Reetta ja Titta tutustuivat toisiinsa Facebookin sisäilma-aiheisessa ryhmässä. Kuva: Pia Inberg
Reetta ja Titta tutustuivat toisiinsa Facebookin sisäilma-aiheisessa ryhmässä. Kuva: Pia Inberg

Kun Reetan ja Titan lapset saivat oireita koulujensa sisäilmasta, äidit yhdistivät voimansa ja aloittivat taistelun. Se kannatti.

Reetta, 32, ja Titta, 42, seisovat Keravan Prisman pihalla ja tarkkailevat ohikulkevia ihmisiä.

– Anteeksi, onko hetki aikaa, he aloittavat.

Kun joku pysähtyy, he alkavat kertoa laatimastaan kuntalaisaloitteesta. Sen nimi kuuluu: Aloite sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi niin, että lasten oikeudet terveelliseen ja turvalliseen päivähoito- ja oppimisympäristöön toteutuvat.

– Ei koske minua, vastaavat toiset.

Toiset puolestaan kertovat hurjia tarinoita hometaloista, jotka ovat vieneet rahat ja terveyden. Melkein kaikki, jotka jäävät kuuntelemaan, allekirjoittavat paperin: lapsen ei pitäisi joutua käymään sairastuttavaa koulua tai päiväkotia.

Vielä muutamaa vuotta aiemmin Titta ja Reetta eivät aavistaneet, että tekisivät mitään tällaista.

Titta ja Reetta ovat kaksi tavallista äitiä, joista on tullut aktivisteja, koska he eivät voineet muuta. Nimien keräämisen lisäksi he ovat pommittaneet virkamiehiä sähköposteilla, käyneet tapaamassa kaupunkitekniikan toimialajohtajaa ja kiertäneet sisäilmaesitteiden kanssa puolueiden vaalitelttoja. He ovat kuvanneet Youtube-videoita, kirjoittaneet Keravan politiikkaa käsittelevään Facebook-ryhmään ja kertoneet kokemuksistaan paikallislehdessä. He ovat järjestäneet sisäilma-aiheisia seminaareja ja tavanneet sisäilmaan perehtyneitä professoritason asiantuntijoita.

Vielä muutamaa vuotta aiemmin Titta ja Reetta eivät aavistaneet, että tekisivät mitään tällaista.

Sitten heidän lapsensa sairastuivat.

Neljäsluokkalaisella ei pitäisi olla enää lastentauteja.

Reetan tytär on neljännellä luokalla, kun sairastelu alkaa. Poskiontelotulehdukset, silmätulehdukset ja keuhkoputkentulehdukset seuraavat toisiaan.

Tämä ei ole normaalia, Reetta ajattelee, kun tyttärelle määrätään antibioottikuuri toisensa perään. Tyttö jää vähän väliä kotiin sairastamaan ja alkaa jäädä koulukavereistaan jälkeen. Kun Reetta kysyy, voiko koulussa olla sisäilmaongelmia, hänelle kerrotaan, ettei sellaisesta ”ole ollut puhetta”.

Infektiokierrettä on jatkunut puolisen vuotta, kun lastenlääkäri sanoo ääneen sen, mitä Reetta on ajatellut jo jonkin aikaa: neljäsluokkalaisella ei pitäisi olla enää lastentauteja.

Lääkäri kirjoittaa lausunnon, jonka mukaan tytär on sairastanut ”ikäisekseen huomattavan runsaasti hengitystieinfektioita ja poskiontelotulehduksia, joiden tuloon sisäilman epäpuhtauksilla saattaa olla iso merkitys.” Reetta vie paperin kouluun.

Meidän on tehtävä lastensuojeluilmoitus, Reetalle kerrotaan.

Infektiot vain jatkuvat. Lopulta Reettaa pyydetään koululle keskustelemaan tytön tilanteesta. Poissaoloja on tullut liikaa.

– Meidän on tehtävä lastensuojeluilmoitus, Reetalle kerrotaan. Niin koulun pitää lastensuojelulain mukaan tehdä, jos henkilökunta epäilee jonkin seikan vaarantavan lapsen kehitystä. Sellaiseksi voidaan tulkita jatkuvat poissaolot.

