Moni liikuntaharrastus muuttuu nopeasti kilpahenkiseksi. Miten löytää lapselle laji, jota saa vain harrastaa? 

Saako täällä vain harrastaa? Saako vielä kahdenkin vuoden päästä?

Näitä kysymyksiä vanhempi voi esittää, kun lapsi aloittaa uudessa urheiluharrastuksessa, fysioterapeutti ja osteopaatti Tiina Lehmuskoski sanoo.

Vielä alle kouluikäisten harrastuksissa korostuu liikunnan ilo. Käytännössä toimintaa pyörittävät seurat, jotka etsivät orastavia huippuja. Siksi kuvio muuttuu nopeasti kilpahenkiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osalle lapsista tavoitteellisuus sopiikin, mutta moni toivoo harrastukselta silkkaa riemua, kaverisuhteita ja pohjaa terveelle elämäntavalle. Siksi vanhemman rooli on ottaa selvää, millaista toiminta on, Lehmuskoski sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vanhemman kannattaa tuoda esille toiveensa ja keskustella valmennuksen kanssa. Voi kysyä, mitä tapahtuu, kun harrastus jatkuu pari vuotta eteenpäin. Onko silloin olemassa ryhmää, joka treenaa vaikkapa vain kerran viikossa ja osallistuu vain harvoihin turnauksiin? Lehmuskoski sanoo.

Osa liikkuu liikaa, osa liian vähn

Tuoreessa kirjassaan Urheileva lapsi – vastuullinen vanhempi Tiina Lehmuskoski puntaroi lasten harrastamista. Monissa lajeissa treenataan yhä enemmän ja pidempiä aikoja kerrallaan. Tämän seurauksena osa lapsista liikkuu liikaa ja liian yksipuolisesti, osa taas aivan liian vähän.

Työssään Lehmuskoski on kuntouttanut eri urheilulajeissa vammautuneita lapsia sekä ammattilaisurheilijoita. Hänen oma lapsensa aloitti ohjatussa harrastuksessa ensi kertaa 7-vuotiaana.

Paljon harrastavan lapsen vanhemmalle Lehmuskoskella on monta kysymystä:

  • Onko totta, että lapsi lähtee kaikkiin treeneihinsä mielellään?
  • Miksi lapsi käy treeneissä niin usein?
  • Mitä haluan harrastuksella tai suurella treenimäärällä opettaa lapselle?
  • Onko minulla itselläni aikuisena jokin motivaatio siihen, että lapsella näin paljon ohjelmaa?

– Vanhemman kannattaa pohtia rehellisesti, pyrkiikö hän ulkoistamaan jotakin arjessaan. Vai onko niin, että hän haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden, jota hänellä ei itsellään ole ollut? Mahdollista on sekin, että lapsi on vanhemman mielestä niin yliaktiivinen, että hän toivoo lapsensa purkavan energiaa jossakin muualla kuin kotona, Lehmuskoski listaa.

Toki niitäkin lapsia on, jotka kaipaavat paljon ohjattua liikuntaa joka päivä. Vanhemman tehtäväksi jää silti asettaa tekemiselle rajat. 

– Lapsi ei voi päättää, millainen määrä hänelle on hyväksi samalla tavalla kuten ei voi päättää sitäkään, mitä aina syödään, Lehmuskoski sanoo.

Hän muistuttaa, että pieni koululainen ehtii kyllä treenata ja löytää oman intohimonsa myöhemminkin.

– Haluaisin, että lapsi saa viettää lapsuuttaan täysillä. Siihen kuuluu mahtua kaverihetkiä ja tylsiä hetkiä sekä lapsen omaehtoista tekemistä, jolloin hän voi vain lähteä ulos ja toteuttaa itseään. Silloin aikuisen rooliksi jää oivaltaminen: ahaa, noista asioista lapseni onkin kiinnostunut, Lehmuskoski jatkaa.

Auta siirtymissä

Välillä tulee tilanteita, kun lasta ei vain huvita lähteä koko treeneihin. Tilanne voi olla vanhemmalle vaikea. Mistä tietää, milloin lasta kannattaa tsempata lähtemään, milloin taas antaa hänen jättää suosiolla väliin? Lehmuskoskella on tähän tärkeä keino: luottamus. 

– Kun lapsen ja vanhemman suhde on luottamuksellinen, lapsi voi puhua rehellisesti. Jos häntä ei huvita, vanhempi hyväksyy vastauksen. Ja jos taustalla on esimerkiksi jännitys, lapsi uskaltaa kertoa siitä, ja aikuinen voi auttaa purkamaan tilannetta.

Monesti lapsen viitsimättömyyden taustalla voi olla yksinkertaisesti se, että siirtymä tuntuu hankalalta. Siinä aikuinen voi auttaa: Mitä voisin tehdä, että sinulla olisi parempi fiilis lähtiessä? Auttaisiko, jos laitan treenikamat valmiiksi? Tarvitseko välipalaa, voin hakea. Olethan varmasti syönyt kunnolla? 

Lasta kannattaa myös muistuttaa siitä, miksi treeneissä kannattaa käydä. Muistathan tempun, jonka halusit oppia? Sitä on hyvä käydä vielä harjoittelemassa. Entä muistatko, miten kivaa oli viimeksi ja miten hyvä olo sinulla oli treenien jälkeen?

Lehmuskoski tietää, että ”ei huvita” on vastaus, jota vanhemman on monesti vaikea hyväksyä. Silti juuri hyväksyminen rakentaa lapsen luottamusta aikuista kohtaan.

– En tarkoita, että lapsi määrää kaikesta mitä tehdään. On kuitenkin tärkeää kuulla lasta ja toimia hänen toiveensa mukaan – ja selvittää syy sille, miksi lasta ei huvita mennä treeneihin. 

Jos treeneistä tulee lapselle pakko, saattaa tilanne olla se, että laji on vienyt vanhemman mennessään. Silloin hän unohtaa oleellisen: harrastus on lapsen, ei aikuisen. Ja toisaalta: aina ei tarvitse olla reipas.

– Lasta ei voi vaatia suhtautumaan kaikkeen innolla, Lehmuskoski sanoo.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla