Osa hyvistä teoista vaatii ennakkovalmisteluja aikuisen kanssa, osa on pienenpieniä. Kuva: iStockphoto
Osa hyvistä teoista vaatii ennakkovalmisteluja aikuisen kanssa, osa on pienenpieniä. Kuva: iStockphoto

Lieksassa asuvilla Eemelillä, 7, ja Eetulla, 5, on mahtava joulukalenteri. Jokaisena aamuna löytyy pieni lappu, joka kertoo päivän hyvän teon.

Kaikki alkoi siitä, kun poikien äiti Anna-Liisa Turunen askarteli kolme vuotta sitten lasten kanssa joulukalenterin tulitikkurasioista. Tarkoitus oli laittaa rasioihin pieniä yllätyksiä, mutta niiden keksiminen tuntui yllättäen vaikealta. Illalla perheen vanhempi poika Eemeli, silloin 4, kävi puhaltamassa rasioihin.

– Kysyin, mitä ihmettä oikein teet, johon Eemeli vastasi, että hän puhaltaa kalenteriin toiveita. Siitä idea sitten lähti: jospa vastapainona kaikelle joulun kaupallisuudelle tekisikin kalenterin, joka toteuttaisi toiveita kaikille?

Ongelmat yllätysten keksimisessä loppuivat siihen. Anna-Liisa yllättyi siitä, miten taitavia pienet lapset olivat keksimään muita ilahduttavia tekoja. Aikuisten tehtäväksi on jäänyt auttaa järjestelyissä ja huolehtia siitä, että puuhat pysyvät toteuttamiskelpoisina.

Pienenpienikin teko tuottaa iloa

Hyvien tekojen joulukalenteri toteutetaan tänä vuonna jo neljättä kertaa. Perheessä on muitakin joulukalentereita, mutta innokkain kihinä käy aamuisin hyvien tekojen kalenterin äärellä, Anna-Liisa kertoo.

– Eemeli ja Eetu ovat lakaisseet esimerkiksi naapurin rappuset. Viime vuonna kävimme myös tapaamassa tuttuja vanhuksia terveyskeskuksen vuodeosastolla ja leivoimme pipareita yksin asuvien kanssa.

Mutta eivät kaikki teot sentään isoja ole. Mukana on paljon myös ihan pienenpieniä, ilahduttavia juttuja, jotta kalenterin toteuttaminen ei ala maistua työltä. Äiti myöntää järjestävänsä luukut niin, ettei kiireisiin arkipäiviin osu isoja juttuja.

 – Yhdessä lapussa lukee esimerkiksi vain hymy. Toisessa taas se, että tekee omalle sisarukselle pienen yllärin.

Herrat Välke ja Töppönen tositoimissa. Kuva: Perheen kotialbumi
Herrat Välke ja Töppönen tositoimissa. Kuva: Perheen kotialbumi

Idea kantaa myös joulun yli

Anna-Liisa toivoo, että kalenterin tarjoamat kokemukset rohkaisevat lapsia auttamaan muita myöhemminkin. Moni aikuinenkin arastelee avun tarjoamista ihan turhaan, nämä pojat toivottavasti eivät.

– On ollut ihana huomata, miten lapsille tulee varmuutta ja onnistumisen riemua, kun he näkevät itse, että onnistuvat tuottamaan hyvää mieltä muille. Ja että se ei ole iso vaiva, eikä maksa mitään.

”Lapsiin on tärkeää juurruttaa kyky huomata muita ja tehdä hyvää.”

– Lapsille juurrutetaan paljon erilaisia sääntöjä, jotka koskevat tässä yhteiskunnassa toimimista. Ajattelen, että samalla tavalla tärkeää on juurruttaa kyky huomata muita ja tehdä hyvää.

Osa teoista on pysynyt vuodesta toiseen samana. Tänäkin vuonna Eemeli ja Eetu odottavat eniten päivää, jolloin he, eli tontut Herra Välke ja Herra Töppönen, pääsevät viemään tonttupuvuissa korillisen pipareita naapurin oven taakse.

– Toimitus on tarkoitus tehdä tietysti ihan salaa, soittaa ovikelloa ja rientää piiloon. Ensimmäisenä vuonna kävi tosin niin, että pienemmän Herra Töppösen tonttuhousut olivat niin väljät, että ne putosivat kesken matkan ja remakka paljasti tontut, Anna-Liisa nauraa.