Ani Kellomäki kehottaa omien ja hänelle kerrottujen kokemusten ajamana vanhempia miettimään, miten he puhuvat alkoholista. Kuva Riikka Kantinkoski.
Ani Kellomäki kehottaa omien ja hänelle kerrottujen kokemusten ajamana vanhempia miettimään, miten he puhuvat alkoholista. Kuva Riikka Kantinkoski.

Miten lapsuuden kodin alkoholiongelma vaikuttaa vanhemmuuteen? Ani Kellomäki kehottaa perheitä puhumaan alkoholista avoimesti.

Toimittaja-käsikirjoittaja, bloggari Ani Kellomäen lapsuus oli kostea. Hänen äitinsä alkoholinkäyttö muuttui ongelmalliseksi avioeron seurauksena, vaikka ulospäin kaikki näytti pitkään normaalilta. Ani soitti viulua ja oli ahkera koulussa. Pelon ja kotielämän arvaamattomuuden takia – myrskyn keskellä vakauden löytääkseen, Anista kasvoi suorittaja, kympin oppilas ja huolehtija.

Kun Ani alkoi kirjoittaa blogia Kokovartalofiilis, hänelle tulvi kirjeitä blogin lukijoilta. Jotkut avautuivat ensimmäistä kertaa ikinä juuri Anille omista lapsuutensa rankoista, alkoholin sävyttämistä kokemuksista. Kyseessä ei enää ollut hänen oma lapsuutensa: liian moni suomalaislapsi oli elänyt ja elää kosteissa oloissa lapsuutensa. Tästä oivalluksesta syntyi Ani kellomäen kirja Kosteusvaurioita.

Noin joka viidennessä suomalaisperheessä juodaan liikaa. 65 000-70 000 lapsella Suomessa on tälläkin hetkellä ainakin yksi vanhempi, jolla on päihdeongelma. Kulissit ovat vahvat, sillä vain harvoin lapsesta voi tunnistaa kosteat kotiolot, vaikka ne jättävät elämänpituiset, syvät arvet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäinen ruskea pullo omassa jääkaapissa kiristi hermoa

Kun Anista tuli äiti noin seitsemäntoista vuotta sitten, vain 23-vuotiaana, häntä pelotti: Miten ihmeessä minä pystyn asettumaan tasaisen, vastuullisen ja luotettavan vanhemman rooliin vellovien ja epänormaalien lapsuuden kotilojen jälkeen? Toistanko omaa lapsuuttani?

Ani oli aloittanut terapian pari vuotta ennen raskaaksi tuloa ja se oli tärkeää prosessi oman vanhemmuusidentiteetin kannalta, vaikka ei poistanutkaan Anin kompleksista suhdetta alkoholiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lasten syntymän jälkeen pelkäsin, että kaikki napsahtaa pieleen ja riistäytyy hallinnasta. En halunnut, että kotonani on alkoholia.

Ani on ollut yhdessä nykyisen puolisonsa ja lastensa isän kanssa lukioikäisestä asti. Ensimmäinen puolison jääkaappiin tuoma ruskea pullo sai Anin todella kireäksi, vaikka Anin puolisolla ei ollut eikä ole mitään ongelmaa alkoholin kanssa. Hän opetti Ania ymmärtämään, että stressaaminen varmuuden vuoksi on turhaa.

Ani ja hänen miehensä perheessä ei ole juomisen kulttuuria: he eivät juurikaan harrasta terassilla istumista tai vain juomisen vuoksi ystävien näkemistä. Tärkeää on myös ollut opettaa omille lapsille oikeanlaista suhtautumista alkoholiin. Hän ei ole halunnut siirtää omia ahdistuksen tai pelon tunteita lapsilleen.

– Alkoholiin normaalisti suhtautuminen on vienyt aikaa, mutta alkoholin tavanomainen käyttö ei enää aiheuta minussa ahdistusta. Vähäinen juominen ei myöskään johdu lapsuudentraumoista. Juominen vain ei juurikaan kiinnosta minua.

Lasten syntymän jälkeen pelkäsin, että kaikki napsahtaa pieleen ja riistäytyy hallinnasta.

Ani kertoo perheensä olevan hyvin tiivis yksikkö, joka lasten teini-iästä huolimatta viettää tiivisti aikaa yhdessä. Se että teinit viihtyvät ystävineen heillä kotona, on Anille tärkeää. Hän muistaa viiltävän hyvin oman teini-ikänsä ja kodin, jossa ei viihtynyt ja jonne ei voinut koskaan viedä kavereita.

