Se voi olla vain vaihe.  Terve lapsi ottaa pienistäkin annoksista kaiken tarvitsemansa. Kuva: iStockphoto
Se voi olla vain vaihe. Terve lapsi ottaa pienistäkin annoksista kaiken tarvitsemansa. Kuva: iStockphoto

Ei, älä houkuttele jälkiruualla. Tuo sen sijaan ruokahetkiin yhdessäolon iloa, kannustaa ravitsemusterapeutti Henna Jalkanen.

Lapsi syö todella vähän. Milloin siitä pitää huolestua?

Pieniruokaisuus ei välttämättä ole ongelma. Lapsi, joka syö vähän, voi syödä ravitsemussuositusten mukaan monipuolisesti, ottaa ruuasta kaiken tarvitsemansa ja kasvaa aivan normaalisti.

Vanhempien huoli lapsen ruokavaliosta on kuitenkin ymmärrettävää. Suomessa lapsella ei ole riskiä nälkiintyä, kun kasvua ja kehitystä seurataan neuvolassa. Terve lapsi osaa myös säädellä ruuantarvettaan. Jo vauva osaa itkeä nälkäänsä ja lopettaa imemisen ollessaan kylläinen. Se taito ei katoa silloinkaan, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa. Siksi vanhemman kannattaa yleensä luottaa lapseensa.

Jos vanhemmat ovat huolissaan lapsen ruokavaliosta, se kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.

Lapsi ei syö juuri lainkaan kasviksia. Mikä olisi tarpeeksi?

Suositusten mukainen ruoka riittää. Sopiva määrä kasviksia on viisi lapsen omaa kourallista päivässä. Aina siihen ei päästä, mutta tärkeintä on pitää kasviksia tarjolla jokaisella aterialla. Silloin on todennäköistä, että jotakin menee suuhunkin.

On normaalia, että lapsi karsastaa uusia makuja ja kieltäytyy joistakin ruuista kausittain. Sekin on normaalia, että lapsi tuntuu elävän jonkin aikaa ”pyhällä hengellä” ja syökin hetken päästä todella paljon. Jokin ateria voi jäädä väliin, mutta yleensä seuraava maistuu kyllä.

Voiko lasta houkutella syömään lupaamalla jälkiruokaa?

Se ei kannata. Lapselle voi muodostua ajatus, että ruokailu on rangaistus ja jälkiruoka palkinto, ja palkitseminen vie ilon ruokapöydästä.

Jos lapsi tietää aina saavansa jälkiruokaa, voi se olla tuoreita hedelmiä sokerisen suklaavanukkaan sijasta. Totta kai vanhempaa harmittaa, kun lapsi sanoo ruokaa pahaksi, mutta kyllä lapsen kiukkua pitää kestää monella tavalla.

Mistä johtuu se, että syöminen ei tunnu kiinnostavan lasta?

Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin, ja toisia syöminen kiinnostaa enemmän kuin toisia. Jotkut ihmiset nauttivat ruokailusta enemmän kuin toiset, jotka käyvät vain tankkaamassa. Myös nälän ja kylläisyyden kukin tuntee eri tavalla.

Hyvä suhde ruokaan syntyy ilosta. Siksi kannattaa panostaa yhdessä syömiseen.

Jos syöminen ei tunnu kiinnostavan lasta, miettisin, mistä se johtuu. Onko ruokahetki ikävä kokemus? Tuleeko siitä olo, ettei viihdy pöydässä? Tai että vanhemmat tuputtavat ruokaa?

Lapsi ottaa mallia aikuisesta kaikessa. Hyvä ja terveellinen suhde ruokaan syntyy ilosta, ja siksi vanhempien kannattaa panostaa yhdessä syömiseen.

Mitkä konstit auttavat, kun lapsi nirsoilee ruuan kanssa?

Toisto auttaa. Lapsi voi tarvita yli 15 kertaa ennen kuin oppii pitämään uudesta mausta. Myös ateriarytmi auttaa: että lapsi on varmasti, mutta ei liian nälkäinen. Napostelu johtaa siihen, ettei ole nälkä. Ruoka yleensä maistuu paremmin myös liikunnan ja ulkoilun jälkeen. Jotkut lapset vaativat aikuisilta enemmän työtä kuin toiset.

Ruokaa kannattaa myös ihan vauvasta saakka tutkia kaikin aistein. Miltä se tuntuu, mitä ääntä se pitää? On aivan eri asia pyytää lasta maistamaan porkkanaa kuin tutkimaan sitä. Tässäkin vanhemman kannattaa muistaa ilo: kiva, kun tutkit porkkanaa!

Ennen kaikkea ruokailusta kannattaa tehdä mukava ja rento hetki. Pienikin lapsi kannattaa ottaa mukaan ruuanlaittoon ja kattamiseen. Yksivuotias voi repiä salaattia, ja viisivuotias jo tehdä itse koko kulhollisen. Isommatkin lapset tykkäävät siitä, että perhe syö yhdessä pöydän ääressä eikä yksin olohuoneessa.

Lapsi huomaa, jos vanhemman mielestä jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Vanhemman on tärkeintä olla myönteinen roolimalli. Lasta ei ole tarpeen kehua isosta syödystä annoksesta, koska sehän ei kerro siitä, oliko ruokamäärä juuri siihen hetkeen sopiva. Silloin lapsi voi kokea, että juuri iso ruokamäärä on se, mikä pitää syödä, jotta saa kiitosta. Mieluummin voi kehua vaikkapa siitä, että lapsi osasi kertoa milloin on vielä nälkä ja milloin masu on täynnä. Hänelle voi myös kertoa, miten kivaa oli istua yhdessä ruokapöydässä.

Kertooko lapsen pieniruokaisuus alttiudesta sairastua syömishäiriöön myöhemmin?

Pieniruokaisuus on harvoin ongelma, mutta kielteinen suhde ruokaan voi olla suuri pulma. Jos ruokahetki ahdistaa, vanhemmat tuputtavat tai ovat muuten ahdistuneita lapsen pieniruokaisuudesta, se voi vaikuttaa elämässä pitkään. Siksi vanhemman kannattaa tarkastella omaa suhdettaan ruokaan ja kehoonsa. Lapsi huomaa, jos vanhemmalla on lista kielletyistä ruuista tai hän huolehtii koko ajan painostaan. Hän huomaa myös sen, jos vanhemman mielestä jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti, tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen Henna Jalkanen.

Been there, done that

Rauha ruokapöytään! Lapsi todennäköisesti pärjää, vaikka söisi todella vähän

Joo, on helppo sanoa, että lapsi pärjää pienelläkin ruokamäärällä jos ei tahdo syödä - näin varmasti onkin. Mutta lapsi ei ymmärrä sitä syy-seuraussuhdetta, että vaikka ei tuntisi nälkää niin vetensokerin lasku johtaa kuitenkin helposti turhiin raivokohtauksiin ja kiukutteluun joka ei sekään edistä vanhempien ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Jote, mielummin vähän tuputan ruokaa kuin kuuntelen tunnin nälkäkiukkuraivaria joka pahimmillaan johtaa väkivaltaiseen käytökseen sisaruksia kohtaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.