Erityisherkän olisi tärkeä tunnistaa ja hyväksyä herkkyytensä. Tunnistamisen apuna voi käyttää kahta testiä.

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, muun muassa äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet."

Maarit kertoo omasta erityisherkkyydestään Suomen erityisherkät ry:n verkkosivuilla. Kuulostaako tutulta?

Highly Sensitive Person, HSP, on ihmistyyppi, jota yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut jo yli kaksikymmentä vuotta. Jopa viidesosan ihmisistä on arvioitu olevan erityisen herkkiä reagoimaan ympäristön ärsykkeisiin.

– Erityisherkän ihmisen hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin. Käytännössä se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä, Suomen erityisherkät ry:n puheenjohtaja Petri Konttinen kertoo.

Ominaisuus on tärkeä tunnistaa

Jos herkkyyttä ei tunnisteta tai sen ilmaiseminen ei ole hyväksyttyä, ihminen joutuu tukahduttamaan olennaisia osia omasta itsestään eikä ehkä osaa toimia itselleen sopivalla tavalla. Tämä voi pahimmillaan johtaa uupumiseen tai erilaisiin sairauksiin.

– Erityisherkkä voi luulla etenkin lapsena toisten kokevan asiat samalla tavoin kuin hän. Kun näin ei olekaan, hän voi kokea itsensä vialliseksi ja ulkopuoliseksi, Konttinen sanoo.

Erityisherkän aikuisen olisikin tärkeää tunnistaa oma herkkyytensä ja sen mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Esimerkiksi työelämässä erityisherkkä ihminen voi työskennellä tehokkaammin, jos ympäristö on hänelle sopiva eli riittävän rauhallinen.

– Kun ominaisuuden tunnistaa ja hyväksyy, oma itsetuntemus ja omanarvontunto lisääntyvät. Samalla on helpompi huolehtia omasta jaksamisestaan.

Testit lisäävät itseymmärrystä

Oman erityisherkkyyden tunnistamisen apuna voi käyttää Elaine N. Aronin kehittämää testiä tai tanskalaisen kirjailija, psykoterapeutti Ilse Sandin testiä, joka löytyy suomeksi Suomen erityisherkät ry:n verkkosivuilta.

– Testien tulokset ovat suuntaa antavia ja antavat lisää tietoa itsestä. Niiden ei ole tarkoituskaan kertoa ainoaa oikeaa totuutta, Konttinen toteaa.

Verkkosivujen testit on tarkoitettu aikuisille mutta Konttisen mukaan myös lapset voivat tehdä niitä yhdessä vanhemman kanssa.

– Vanhemmat voivat saada testeistä suuntaa antavaa arvioita lapsen herkkyydestä.

Erityisesti lapsille suunnattu erityisherkkyystesti löytyy Elaine N. Aronin syksyllä ilmestyneestä kirjasta Erityisherkkä lapsi (Nemo).

Testaa, oletko erityisherkkä

Ilse Sandin testi (suomeksi)

Elaine N. Aronin testi (englanniksi)

Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.