Se tuntuu Reetasta nöyryyttävältä. Hän on ravannut lapsensa kanssa lääkärissä, tuonut kouluun sisäilman mainitsevan lääkärinlausunnon ja kysellyt henkilökunnalta, voisiko koulussa olla kosteusvaurio. Reetasta tuntuu kuin häntä pidettäisiin syyllisenä lapsensa poissaoloihin.

Lastensuojelun työntekijät tulevat kotikäynnille. He juttelevat Reetan kanssa ja sulkeutuvat sitten ilman Reettaa tytön huoneeseen. Kotioloissa ei ole moitittavaa, he sanovat käynnin päätteeksi.

Tuntui, että haistan kaiken. Minua alkoi pelottaa, mitä minulle on tapahtumassa.

– Anteeksi, että täällä on tällainen sotku, Reetta sanoo ja kaataa kahvia muumimukeihin. Puolet huoneesta on muuttolaatikoiden peitossa. Luhtitalokaksio on Reetan ja hänen tyttärensä koti, mutta oikeasti he ovat olleet vähän väliä Reetan vanhempien luona evakossa. Jokin asunnossa allergisoi Reettaa.

– Kunpa me saataisiin Reetalle parempi koti, huokaa lattialle istahtanut Titta.

Reetalla ja Titalla on molemmilla taustalla oma herkistyminen sisäilman ongelmille. He löysivät toisensa muutama vuosi sitten sisäilmasairaiden Facebook-ryhmästä. Joku ryhmäläisistä kyseli, mistä muut ovat kotoisin. Kävi ilmi, että Reetta ja Titta asuivat vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Se tuntui lohdulliselta, sillä Reetta kaipasi vertaistukea.

Reetta oli sairastunut sisäilman vuoksi ensimmäistä kertaa jo lukioikäisenä. Noin kolmekymppisenä hän alkoi kärsiä myös hajuste- ja kemikaaliyliherkkyydestä. Ensin Reettaa alkoi ahdistaa parfyymi, jonka hän oli ostanut silloiselle avomiehelleen joululahjaksi. Pian tiskikoneesta avatessa pöllähtävä tiskiaineen haju salpasi hengityksen.

– Tuntui, että haistan kaiken. Minua alkoi pelottaa, mitä minulle on tapahtumassa. Olenko ihan pimeä?

Reetta ja Titta sopivat tapaamisen kotitalojaan erottavaan metsään. He kulkivat Titan koiran kanssa ja puhuivat. Kun Reetta mainitsi haistavansa ilmassa äskettäin polulla kävelleen ihmisen pyykinpesuaineen, Titta lohdutti, ettei se ollut Reetan mielikuvitusta vaan herkistymisen seurausta.

Titan oireilu oli alkanut vuonna 2006. Hän odotti tuolloin perheen toista lasta ja alkoi kärsiä poskiontelotulehduksista, kuumeesta, ihottumista ja infektioista.

Titta alkoi aavistella, että yhtenä syynä oireisiin oli työpaikka ja toisena vanha omakotitalo, jonka hän ja hänen silloinen miehensä olivat ostaneet lasten syntymän välissä.

Titta on ajatellut jälkikäteen usein hetkeä, jona he päättivät avata eteisen lattian tarkistaakseen, miltä parketin alla näytti. Alapohja oli täytetty purulla, josta löytyi tutkimuksissa haitallisia mikrobeja. He eivät tuolloin tienneet, että asunto olisi pitänyt suojata ennen rakenteiden avaamista.

– Kun vaihdoimme purut, päästimme kaiken sen moskan ilmaan, Titta kertoo.

Titta herkistyi niin pahasti, ettei enää kestänyt työpaikkaansa tai ensimmäistä talon tilalle saatua vuokra-asuntoa.

Mikään ei ole niin hirveää kuin että oma lapsi sairastaa. Sitä tekisi mitä vain, että voisi ottaa toisen kivut itselleen.

Metsälenkeillä kävi ilmi, että naisilla oli sairaushistorian lisäksi muutakin yhteistä. Titan poika oli ensimmäisestä luokasta lähtien kärsinyt selittämättömistä migreenikohtauksista.

– Mikään ei ole niin hirveää kuin että oma lapsi sairastaa. Sitä tekisi mitä vain, että voisi ottaa toisen kivut itselleen, Titta sanoo.

Migreenikohtauksia ehti jatkua muutaman vuoden, kun Tittaa alkoi epäilyttää. Miksi päänsäryt loppuivat kesälomalla? Miksi paha olo alkoi etenkin tietyissä tiloissa, kuten teknisen työn luokassa ja liikuntasalissa?

Kun Titta sitten meni koululle lapsen kolmikantakeskusteluun, hän haistoi ummehtuneen ilman jo ovella.

Kun Reetta ja Titta tutustuivat, he alkoivat puhua eri kouluja käyvien lastensa samantapaisesta tilanteesta. Kotoa saatu altistus oli todennäköisesti tehnyt lapsista tavallista herkempiä myös koulun sisäilman epäpuhtauksille.

– Usein vanhempia syyllistetään sanomalla, että ’oletko varma, että kotona ei ole ongelmaa?’ Mutta ei se poista oikeutta terveisiin ja puhtaisiin koulutiloihin, Titta sanoo.

Oikeastaan on juuri päinvastoin: homekodissa asuva lapsi, jos kuka, tarvitsee puhtaan koulun, sillä muuten altistus jatkuu vuorokauden ympäri.

Kyllä me tästä selvitään, hän lupaa ja silittää tytön tukkaa, vaikka oikeasti häntä pelottaa.

Viidennellä luokalla Reetan tyttären koulunkäynnistä tulee jokapäiväistä taistelua. Joinakin aamuina Reetta istuu tyttärensä kanssa koulun edessä autossa ja yrittää maanitella tätä tulemaan ulos. Tyttö ei halua kouluun, koska häntä pelottaa, että siellä häntä alkaa taas pyörryttää tai oksettaa.

Reetta ei tiedä, mitä tehdä. Lapsen on pakko käydä koulua, mutta ei 11-vuotiasta voi kantaakaan.

– Kyllä me tästä selvitään, hän lupaa ja silittää tytön tukkaa, vaikka oikeasti häntä pelottaa.

Hän ei keksi muuta ratkaisua kuin alkaa opettaa lasta itse. Opettaja antaa heille Wilman kautta tehtäviä. Reetta pitää tytölle kotona oppitunteja englannista biologiaan ja tuntee jatkuvaa syyllisyyttä. Onko hän luovuttanut liian helposti?

Loppuvuodesta Reetta lukee netistä, että sairaana oleva lapsi voi saada yksilöopetusta. Hän lähettää hakemuksen opetustoimeen.

Kahtena päivänä viikossa Reetta ajaa tytön kirjastoon. Siellä tytär istuu erityisopettajan kanssa pöydän ääressä kirjat edessään. Reetta tietää, että ratkaisu on väliaikainen. Tytär on saatava takaisin oikeaan kouluun.

Kun lapselle puhkeaa pysyvä sairaus, mikään ei ole niin vihainen kuin vihainen äiti.

Titta ja Reetta ovat olleet mukana sisäilma-aktiivien netti- ja someryhmässä nimeltä Vihaiset äidit. Nimi kuvastaa monien vanhempien kokemuksia.

– Kun lapselle puhkeaa pysyvä sairaus, mikään ei ole niin vihainen kuin vihainen äiti, sanoo Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus.

Putus on tutkinut kolmekymmentä vuotta sisäilman vaikutusta terveyteen. Häntä turhauttaa se, että sisäilmaongelmia vähätellään yhä.

– Ensimmäiset 25 vuotta uskoin siihen, että kyse on tietämättömyydestä, mutta nyt ajattelen, että kuntia kiinnostaa enemmän raha kuin lasten terveys, Putus sanoo.

Fakta on, että home- ja kosteusvauriot sairastuttavat. Kaikkein vahvinta tutkimusnäyttö on Käypä hoito -suosituksen mukaan tällä hetkellä siitä, että home- ja kosteusvauriot ovat yhteydessä astman puhkeamiseen, hengenahdistukseen, yskään ja ylähengitystieoireisiin. Lisäksi altistus on yhdistetty monissa tutkimuksissa hengitystieinfektioihin, allergiseen nuhaan, atooppiseen ihottumaan ja yleisoireisiin, kuten väsymykseen, pahoinvointiin ja päänsärkyyn.

Eräs poliitikko kommentoi, että lasten oireilu on ”äitien hysteriaa” ja väitti sisäilmasairautta ”panikoivien naisihmisten mielikuvitukseksi”.

Vaikeaksi sairastuneiden aseman tekee se, että vain osa altistuneista oireilee. Siksi oireet leimataan helposti luulosairaudeksi. Siihen Reetta ja Tittakin ovat törmänneet.

Eräs keravalainen poliitikko esimerkiksi kommentoi Reetan aloittamassa Facebook-keskustelussa, että lasten oireilu on ”äitien hysteriaa” ja väitti sisäilmasairautta ”panikoivien naisihmisten mielikuvitukseksi”.

Vielä ei tiedetä, miksi toiset ovat muita herkempiä sisäilman mikrobeille tai kemiallisille yhdisteille.

– Niin on muissakin sairauksissa. Eivät kaikki tupakoitsijatkaan sairastu keuhkosyöpään, Tuula Putus huomauttaa.

Se tosin tiedetään, että aiempi altistus lisää oireilun todennäköisyyttä. Siksi kotona altistuneet lapset sairastuvat herkemmin myös koulussa.

Putus kannustaa vanhempia Reetan ja Titan lailla aktiivisuuteen. Kun riittävän moni vihainen vanhempi lyöttäytyy yhteen, alkaa tapahtua.

– Vanhempainyhdistys voi esimerkiksi teettää itse oppilaille oirekyselyn.

Kun riittävän moni vihainen vanhempi lyöttäytyy yhteen, alkaa tapahtua.

Reettaa ja Tittaa on turhauttanut erityisesti se, miten vaikea koulurakennusten kunnosta on saada tietoa. Kun Reetta pyysi eräältä virkamieheltä tietoa Keravan kouluissa tehdyistä tutkimuksista, tietojen saaminen vei lähes neljä kuukautta. Kun Titta halusi tietää, suljetaanko lapsen koulun ilmanvaihto yöksi, kysymykseen vastattiin vasta kolmannen sähköpostin jälkeen Titan vedottua julkisuuslakiin.

Juuri tiedonsaannin hankaluus ja hitaus saivat Titan ja Reetan laatimaan syksyllä 2016 kuntalaisaloitetta. Lain mukaan kunnan on pakko reagoida kuntalaisten tekemään aloitteeseen, jos sen on allekirjoittanut vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista.

Reetan ja Titan aloitteessa on neljä vaatimusta: Kunnan pitää taata sisäilmasta sairastuneille lapsille vaihtoehtoiset tilat, jotta muille ei kävisi niin kuin Reetan tytölle, joka oli lähes vuoden poissa koulusta. Lisäksi he vaativat, että ilmastointi jätetään päälle myös lomiksi ja viikonlopuiksi. Se ehkäisisi kosteuden tiivistymistä rakenteisiin. Kolmanneksi Reetta ja Titta vaativat kaikkien koulujen alkutilanteen kartoittamista oirekyselyillä tai rakennetutkimuksilla. Neljänneksi rakennusten kuntoa koskevat raportit pitäisi julkaista netissä.

Kampanjoiminen on yksinäistä työtä. Monia vanhempia pelottaa puhua lapsensa oireilusta julkisesti.

– Meillä ei ole mitään menetettävää, Titta sanoo.

– Me olemme menettäneet jo kaiken.

Miksi heitä ei uskottu aikaisemmin? Miksi tytön piti joutua kärsimään?

On elokuu 2017, kun Reetta lukee Facebookista hämmentävän uutisen.

Hän klikkaa saman tien Wilman auki.

