Lapsetkin ovat erilaisia: joku on syntymästään lähtien varovainen liikkuja, toinen taas hurjapäinen temppuilija. Kuva: iStockphoto
Lapsetkin ovat erilaisia: joku on syntymästään lähtien varovainen liikkuja, toinen taas hurjapäinen temppuilija. Kuva: iStockphoto

Lapsen kehitykselle on tärkeää kokeilla erilaisia asioita, sillä muuten hän ei opi.

”Yritän päästä liiallisesta varoittelusta eroon, koska lapsi on pelännyt asioita turhaankin”, kertoo eräs viisivuotiaan lapsen äiti.

Yleensä varoitus pääsee vanhemman suusta rutiininomaisesti, vaikka todellista uhkaa tilanteesta ei lapselle olisikaan. Voiko liiallisesta varoittelusta olla lapsen kehitykselle jotain haittaa?

Lasten ja nuorten psykoterapeutin Jessica Lindmanin mukaan varoittelu kumpuaa suojelunhalusta, mutta lapsi ei opi asioita ellei hän yritä ja välillä erehdy.

1. Uhkana ylivarovaisuus

Tarve suojella omaa lasta on vanhemmuuden ydinasioita. Mutta jos lasta varoittelee liikaa, saattaa tulla ruokkineeksi lapsessa pelokkuutta ja passiivisuutta. Lapsi oppii nimenomaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikki kehityksen osa-alueet – motorinen, psyykkinen ja sosiaalinen – vaativat sitä, että lapsi saa kokeilla taitojaan ja rajojaan.

2. Tunne lapsesi

Lapset ovat yksilöitä. Siinä missä toinen kohtaa maailman yli-innokkaasti, toinen on luonnostaan varovaisempi. Ujo ja arka lapsi tarvitsee enemmän kannustusta ja sen osoittamista, ettei maailma ole vaarallinen paikka. Hyvin vilkasta lasta taas voi joutua varoittamaan enemmän, jotta tämä oppii tunnistamaan rajansa.

Liiasta varoittelusta luopumisen ohessa on hyvä muistaa, että myöskään painostus ja pakottaminen eivät ole hyväksi lapsen kehitykselle. Jos lapsi ei halua kokeilla jotakin, sekin pitää hyväksyä.

3. Ruoki itsetuntoa

Lapsella on luontainen tarve mennä ja tutkia. Vapaus kokeilla tukee pienen kehittyvää itseluottamusta, kun lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu hyppäämään senkin ojan yli, joka aluksi pelotti. Toisaalta myös kaatuminen ja siitä selviytyminen kasvattaa itseluottamusta: ”Minua sattui, mutta pääsin asian yli. Seuraavalla kerralla kokeilen uudestaan!”

4. Katse peiliin

Varoittelu kumpuaa rakkaudesta ja halusta suojella lasta. Sitä ei tarvitse hävetä. Jos kuitenkin huomaa näkevänsä vaaroja kaikkialla, on hyvä pysähtyä asian äärelle. Jos itseä on varoiteltu lapsena liikaa, samaa käyttäytymismallia voi herkästi toteuttaa omien lasten kanssa.

Toimintamalleistaan tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel kohti liiasta varoittelusta luopumista. Sen jälkeen on hyvä miettiä syy-seuraussuhteita: Millaisissa tilanteissa varoittelun halu herää? Vaikuttavatko väsymys ja stressitaso siihen, kuinka herkästi näen vaaroja ympärilläni?

Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos lapsi nyt juoksee tuosta lätäköstä?

Uuteen tilanteeseen mennessään voi miettiä jo etukäteen omia reaktioitaan.

Aina voi kysyä itseltään, onko kyseessä liiallinen huoli vai todellinen vaara. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos lapsi nyt juoksee tuosta lätäköstä? Jos se on pyllähtäminen ja vaatteiden kastuminen, lapsen voi antaa mennä. Toki on myös tilanteita, joissa varoittelu on paikallaan. Esimerkiksi liikenteessä ja veden äärellä vanhemman on syytäkin olla tarkkana.

