Harvoin näkee näin arvokkaasti pukeutuvaa alakoululaista. Emil laittaa rusetin ojoon ja on valmis kokoukseen.

En muista, miksi aloin tykätä puvuista, mutta olen käyttänyt niitä kolme vuotta. Puku päällä tulee semmoinen olo, että nyt mä näytän hyvältä. Jos isä on joskus menossa kylään t-paita ja farkut päällä, sanon sille, että laita nyt edes puvuntakki.

Kuulun oppilaskunnan hallitukseen, ja pistän aina puvun päälle kokouksiin, koska sillä saa vaikutusta. Opettajat tykkäävät tyylistäni, mutta kaverit saattavat kysyä, että miksi sulla on toi puku. Sanon siihen, että koska halusin. Sit ne sanoo, että okei.

Olisin halunnut teettää lisää pukuja.

Minulla on tällä hetkellä viisi puvuntakkia, neljät suorat housut ja kaksi liiviä. Lisäksi on kauluspaitoja, rusetteja ja kravatteja. Olisin halunnut teettää viime Thaimaan-reissulla vaaleanpunaisen puvun, mutta siellä ei ollut sopivaa kangasta. Se oli tosi harmi. Teetin kuitenkin vaaleanpunaisen kauluspaidan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pukuja pitää vähän varoa, ja ulkona ollessa käytän maastokuvioisia housuja. Ihan hauskinta on mennä kavereiden kanssa puskaan vakoilemaan tyyppejä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhtä asiaa kaipaan: ystävää, joka tykkäisi puvuista samalla tavalla kuin minäkin. Se olisi hartain toiveeni ikinä.

Emil, 9

Sisältö jatkuu mainoksen alla