Koulun alkuun on enää muutama päivä. Nyt Wilma-viestissä lukee, että koulu suljetaan ”terveystarkastajan lausunnon perusteella” ja oppilaat siirretään väliaikaisesti toiseen kouluun.

Koulussa on tehty kesällä tutkimuksia, ja alapohjan sisältä on löytynyt lahonneita rakennusmateriaaleja. Opettajanhuoneesta, rehtorin huoneesta ja teknisen työn luokasta otetuista näytteistä on paljastunut mikrobikasvustoa.

– Me olimme sittenkin oikeassa, Reetta ajattelee. Helpotuksen ja vihan tunteet vuorottelevat. Tytöllä on vihdoin toivoa. Ja toisaalta: Miksi heitä ei uskottu aikaisemmin? Miksi tytön piti joutua kärsimään?

Illalla Reetta kirjoittaa Facebookiin pitkän päivityksen. Se päättyy sanoihin Nyt vain itkettää.

Paljon on muuttunut niissä parissa vuodessa, joina Titta ja Reetta ajautuivat sisäilma-aktivisteiksi. Keski-Uusimaa-lehti uutisoi tammikuussa, että Reetan tyttären koulu pysyy suljettuna ainakin 2–3 vuotta. Vielä ei tiedetä, onko se korjattavissa opiskelukuntoon.

Koulua alettiin tutkia viime kesänä sen jälkeen, kun koulun henkilökunnalle oli tehty sisäilmakysely. Sellainen tehtiin kiinteistöjohtajan mukaan “yksittäisten oireilujen johdosta”. Rakennuksesta löydettiin mikrobikasvustoa, ja tarkempien tutkimusten jälkeen koulu päätettiin sulkea ”varotoimenpiteenä”.

Muutakin on tapahtunut. Keravan sisäilmatyöryhmän raportit julkaistaan nykyisin netissä, ja koulujen ilmastointi pidetään päällä ympäri vuorokauden.

Reetta ja Titta uskovat, että muutokset ovat ainakin osittain heidän ansiotaan. Heitä ilahduttaa myös se, että monessa muussakin kunnassa on alettu kerätä nimiä samankaltaisiin kuntalaisaloitteisiin.

Samalla, kun sairastelu on loppunut, myös lasten käytös on muuttunut.

Eniten Reettaa ja Titta hämmästyttää silti muutos, joka on tapahtunut heidän perheissään.

Titta sai vuonna 2016 koulutoimelta luvan, että hänen poikansa saisi kokeilla toista koulua. Huonovointisuus loppui siihen. Poika on saanut koulunvaihdon jälkeen vain pari migreenikohtausta.

Myös Reetan tytär voi pitkästä aikaa hyvin. Jokin aika sitten hän kysyi äidiltään, saisiko aloittaa ratsastamisen ja palata takaisin kuvataidekerhoon.

– Kun tyttö sairasti, hän halusi lopettaa kaikki harrastuksensa, Reetta kertoo.

Samalla, kun sairastelu on loppunut, myös lasten käytös on muuttunut. Reetan tytölle ehdittiin kokeilla aikaisemmassa koulussa muutaman päivän ajan jopa ADHD-lääkitystä, koska tyttö ei jaksanut keskittyä. Enää pulmia ei ole ollut.

– Nyt hän on innokas koululainen, kiinnostunut ja utelias.

Myös Titan pojan opettaja on ihmetellyt, miksi pojalla oli aiemmassa koulussaan niin paljon keskittymistä helpottavia tukitoimia kuulosuojaimista puhallettavaan istuintyynyyn, jonka päällä hän sai heilua. Numerotkin ovat parantuneet.

– Toisessa koulussa hän oli kuin eri ihminen, Titta sanoo.

Jokin aika sitten Reetta oli kävelyllä tyttärensä kanssa. He kävelivät vanhan koulun ohi, ja Reetta kysyi, onko tytöllä sinne ikävä. Tyttö sanoi, että ei.

– Kun kysyin, mikä uudessa koulussa on parasta, hän vastasi: Se, että siellä voi hengittää.

Meidän Perhe 3/2018

Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.