Pienikin apu löytää perille ja antaa hyvän mielen.
Pienikin apu löytää perille ja antaa hyvän mielen.

Haluatko auttaa tänä jouluna köyhiä ja syrjäytymisvaarassa olevia? Muun muassa nämä tahot toimittavat apusi perille. 

Lahjoita rahaa ruokalahjakortteihin. Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräyksen tuotolla hankitaan yhteensä 28 000 ruokalahjakorttia Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille. Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee kullakin paikkakunnalla kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi. Arvoltaan 70 euron suuruisen lahjakortin voi käyttää kampanjaan osallistuvien K-ruokakauppojen, Lidlin ja S-ryhmän kaupoissa.

Tue lasten harrastamista. Hope ry:n joulukeräys keskittyy tänä vuonna lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen vähävaraisissa tai kriisin kokeneissa perheissä. Yhdistyksen tavoitteena on jakaa harrastustukea ensi vuonna 1700 lapselle, joiden ainoa harrastus uhkaa loppua tai jotka ovat aloittamassa harrastamista. Perheet voivat hakea harrastustukea laittamalla hakemuksen Hopen paikallistoimijoille.

Auta harrastusten ja oppimateriaalien kustannuksissa. Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksessä kerätään avustuksia köyhien lasten harrastusmaksuihin sekä toisen asteen oppimateriaalikuluihin. Keräykseen voi tehdä kerta- tai kuukausilahjoituksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anna lapselle joululahja. Joulupuukeräys on hyväntekeväisyystempaus, jolla kerätään lahjoja esimerkiksi lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille. Keräykseen jätetyt lahjat jaetaan saajilleen sosiaalihuollon kautta. Joulupuun järjestäjinä toimivat pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla ympäri Suomen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Auta vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia. Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät katukuvaan 13. joulukuuta. Netissä lahjoituksen voi tehdä jo nyt. Joulupadasta saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille vähävaraisille ja syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella Suomea. Varoja käytetään myös erilaisiin tukitoimiin kuten leireihin, harrastus- ja kerhotoimintaan.

Ota yhteyttä lähialueellasi apua tarvitseviin. Jouluapua on Facebookissa toimintansa aloittanut yhteisö, joka toimii linkkinä avuntarjoajien ja -saajien välillä. Kun he ovat löytäneet toisensa, apua tarjoava toimittaa tukensa suoraan perheelle. Toiminnan kautta ei voi lahjoittaa rahaa, vaan esimerkiksi ruokaa tai lahjoja. Paikallisia apua tarvitsevia voi etsiä myös muun muassa Kotimaanapu-sivustolta. Joulukeräyksiä järjestävät myös monet seurakunnat, kunnat, yritykset, yhdistykset ja paikalliset toimijat.

Osta aineeton lahja, joka tekee hyvää. Aineettomalla lahjalla voit tukea vähävaraisia ja hädänlaisia lapsia ja perheitä kehitysmaissa, kriisialueilla ja Suomessa. Aineettomia lahjoja tarjoavat esimerkiksi seuraavat tahot:

Vauvan ja Meidän Perheen toimitus lahjoittaa tänä jouluna lasten- ja nuortenkirjoja vähävaraisille perheille. Kirjat toimitetaan Hope ry:n kautta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla