Punkki ei välttämättä tarraa heti kiinni, vaan kuljeskelee kehossa etsien parasta paikkaa. Tutki tarkkaan kohdat, joissa iho on ohutta ja verisuonia on paljon kuten kainalot, nivuset, polvitaipeet ja hiusraja.  Kuva: iStockphoto
Punkki ei välttämättä tarraa heti kiinni, vaan kuljeskelee kehossa etsien parasta paikkaa. Tutki tarkkaan kohdat, joissa iho on ohutta ja verisuonia on paljon kuten kainalot, nivuset, polvitaipeet ja hiusraja. Kuva: iStockphoto

Borreolioosin voi saada missä tahansa Suomessa, puutiaisaivokuumeen lähinnä rannikkoseudulla. Sama puutiainen voi levittää näistä taudeista kumpaakin.

Punkkikausi on alkanut, ja vanhemmat pohtivat rokottaako lapsensa vai ei. Monesti ihmisten puheissa menee sekaisin punkkien eli puutiaisten levittämät infektiosairaudet: borrelioosi ja puutiaisaivokuume eli tick-borne encephalitis, TBE. Ensimmäiseen tepsii antibiootti, toiseen rokote.

Borrelioosi on bakteerin aiheuttama tulehdus

Borrelioosi-infektioita todetaan Suomessa vuosittain tuhansia, joista laboratoriotutkimuksella noin 1500. Borrelioosia hoidetaan antibioottikuurilla. Antibiootti tehoaa borrelioosiin aina. Jos tauti on levinnyt keskushermostoon, niin usein hoitona on suonensisäinen antibiootti.

Noin 20% punkeista kantaa Borreliaa. Punkit kannattaa poistaa vuorokauden sisällä, mitä kauemmin punkki on kiinni, sen todennäköiusempää on tartunta.

Borrelian ensimmäinen oire on 12–72 tunnin sisällä punkin pureman ympärille leviävä rengasmainen punoitus. Jos ihomuutosta ei huomata ja hoideta, muutama kuukausi tartunnan jälkeen iholle voi ilmestyä sinertäviä ja punertavia kyhmyjä ja ihottumaa. Yleensä noin kuusi kuukautta tartunnasta saattaa esiintyä myös halvauksia ja hermo-oireita sekä niveltulehduksia. 

Punkit ovat levinneet ympäri Suomea, ja niitä on yhä enemmän ilmaston lämpenemisen ja peurojen lisääntymisen myötä. Borreliabakteeria löytyy sieltä, mistä punkkejakin. 

Puutiaisaivokuume on virustauti

Puutiaisaivokuumetta eli TBE:tä ei voida hoitaa, mutta sitä vastaan on rokote.

TBE-virus tarttuu punkista helpommin kuin borrelioosibakteeri, mutta vain pieni osa infektoituneista henkilöistä sairastuu vakavasti, suurimmalla osalla tauti oireilee lievänä flunssana. Suomessa tilastoidaan noin 60 puutiaisaivokuumetta vuodessa. Sairastuneista noin 10 prosenttia saa vakavia hermosto-oireita, ja noin 5 prosentille jää pysyviä haittoja. Puutiaisaivokuumeeseen kuolee noin 2 henkilöä vuodessa.

TBE:n itämisaika on noin 1–2 viikkoa. Ensimmäinen oire on pienehkö flunssa. Noin pari viikkoa flunssan jälkeen voi ilmetä aivokalvontulehduksen tyyppisiä oireita kuten päänsärkyä, sekavuutta huonovointisuutta, jopa halvauksia sekä puheentuottamisen ja tasapainon ongelmia.

Puutiaisaivokuumevirushavainnot sijoittuivat pääosin THL:n määrittelemille riskialueille, erityisesti Ahvenanmaalle.

Puutiaisaivotulehduksen riskialueita Suomessa:

Ahvenanmaa 
Ilomantsi
Kemi-Simon kuntarajan rannikkoalue
Kirkkonummi 
Kokkola
Kotkan saaristo 
Kustavi
Lappeenranta 
Lohja
Luoto
Naantali
Parainen
Pyhäjoki
Raahe
Raasepori
Rauma
Sipoo 
Taipalsaari 
Turku

Lisäksi vuosina 2016–2017 puutiaisaivotulehdustapauksia raportoitiin Espoossa, Helsingissä, Iissä, Iisalmessa, Kaarinassa, Keminmaalla, Lapinlahdella, Oulussa, Taivassalossa ja Vaasan saaristossa.

Asiantuntijana jutussa toimi sisätautien erikoislääkäri Joni Suomi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.