”Tätiys ei pätevöitä ketään toimimaan varhaiskasvattajana.”

Puhutaanko teillä päiväkodintädeistä ja -sedistä? Ei pitäisi, sanoo lastentarhanopettaja Kimmo Känsälä.

Känsälän blogikirjoitus ”Päiväkodissa ei työskentele tätejä” on herättänyt somessa paljon kommentteja. Niistä voi päätellä, ettei hän ole varhaiskasvattajien piirissä näkemyksensä kanssa yksin. Erityisesti lastentarhanopettajat tuntuvat saaneen tädittelystä tarpeekseen.

– Tämä on herättänyt kiivasta keskustelua, toki erimielisiäkin on. Näkemys jakautuu vähän myös koulutustaustan mukaan, mutta ei mitenkään yksioikoisesti, Känsälä kertoo.

Hän haluaa korostaa, että ei halua syyllistää lasten vanhempia. Nimitysten käyttäminen liittyy myös siihen, miten päiväkodin henkilökunta puhuu itsestään ja tuo omaa ammattirooliaan esiin.

Känsälä perustelee, miksi sillä on väliä, mitä nimitystä päiväkodin aikuisista käytetään.

1. Tädittely tuntuu vähättelyltä

Pieni detalji, neljä kirjainta, liittyy laajemmin koko alan arvostukseen, Känsälä kertoo. Tädeistä ja sedistä puhuminen ei ole söpöä ja harmitonta. Siinä häivytetään lasten kanssa työskentelevien erityisosaaminen ja asiantuntijuus: he ovat lastentarhanopettajia, erityislastentarhanopettajia ja lastenhoitajia.

– Tädittely syö uskottavuutta ja vaikuttaa myös palkkatasoon.

Sama koskee muitakin naisvaltaisia aloja. Lisäksi tädittelyä käytetään usein vähättelevästi, kun vihjataan, että Kelan-täti, sossutäti, neuvolantäti tai päikyntäti on työssään väärässä.

Se, että nimitys määräytyy sukupuolen mukaan, ei ole pääongelma. Sukupuolineutraalius on ihan toinen keskustelu, Känsälä sanoo.

Sukupuoleen asia liittyy kuitenkin sitä kautta, että naisvaltaisella alalla toimivien yleisnimikkeeksi valikoituu juuri täti. Pelkkä täti ei ole kuitenkaan se, mitä päiväkodissa tarvitaan.

– Naiseksi syntyminen tai tätiys ei pätevöitä ketään toimimaan varhaiskasvattajana.

2. Ammattilainen ei ole yksityishenkilö

Känsälä ei sinänsä ole sedittelyä tai tädittelyä vastaan. Vaikkapa kaupassa lapselle annettu ohje ”annetaan sedälle tilaa” tuntuu korkeintaan hassulta tai oudolta, jos miltään.

– Mutta silloin olen liikkeellä yksityishenkilönä. Työroolissani olen korkeasti koulutettu ammattilainen.

3. Eivät lapsetkaan puhu tädeistä ja sedistä

Känsälän mielestä tädittelyssä ja sedittelyssä aliarvioidaan myös lasta. Ikään kuin aikuisia pitäisi jotenkin söpöstää lasta varten. 

– Väitän, että pienikin lapsi uskaltaa yhtä lailla lähestyä aikuista, jota puhutellaan etunimellä.

Nimellä puhuttelu on Känsälästä hyvä tapa. Ellei sitten halua puhua vaikka opesta, hoitajasta tai kasvattajasta.

– Minua lapset ovat kutsuneet jopa pormestariksi. Yksi lapsista antoi minulle sen tittelin, kun yritin avata heille sitä, mitä päiväkodinjohtajan rooliin kuuluu.

Känsälä toivoo, että myös päiväkodeissa työskentelevät oppisivat puhuttelemaan vanhempia muuten kuin vaikkapa Jaakon isänä. Aikuistenkin nimet kyllä oppii, jos viitsii.

4. Puhutaan varhaiskasvatuksesta, ei vessakäynneistä 

Tämä on kohta, joka koskee erityisesti päiväkodin henkilökuntaa. Känsälä toivoo, että päiväkodit kertoisivat vanhemmille enemmän varhaiskasvatuksesta, ei aina vain vessakäynneistä ja päiväunista.

Siihen kuuluu myös oman osaamisen, ammattiroolin ja koulutustaustan tuominen esiin.

– Vanhemmalla on oikeus saada tietää, kuka hänen lastaan kasvattaa, miten ja millä koulutustaustalla.

Kysely

Millä nimityksellä kutsut päiväkodin aikuista?

kutsun häntä etunimellä
kutsun häntä etunimellä
53.2%
täti tai setä
täti tai setä
24.7%
ope tai hoitaja
ope tai hoitaja
14.4%
aikuinen
aikuinen
7.5%
Ääniä yhteensä: 2293
Vierailija

Lastentarhanopettaja: Päiväkodin aikuisia ei pidä kutsua tädeiksi tai sediksi – tässä syyt, miksi

No onpa taas vedetty herne nenään. Täti- tai setä-nimitys ei liity mitenkään negatiiviseen arvottamiseen. Se on osoitus yhteisöllisyydestä, juuri siitä, että me kaikki "tädit" ja "sedät" olemme yhtä arvokkaita kasvattajia lapselle. Se on arvokas, kohtelias ja positiivinen nimitys. Päiväkodissa on ihan yhtä lailla tätejä ja setiä kuin kirjastossa, kaupassa, lääkärissä ja neuvolassa, ja kaikki ovat lähtökohtaisesti sellaisia turvallisia aikuisia, joilta lapsi voi kysyä neuvoa ja apua tarvittaessa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Glitterillä kuorrutetut silmäpussit toimivat varmana katseenvangitsijana.

Koti-iskä88 julkaisi viime kesänä ensisinglen, joka käsitteli vanhemmuutta ja sitä, kun välillä tekisi mieli sanoa muutakin kuin hitsi. Single sai bloggarin kokeilemaan kiertue-elämää, ja syntyikin yhden keikan Valot sammuu, Beibsit ei - Tour 2018 -kiertue. 

Ennen esiintymistä Koti-iskä88:lle iski paniikki: Miten tehdä ensiesiintymisestä vielä juhlavampi? 

Onneksi paikalla oli glitter-taitelija, ja ongelma ratkesi hetkessä. Ratkaisuksi paljastui vanha ja toimiva motto: Jos et voi peittää, korosta. Taiteilija loihti bloggarille glitter-silmäpussit, jotka taikovat jokaisesta väsyneestä vanhemmasta illan valovoimaisimman ilmestyksen. 

Näitä tarvitset:

  1. Silmäpussit – mitä isommat, sen näyttävämpi look.
  2. Iholiima – glitterien kiinnittämiseen.
  3. Glitteriä – enemmän on enemmän. 

 

     

     

     

    Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
    Ensimmäisellä tunnilla esteet näyttivät aika kovilta, Viena muistelee. Kuva: Tuomas Kolehmainen
    Ensimmäisellä tunnilla esteet näyttivät aika kovilta, Viena muistelee. Kuva: Tuomas Kolehmainen

    Uuden parkourtempun oppiminen tuntuu aluksi oudolta, Viena kertoo.

    ”Kaksi vuotta sitten näin YouTubessa videon, jossa oli omasta mielestäni hienoja parkourtemppuja. Halusin oppia samanlaisia, siitä tämä harrastus sai alkunsa.

    En muista, miltä minusta tuntui ensimmäisellä parkourtunnilla, mutta luulen, että jännitti.

    Pelkäsin, että satutan itseni, kun esteet olivat niin kovia. Rohkaisin itseäni ajattelemalla, että jos satutan itseni, ohjaajat ovat lähellä ja saan heiltä ensiapua.

    Nykyään osaan jo aika paljon hyppyjä, ylityksiä ja päälle nousuja. Parkourissa on parasta, että siinä käytetään koko kehoa. Kaikki kehon osat liikkuvat.

    ”Kaikki voivat harrastaa sitä, mikä tuntuu itsestä kivalta.”

    Uuden tempun oppiminen tuntuu aina oudolta. Ensin ei edes tajua, että on oppinut jotain, mitä on pitkään treenannut. Sitten yhtäkkiä vain sujuu!

    Parkourissa on lisäkseni ainoastaan yksi toinen tyttö. Jos joku ajattelee, että tämä on poikamainen harrastus, haluaisin sanoa hänelle, että kaikki voivat harrastaa sitä, mikä tuntuu itsestä kivalta.”

    Viena, 9