Kuvat
iStock
Aggressiivisuus kertoo siitä, että tekijällä on tarpeita, jotka ovat jääneet syrjään, Pauliina Aminoff kertoo.
Aggressiivisuus kertoo siitä, että tekijällä on tarpeita, jotka ovat jääneet syrjään, Pauliina Aminoff kertoo.

Aggressiiviset tunteet omia lapsia kohtaan ovat normaaleja, ja moni syyllistyy näistä tunteista. Mitä syyllistymisen jälkeen kannattaisi tehdä?

Vaikka niistä ei kahvipöydissä puhuta, monella äidillä aggressiiviset tunteet purkautuvat aggressiivisena käytöksenä. Kyllä, luit oikein. Silti lapsen kaltoinkohtelu on aina väärin ja laissa kielletty.

Kun kiehuu yli, tekee mieli hypätä pimeään ja satuttaa. Ja osa niin tekeekin: raivoaa, ilkeilee, ottaa lapsesta rajusti kiinni, uhkailee tai pitää mykkäkoulua. Vaikka meillä nykyvanhemmilla on valtava kirjo erilaista kasvatustietoa käytettävissämme, emme silti usein arjessa pystykään käyttäytymään kuten oppikirjassa neuvotaan. Miksi?

– Meidän omat vanhempamme eivät olleet kuulleetkaan tunnetaidoista, joten meillä ei ole lapsesta asti opittua rutiinia käyttää tunnetaitotyökaluja. Monet vanhemmat eivät ole kuulleet niistä vieläkään, sanoo kasvatustieteiden maisteri ja tohtori, Meidän äiti -kirjan kirjoittanut Pauliina Aminoff.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aminoff kertoo kirjassaan, miten hän kasvoi aikuisuuteen ennakoimattomien ja epäloogisten rangaistusten keskellä.

Aminoffin omaa lapsuutta varjosti väkivaltainen äitipuoli. Hän kertoo kirjassaan nuoruudestaan ennakoimattomien ja epäloogisten rangaistusten keskellä: hänen syömistään, nukkumistaan, henkilökohtaista hygieniaansa ja persoonaansa rajoitettiin väkivaltaisella ja mielettömällä tavalla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juuri tästä syystä Aminoff haluaa puhua nimenomaan naisten harjoittamasta väkivallasta. Vain avoin puhe mahdollistaa äitejä tunnistamaan ja tunnustamaan käyttämänsä väkivallan, tunnistamaan omat tarpeensa ja hakemaan apua.

– Kaikilla ihmisillä on aggression tunteita. Ne kuuluvat ihmisen tunneskaalaan. Aggressiivisuus kertoo siitä, että tekijällä on tarpeita, jotka ovat jääneet syrjään. Meidän on harjoiteltava itsesäätelyä, itsetuntemista ja itsetunnustamista eli sitä, että tunnustaa itselleen, millainen henkilö on ja mitä tarvitsee, Aminoff selventää.


Tytöt eivät tunne vihaa?

Kuvitellaan tilanne: Ryhmä äitejä keskustelee siitä, kuinka raskasta vanhemmuus on: hermo menee ja ärsytys nousee ympäri asuntoa lojuvista likaisista sukista, uhmakohtauksista tai siitä, kuinka pahaa ruoka taas lapsista oli. Yksi äiti nauraa, että tekisi mieli joskus vain heittää lapsi pihalle. Toisetkin äidit nauravat, koska kaikki tietävät, ettei kertoja kuitenkaan näin tee. 

Kunnes eräs äideistä paljastaa, että aggressiiviset tunteet synnyttivät tekoja. Naisten naurava piiri vaimenee. Heistä huokuu hiljaista paheksuntaa tai enintään lohdutus, että väkivaltainen käytös oli varmasti “kerran elämässä” -tapaus tai seurausta erityisen raskaasta elämänvaiheesta. Et tee niin enää koskaan, ethän.

–  Vihaisista naisista puhutaan joko vältellen tai halveksuen, ja sen sävyinen keskustelu pitää lopettaa. Naiset eivät ole tottuneet puhumaan väkivallasta, koska naisten aggressiivista käytöstä ei suvaita tässä yhteiskunnassa, Aminoff sanoo. 

– Meille on opetettu, että tytöt käyttäytyvät nätisti, eivätkä tunne vihaa. Meillä ei ole lapsuudessa annettu mitään välineitä kohdata tai käsitellä aggressiota – kuinka ihmeessä voimme tietää, miten se kohdataan?

Häpeä ja syyllisyys ovat naisten yleisempiä tunteita väkivaltaisen käytöksen jälkeen. Ja vaikka ne ovat tarpeellisia tunteita silloin, kun on käyttäytynyt väkivaltaisesti, niihin ei saa jäädä. Kun syyllisyys ei johda rakentavaan keskusteluun tai avun hakemiseen, se painuu syvälle ihmisen sisään ja tukahduttaa omien tarpeiden tunnistamisen. Tarpeiden patoaminen aiheuttaa lisää aggressiota.

Koska naisille ei Aminoffin mukaan ole sallittu keinoja kanavoida omia väkivallan tunteitaan, heiltä ei löydy työkaluja auttaa  kaveria, joka kertoo olleensa väkivaltainen.

Hiljainen paheksunta tai piilottelu johtaa tilanteeseen, jossa väkivaltaa käyttävät naiset eivät uskalla tai ymmärrä hakea apua. Sen sijaan väkivaltaisesti käyttäytyvä tulisi kohdata rakkaudella: Rakastan sinua, olet tärkeä minulle, mutta se mitä teet lapsillesi ei ole ok. Kuinka voin auttaa sinua? Mitä tarvitset?