5. Sanoita, älä komenna

Varoittelu yhdistetään usein fyysisiin puuhiin, kuten juoksemiseen ja kiipeilyyn. Lasta voi kuitenkin rajoittaa liikaa myös sosiaalisissa tilanteissa. Lapion ottaminen toisen lapsen kädestä hiekkalaatikolla voi olla lapsen orastava yritys ottaa kontaktia ikätoveriin. Jos aikuinen katkaisee tilanteen heti kieltämällä, lapsen tunnetaidot eivät kehity. Komentamisen sijaan voi mennä mukaan vuoropuheluun sanoittamaan ja auttamaan lasta: ”Toinen lapsi leikkii nyt lapiolla, mutta ehkä voimme pyytää sitä lainaan sitten, kun hän ei enää käytä sitä.”

6. Mitä varoittelun tilalle?

Ainaisten ”Varo, varo!” -huutojen tilalle voi kokeilla neuvomista ja positiivista palautetta. Pienen lapsen on helpompi sisäistää konkreettisia neuvoja myönteisessä muodossa kuin epämääräisiä varoitteluhuutoja. Näin lapsi oppii hiljalleen omatoimisemmaksi ja kokee olevansa pystyvä ja sopivan rohkea.

Jos lapsi on kiivennyt korkealle, voi kehua suoritusta ja kehottaa tulemaan alas peppu edellä. Asiaa voi lähestyä myös leikin kautta. Liian villisti kivikkoisessa maastossa juoksevaa taaperoa voi kehottaa etenemään etanan lailla. Hurjat vauhdit keinussa ottaneelle lapselle voi kehitellä yhteisen leikin: "Olet kapteeni suurella laivalla, nyt on liian kova aallokko, ohjailepas rauhallisemmin".

Jos haaveri ehti jo sattua, niin lohduta lasta hätääntymättä.

Jos haaveri ehti jo tapahtua, lohduttaminen ja tunteiden sanoittaminen on hedelmällisempää kuin liika hätääntyminen, joka helposti tarttuu lapseen. Pieleen mennyttä hyppyä voi harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Tilanteisiin voi mennä lapsen mukaan sen sijaan, että häärii taustalla varoittelemassa. Yhdessä kokeilemalla lapsi oppii, ja aikuinenkin rauhoittuu huomatessaan, ettei mitään kamalaa sattunutkaan.

Psykologi, lasten ja nuorten psykoterapeutti Jessica Lindman työskentelee lastenpsykiatrian vastaanotolla ja Aatos-klinikalla Helsingissä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström

Saiko ystäväsi vauvan? Ilahduta pienokaista ja tuoreita vanhempia aurinkoisella hymynaamakortilla.

Näitä tarvitset:

  • keltaista kartonkia
  • muovisia tai pahvisia mehupillejä
  • yleisliimaa tai kuumaliimapistoolin .
  • Tee näin:

  1. Leikkaa kartongista kaksi ympyrää, halkaisijaltaan noin 10 senttimetriä. Pätki mehupillit noin 5 sentin pituisiksi palasiksi niin, että niitä on yhteensä 30–40 kappaletta. Liimaa pillit alimmaisen ympyrän reunaan siten, että reunan yli jää pilkistämään noin pari kolme senttiä.
  2. Jos haluat, että hymynaaman voi ripustaa, kiepauta nauhasta tai nyöristä lenkki ja liimaa se pahvin reunaan.
  3. Liimaa mehupillien päälle toinen kartonkiympyrä siten, että mehupillit jäävät auringonsäteiksi kartonkien väliin.
  4. Tee hymynaama liimaamalla auringolle mustasta kartongista silmät ja suu ja punaisesta paperista posket.

 

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet tehnyt vauvalle? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.