Masennus on ollut osa Tinnan arkea pojan syntymästä alkaen.

Tinna Pehkonen on sairastanut synnytysmasennusta jo kolme vuotta, eikä paraneminen näytä todennäköiseltä ainakaan lähitulevaisuudessa. Masennus on ollut toisinaan syvempää ja välillä hiukan kevyempi kantaa, mutta lapsen syntymästä asti se on määrittänyt Tinnan ja hänen poikansa elämää.

Tinna kertoo törmäävänsä mediassa aina samaan tarinaan: masennus kestää kuukausia tai vuoden, mutta sitten siitä parannutaan. 

– Nuo tarinat lannistavat ja saavat ajattelemaan, että minussa on joku vika, kun en parane.

Tinnan mielestä pitkittyneestä synnytysmasennuksesta puhutaan aivan liian vähän, ja siksi hän perusti aiheen ympärille Masentunut mutsi -blogin, jossa kertoo elämästä masennuksen keskellä.

”Syyllistyn edelleen joka päivä”

Tinna on pienen pojan yksinhuoltaja. Hengähdystaukoja arjessa ei ole. Masentuneena kaikki tuntuu vaikealta, ja siksi hän on oppinut jättämään arjestaan pois kaiken, joka ei tunnu hyvältä.

– Syyllistyn edelleen joka päivä tekemistäni tai tekemättä jättämistäni asioista. Jos sovittu kyläreissu ei tunnukaan lähtöhetkellä hyvältä, en lähde. Se on kuitenkin meidän perheen resursseista pois, jos ainoana aikuisena pakotan itseni johonkin, joka syö loputkin energiani.

Neljän seinän sisällä pysytteleminen syventää Tinnan masennusta, ja ystävät ovat olleet Tinnan pelastusrengas masentuneessa arjessa. Jos pään sisällä jyskyttää pohjaton yksinäisyys, väsymys tai riittämättömyyden tunne, soittaa Tinna ystävilleen, ja pyytää heitä hetkeksi kylään.

Jos taas sosiaaliset tilanteet tuntuvat tänään mahdottomilta, lähtee Tinna poikansa kanssa edes hetkeksi puistoon kahden kesken.  

– Pakotan itseni lähtemään ulos aina kun siihen on vähänkin energiaa. Illalla voi hymyillä, että lapsella oli hyvä päivä kaikesta huolimatta.