Tunnista tekosi ja tarpeesi

Aminoffin mukaan aggressiivisten tunteiden terveeseen kohtaamiseen tarvitaan kaksi tekoa: oman käyttäytymisen tiedostaminen ja oman tarpeen tunnistaminen.

Kun käy käsiksi lapseen, on tiedostettava, että tämä oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen kerta  ellen tee tilanteelle jotakin. Tämä on Aminoffin mukaan ensimmäinen rajanveto.

– Hirveän helposti me aikuiset oikeutetaan toimintaamme: Olin niin väsynyt, meneillään on tiukka elämäntilanne, syynä erityisen uhmakas lapsi tai stressaavat työt. Tai minulla on niin temperamenttinen luonne, enkä voi itselleni mitään. Ajatellaan, että lasten on hyvä nähdä tunteiden koko kirjo, niin kuin toki onkin, se vain voi pelottaa heitä, ja siksi vähempikin riittäisi.

– En halua syyllistää, vaan kehotan väkivaltaa käyttäneitä vanhempia tiedostamaan oman käytöksensä.

Mikä juuri tässä tilanteessa aiheutti sen, etten pystynyt hillitsemään itseäni?

Seuraava askel on tunnistaa omat tarpeensa. Mikä juuri tässä asiassa sai minut hermostumaan niin, etten pystynyt hillitsemään itseäni? Mikä on minun tarpeeni suhteessa lapsen käytökseen?

Jos lapsi jättää jatkuvasti likaisia astioita ympäri asuntoa ja se saa vanhemman raivon partaalle, jatkuvan nalkuttamisen sijaan vanhemman tulisi tiedostaa, mikä ympäriinsä lojuvissa astioissa vanhempaa hermostuttaa ja minkälainen tarve ärsytyksen takana on: Tarpeeni on saada rauhoittua siistissä kodissa. Tai: Tarpeeni on saada tehdä vapaa-ajallani muutakin kuin korjata toisten jälkiä.

Monen äidin tarve on oma aika tai oma paikka, jossa ei ole kuin itseään varten. Silti jokaisen vanhemman tehtävä on olla lapsilleen käytettävissä silloin, kun he tarvitsevat aikuista.

– Silloin oma aika tai tila pitää löytää toisin. Tärkeintä on viestiä lapsille, että äitikin välillä huilii, on itsekseen, saa jättää tavaransa omalle pöydälleen siten kuin haluaa. Jokaisella pitäisi kotona olla oma tila, vaikkapa yöpöytä  jota saa hallita kuten itse haluaa, eikä kukaan muu koske siihen.

Lapsen täytyy tulla kuulluksi

Kun Aminoff oli lapsi, hän oppi nopeasti, ettei omista tunteista tai omasta kokemuksesta kannattanut puhua. Sitä ei kuultu tai sitä käytettiin häntä vastaan.

Aminoffin mukaan aikuisen tehtävä on väkivaltaisen käytöksen jälkeen kohdata lapsi aidosti, saada hänet kertomaan, miltä tuntuu ja mitä hän tarvitsee. Lisäksi aikuisen pitää selittää omat tunteensa käyttäytymisen takana.

– On tärkeää pyytää anteeksi ja olla lapselle läsnä aidosti. Ja sitten ottaa se paska, jonka olet ansainnut vastaan, niellä se ja kääntää muutokseksi. Ja sitten hakea apua ja kohdata itsensä.

”Meillä aikuisilla on velvollisuus olla vastuullinen aikuinen suhteessa kaikkiin lapsiin.”

Jos oma läheinen aikuinen on menettänyt lapsen luottamuksen, ratkaisevaan asemaan astuvat kaikki muut ympärillä olevat ihmiset: kaikilla meillä aikuisilla on velvollisuus olla vastuullinen aikuinen suhteessa kaikkiin lapsiin. 

– Lapsi ei asiantuntijoiden mukaan traumatisoidu tai mene lopullisesti rikki arjen tunneskaalasta löytyvistä aggressiivisista tunteista, jotka johtavat joskus huutamiseen tai tavaroiden paiskomiseen, kunhan se ei ole jatkuvaa ja vanhempi käsittelee asian lapsen kanssa. Traumatisoituminen tapahtuu, kun lapsi joutuu sulkemaan omia tunteitaan, tuntee ettei tule kuulluksi ja nähdyksi, eikä voi ennakoida oman käytöksensä reaktioita vanhemmassa. 


Aminoffin kolme keinoa kanavoida aggressiivisia tunteita oikein

  1. Poistu tilanteesta tai lähde ulos. Kerro lapselle ennen poistumista, että lähdet hetkeksi rauhoittumaan ja palaat, kunhan olet saanut tunteet tasoittumaan.
  2. Yritä löytää keino, jolla saat aggression ulos itsestäsi. Mene metsään ja huuda, hakkaa puita, tao nyrkein tai juokse lenkki. Muista: Riehuminen on sallittua, kunhan et satuta muita.
  3. Älä häpeä tapahtunutta, vaan soita kaverille ja pyydä hänet kävelylle tai kaljalle. Kerro tapahtuneesta ja koeta hänen kanssaan löytää syvin tarpeesi aggression takana. Pyydä häntä tukemaan, kun haet apua. Jos sinulla ei ole ystäviä, ota yhteyttä esimerkiksi Maria-Akatemian ehkäisevän väkivallan chattiin tai auttavaan puhelimeen.
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla