esim. mansikka ja mustikka. Portinvartijat asettavat kädet vastakkain ja nostavat ne ylös kaareksi, jonka ali muut leikkijät kulkevat jonossa yhä uudelleen. Samalla lauletaan Hura, hura häitä, kello löi jo kaksitoista, keisari seisoo palatsissaan. Niin musta kuin multa, niin valkea kuin varsa, se ken tulee viimeiseksi, ompi kuolemaks!, lorusta on eri versioita.

Kuolemaks-sanan kohdalla portin alle osunut leikkijä napataan kiinni, ja portinvartijat vievät hänet sivuun valitsemaan mustikan tai mansikan. Kiinni jäänyt asettuu jonoon sille puolelle, jonka sanan valitsi, ja leikkiä jatketaan, kunnes kaikki ovat jonoissa portinvartijoiden takana. Lopuksi portinvartijat tarttuvat toisiaan käsistä ja kumpikin jono yrittää saada toisen jonon liukumaan omalle puolelleen – voittaja on se, joka onnistuu.

Kirkonrotta

Keskuspaikkana on seinä, aita, puunrunko tms. jota vasten etsijä jää laskemaan, kun muut menevät piiloon. (Alkuun seinää vasten kääntyneen etsijän selkä voidaan pestä lorulla vasta pesty puhdas selkä jne., ja jos etsijä arvaa pesijän, etsijä vaihtuu.)

Kun etsijä näkee piiloutuneen, hän juoksee mahdollisimman nopeasti keskusseinälle, läppää seinää ja huutaa esim. Anni nähty! Anni voi juosta huutopaikalle kilpaa etsijän kanssa, ja jos hän ehtii ensin läpsäistä seinää ja huutaa Omat! hän on pelastunut eikä jää seuraavalla kierroksella etsijäksi. Jo löytyneet voi pelastaa huutamalla Kaikki rotat pelastettu! Kierros loppuu, kun kaikki on löydetty. Uusi etsijä on pelastamatta jääneistä se, joka jäi ensiksi kiinni.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.