Kuva: Juha Salminen
Kuva: Juha Salminen

”Te ette ole olleet yhtä äkäisiä täällä”, sanoi lapsi leirin päätteeksi.

Puolihiljainen, lapsiperheet tervetulleita.

Niin luki buddhalaisen meditaatioleirin kuvauksessa. Elina ja Jari Kauppila katsoivat toisiaan.

– Se tarkoittaa, että meidän perhe mölyää, ja kaikki muut ovat hiljaa, Elina heitti vitsinä.

Elina on meditoinut parikymppisestä lähtien ja kirjoittanut mindfulness-kirjoja tunnetaidoista ja tietoisesta läsnäolosta. Perhearjessa meditointi tarkoittaa yleensä lyhyiden hetkien varastamista sieltä täältä, joten ajatus viikon leiristä houkutti.

– Meditaatio tuo elämääni joustoa ja harkintakykyä ja avaa silmiä jokaisessa hetkessä oleviin ilonaiheisiin, Elina perustelee.

Niinpä perhe pakkautui autoon ja suuntasi leiripaikkaan Saloon. Mitähän tästä tulee, Elina mietti, kun pojat Oivi, 7, ja Eeri, 5, kiljahtelivat takapenkillä.

Lapsille sai sentään puhua

Leirin hiljainen aika alkoi aina iltaseitsemältä ja kesti seuraavan päivän lounasaikaan asti. Aikuiset eivät puhuneet toisilleen, mutta lapsille sai puhua. Lasten ei tarvinnut olla hiljaa.

– Vanhemmat puhuivat keskenään, jos tuli jotain välttämätöntä. Kyllä minä siinä vaiheessa puhuin Jarille, kun alkoi sataa, enkä löytänyt mistään Eerin toista kumisaapasta, Elina nauraa.

Leirillä oli lapsia viitisentoista. Kauppilan lapset eivät ehkä olleet joukon hiljaisimpia, mutta se ei haitannut. Kukaan ei odottanut lapsilta mitään tietynlaista käytöstä.

– Suomessa törmää usein ravintolassa, bussissa tai kaupassa käydessä oletukseen, että lasten kuuluisi olla helppoja ja pysyä paikallaan siististi ja hiljaa. Miksi pitäisi, Elina ihmettelee.

Pari kertaa päivässä lapset vietiin retkelle tai heille järjestettiin leikkejä. Silloin Elina ja Jani pääsivät yhtä aikaa meditoimaan tai kuuntelemaan luentoa.

Yhtenä iltana, kun Eeri oli jo sujahtanut peiton alle, lapsi halusi vielä kertoa oman huomionsa leiristä.

– Te ette ole olleet yhtä äkäisiä täällä.