– Kaikkein tyydyttävimmät kokemukset elämässäni ovat nimenomaan olleet vanhempana. Vanhemmuus on ihanaa, vaikka ei helppoa – paljon monipuolisempaa kuin olisin osannut kuvitellutkaan. Saan siitä voimaa ja iloa, Ani sanoo.

Onko alkoholi ainoa keinosi rentoutua?

Ani Kellomäki kehottaa omien ja hänelle kerrottujen kokemusten ajamana vanhempia miettimään, miten he puhuvat alkoholista:

– Puhutaanko siitä arkipäiväisesti kuten kesäkeiton syömisestä silloin tällöin vai korostetaanko sen rentouttavaa, erityistä vaikutusta, juomista palkintona tai lääkkeenä pahaan mieleen, hermostumiseen tai stressiin.

Aikuisen tehtävä on näyttää esimerkillään, että rentoutua voi muilla tavoilla kuin alkoholia käyttäen, vaikka palapeliä kooten, lenkillä, nokosilla tai vaikka ystävän kanssa puhelimessa jutellen. Miten ihmeessä lapsi muuten oppii tai käsittelemään tunteitaan, kun elämä tuo vastoinkäymisiä, stressitilanteita ja murheita?

Jokaisen vanhemman olisi hyvä käydä läpi omaa alkoholipolitiikkaansa. Onko alkoholi päässyt kotona tarpeettoman suureen rooliin? Onko käyttö kohtuullista ja mitä kohtuukäyttö edes on? Mitä tunteita alkoholinkäyttöni aiheuttaa lapsissani ja voiko meillä puhua noista ajatuksista ääneen? Helposti puhutaan vain alkoholisteista, mutta Ani käyttää mielellään käsitettä "liikaa juovat", koska myös liikaa juovat, voivat lamauttaa kodin ilmapiirin ja luoda lapsille traumoja.

Suhde alkoholiin on normaali, kun siihen ei liity väkevää tunnesidettä. Joku voi sanoa juovansa vain saunakaljat, mutta jos saunaan pitää päästä juurikin siksi, että siellä odottaa ne saunakaljat, on suhde jo vääristynyt.

Ani painottaa, että suhde alkoholiin on normaali, kun siihen ei liity väkevää tunnesidettä. Joku voi sanoa juovansa vain saunakaljat, mutta jos saunaan pitää päästä juurikin siksi, että siellä odottaa ne saunakaljat, on suhde jo vääristynyt.

– Eihän me puhuta vaikkapa makkarastakaan niin, että ah, viikonloppu tulee, ostanpa hieman makkaraa, koska muuten en voi rentoutua. Ja että ostan varalle kolme pötköä, ettei pääse viikonlopun aikana loppumaan.

Anin mielestä silti tärkeää opettaa lapsille, että alkoholin käyttö ei ole sinänsä vaarallista tai pelottavaa. Alkoholista pitäisi pystyä puhumaan perheissä vapaasti – myös niiden vanhempien, joilla on omassa lapsuudessa tai aikuisuudessa ollut vaikea suhde juomiseen. Jos lapsia harmittaa, pelottaa tai jos vaikka alkoholi haisee lapsen nenään pahalta, lapsen pitäisi pystyä sanomaan ääneen perheessä. Salailu ja asian tabuksi vaikeneminen ei auta ketään ja saattaa aiheuttaa jopa enemmän ongelmia kuin itse juominen.

Ani on huomannut kirjan ja blogin kirjoittamisen myötä, että jos perheessä asuu toipuva alkoholisti, on vanhemman panostettava vielä enemmän, että lapset pystyisivät suhtautumaan normaalisti alkoholiin.

Ja vaikka oma nuoruus olisikin sujunut kosteissa merkeissä, ei samaa käyttäytymismallia ole syytä siirtää eteenpäin. Teini-ikäisten vanhemmat saattavat sanoa, että eivät voi kieltää lapsiltaan juomista, koska ovat itsekin juoneet tai ”ainahan suvussa on alkoholin kanssa läträtty”. Tämä on Anin mielestä paitsi tietysti laitonta, myös laiskaa vanhemmuutta.

– On meidän vanhempien vastuulla opettaa lapsillemme rajat ja valvoa heidän turvallisuuttaan, vaikka omassa nuoruudessamme ei niin olisi tehty.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla