Vähempään tyytyminen on downshiftauksen vaikein asia.

Meidän Perheen toimittaja Marikka Bergman päätti hidastaa hektistä elämäänsä. Vuoden kokeilun jälkeen, hän kirjoitti aiheesta kirjan.

"Olin lukenut kaikki löytämäni slow-kirjat ja olin kypsä aloittamaan uuden elämäntavan, kun jäin äitiyslomalle vuonna 2008. Päätin, että pakenisin kaupungin shoppailuapajia, rupeaisin säästäväiseksi, kierrättäisin, viljelisin oman ruokani enkä stressaisi enää mistään. En mistään.

1. teesi:  Älä stressaa lasten perässä

Minä aioin lojua äitiyslomani riippumatossa. Lapset hoitakoot itse itsensä! En muistanut sitä tosiasiaa, että ”jätä lapset rauhaan ja relaa” -koulukunnan gurut (Tom Hodgkinson ja Carl Honoré) eivät kirjoittaneet kirjoissaan vauvoista tai taaperoista, vaan paljon vanhemmista lapsista. Jokainen neljästä lapsestani on ensimmäisenä vuonnaan vaatinut jatkuvaa kanniskelua. Toinen vuosi on kulunut itsetuhoisen terminaattorin perässä juostessa. Vasta lapsen kolmantena vuonna aloin pikku hetkisiksi päästä kohti joutilasta vanhemmuutta. Tällöinkin piti tietysti olla silmät selässä ja kuudes aisti valppaana.
Johtopäätös: ”Jätä lapset rauhaan” on sellaisten isien keksimä myytti, joilla ei ole ensi käden kokemusta vauva- tai taaperovuosista.

2. teesi: Älä kuluta

Uskomukseni oli, etten itse ole mikään shoppailija. Minun heikkouteni eivät ole koskaan olleet perinteiset vaatekaupat, vaan esimerkiksi luomukaupat.

Vasta kun en enää pystynyt ostelemaan entiseen tahtiin ”ekotuotteitani”, huomasin pohtivani, yllättävän ahdistuneena, oliko elämä elämisen arvoista ilman Weledan suihkugeeliä tai sitä ihan tiettyä amerikkalaista biodynaamista mysliä, jota olin syönyt jo kymmenen vuotta. Olinkin brändikoukussa.

Johtopäätös: Ihminen etsii myös paremman ihmisen ekoshoppailulla niitä samoja asioita kuin sillä halveksittavammalla kerskakulutuksella: oman arvonsa pönkitystä ja identiteettinsä vahvistusta.

3. teesi: Älä suorita

Suorittaja raivaa elämäänsä tyhjää tilaa jättämällä esimerkiksi palkkatyön. Mutta ennen kuin hän ehtii nauttia vapaastaan viikonkaan vertaa, on samainen aika täyttynyt uudella Projektilla. Yhtäkkiä huomaakin olevansa erittäin aktiivista varainkeruutyötä tekevässä vanhempainyhdistyksessä tai jonkin megaluokan rakennusprojektin kimpussa.
Minulta kesti kaksi vuotta raivata elämääni oikeasti tyhjemmäksi, koska keksin tilalle uusia aktiviteetteja. Nyt kalenteri on hetken verran tyhjempi, mutta toisaalta… otimme juuri koiranpennun.

Johtopäätös: Jos haluat oikeasti hidastaa, katso aivan kaikkea tekemistä vain ja ainoastaan aikaasi ryöstävästä näkökulmasta.  Ihminen voi olla arvokas myös silloin, kun hän ei puuhaa.

4. teesi: Viljele oma ravintosi, hah!

Eräs slow-gurujen lempiteesejä on ollut omavarainen elämä Systeemin ulkopuolella. Hodgkinson hehkuttaa permakulttuuri-tyyppisen (permanent agriculture, pysyvä maanviljely) elämän vapauttavuutta, ja jopa tv-kokki Jamie Oliver on hurahtanut  laajan keittiöpuutarhan pitoon. Omavaraisista perheistä kirjoitetut lehtijutut antavat ymmärtää, että homma hoituu ihan tuosta vaan: siemenet vaan maahan ja pian jo sitten satoa keräämään.

Kolmen vuoden kasvimaakokemuksella pidän suurta osaa viljele ravintosi -uskomuksesta romanttisena haihatteluna. Otetaan nyt vaikkapa härkäpapujen kasvatus. Kitket kaksi kuukautta rikkaruohoja ja kastelet taimia, ja lopulta perkaat härkäpapuja kuoristaan kaksi päivää. Lopputulokseksi saat lasipurkillisen papuja, jotka olisit paljon pienemmällä ajan ja rahan menolla voinut ostaa kaupasta. Luomujahan ne kieltämättä ovat, ja itse kasvatettuja, mutta…

Johtopäätös: Viljele vain, jos aidosti pidät viljelyä mielekkäänä puuhana, mutta älä erehdy kuvittelemaan, että säästäisit sillä merkittävästi rahaa. Ota viljely aikaavievänä erityisharrastuksena.

5. teesi:Tänään(kään) en tee mitään

Downshifting tarkoittaa vaatimattomampaa elämäntyyliä. Siis: luopumista monista niistä asioista, joilla ennen hoiti tylsyyden- ja tyhjyydentunteitaan. Shoppailusta, matkustelusta.

Mutta miten kokea mielekkääksi sellainen elämä, jossa pitää vuodesta toiseen vastata muiden ihmisten tiedusteluihin kesälomasuunnitelmista: ”En tee mitään”? Miten pysyä iloisena ja tyytyväisenä oman, päivästä toiseen samanlaisen arkensa keskellä, vaikka naapurit lentelevät jatkuvasti ympäri maailmaa?

Vanhempien kohdalla kysymystä voi terävöittää: miten pysyä niinkin iloisena ja tyytyväisenä, ettei enää tunne omantunnon pistoja, kun lapset kertoilevat, miten ne ja nekin tekevät sitä ja sitä, ja miks me ei koskaan…?

Kohtuullistamisen suurin haaste piilee siinä, että pitäisi yhtäkkiä muuttua askeesia rakastavaksi pyhimykseksi. Downshiftingin pohjana pitäisi siis olla sitoutuminen jonkin tyyppiseen mielenhallintaan tai henkiseen kasvuun. Tai ainakin luottamus siihen, että elämässä on myös sellaisia ulottuvuuksia, jotka eivät suoraan näy ulospäin.
Jotta tapahtumaköyhempi elämä olisi onnellista elämää, täytyy suhde arkeen ajatella uusiksi. Arvoa pitää opetella näkemään myös arkisissa, mitättöminä pidetyissä puuhissa. Muuten alkaa aivan takuulla vähän ajan päästä kiukutella mielessään ja joutuu taas pistämään vauhdin päälle, jotta elämä tuntuisi edes joltain.

Johtopäätös: Vähempään tyytyminen on downshiftaamisen vaikein puoli. Ihminen nyt vain on kamaa ja elämyksiä itselleen kahmiva laji ja haluaa siksi itselleen kaikenlaista.

Marikka Bergmanilta ilmestyi syksyllä 2010 perhe-elämästä ja downshiftingistä kertova kirja Pientä elämää etsimässä (Basam Books).

Kuva: Lauri Mannermaa

Moni mies herää tasa-arvon tärkeyteen tyttärensä myötä. Justin Trudeau perustelee, miksi se on myös poikien vanhempien asia.

Kanadan pääministeri, Justin Trudeau, 45, ihastuttaa mielipiteillään. Muun muassa kirjallisuutta ja kasvatustieteitä opiskellut Trudeau on puhunut esimerkiksi tiukemman ilmastopolitiikan ja tuloeroja tasaavan verotuksen puolesta sekä marssinut perheensä kanssa Pride-kulkueessa. Kun Trudeau valittiin pääministeriksi vuonna 2015, hallitukseen nousi ensimmäistä kertaa tasamäärä naisia ja miehiä.

Nyt häntä on jälleen kerran erityinen syy ihailla, nimittäin kasvattajana ja vanhempana. Trudeau kertoo MarieClaire.com-sivustolle kirjoittamaan esseessä kasvattavansa pojistaan Xavierista, 9, ja Hadrienista, 3, feministejä ja perustelee, miksi.

Tyttöjen tsemppaaminen ei riitä

Trudeau kertoo, että isänä, poikana, aviomiehenä ja kansalaisena hän joutuu todistamaan epätasa-arvoa ja haasteita, joita maailman tytöt ja naiset kohtaavat joka päivä. Siksi hän haluaa opettaa tyttärelleen Ella-Gracelle, 8, että hän riittää ja on arvokas omana itsenään. Trudeaun vaimo, Sophie Grégoire Trudeau, sai hänet ymmärtämään, että se ei ole vielä tarpeeksi. Sen lisäksi pitää opettaa poikia.

Trudeau toivoo, että hänen poikansa eivät juutu toteuttamaan miehen mallia, joka on vahingollinen sekä heille että muille.

Justin Trudeau kertoo ymmärtäneensä, että pojilla on valta ja vastuu muuttaa seksistinen yhteiskuntamme. Hän kirjoittaa toivovansa, että hänen poikansa eivät juutu toteuttamaan miehen mallia, joka on vahingollinen paitsi heille, myös ympäröiville ihmisille. Hän haluaa poikiensa olevan ylpeitä feministejä, jotka puolustavat sitä, mikä on oikein.

Lopulta feminismissä ei ole kyse vain naisten ja miesten tasa-arvosta, vaan siitä, että kaikilla on samat oikeudet ja vapaudet, Trudeau huomauttaa.

Suomessa ysiluokkalaiset saivat feminismikirjan

Trudeaun lailla moni mies on tyttären myötä havahtunut huomaamaan sen, millaisia oletuksia tyttöyteen ja naiseuteen kuuluu.

Kahden tyttären isä kertoo vauva.fin jutussa ottavansa tasa-arvon nyt eri tavalla tosissaan kuin ennen lapsia.

– Olen miettinyt monta kertaa, miten joskus kerron tytöille, että joidenkin miesten mielestä on ihan ok käyttäytyä naisia kohtaan halveksivasti ja että sitä ei tarvitse sietää, että heitä ei tarvitse kuunnella, eikä ainakaan uskoa. 

Meillä on jo kasvamassa suomalainen ikäpolvi, jotka eivät ehkä kaikki ole feministejä, mutta ovat ainakin saaneet mahdollisuuden kuulla, mistä on kyse. Suomessa kaikille ysiluokkalaisille jaettiin viime keväänä Chimamanda Ngozi Adichien essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Kirjalahjoitus kuului valtakunnalliseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on synnyttää monimuotoista keskustelua tasa-arvosta.

– Adichi painottaa, että vaikka tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, heidän täytyy saada valita elämänsä itse. Kenenkään ei tule tehdä itsestään pienempää tai rajumpaa kuin on, jotta olisi hyväksytty. -- Moni aikuinenkin voisi saada kirjasta ajateltavaa, tuottaja Hanna-Mari Arosilta kirjoittaa esseestä vauva.fissä. 

Kysely

Kasvatatko pojastasi feministiä?

Kaksosraskaus muutti Katin kehoa niin rajusti, että se alkoi vaikuttaa hänen mieleensä. 

Joskus käy niin, että raskaus jättää äidin vartaloon jäljet, joista tulee taakka – vaikka kyse olisi ulkonäköseikasta.

Niin kävi Kati Saukolalle, 35, jonka kaksospojat syntyivät 13 vuotta sitten. Ihanat pojat tekivät Katista onnellisen äidin, mutta raskaus jätti kehoon pysyviä jälkiä, jotka lopulta alkoivat vaikuttaa myös mieleen. Molemmat pojat painoivat syntyessään kolme kiloa, ja Katin paino nousi raskausaikana 40 kiloa. 

Sopeutuminen omaan kehoon kärjistyi, kun Katille puhkesi pälvikalju. Kaksi vuotta sitten hän ajoi loputkin hiuksensa pois.

Tämän vuoden keväällä Kati päätyi äärimmäiseen ratkaisuun: hän hakeutui leikkaukseen, jossa löysäksi jäänyt vatsan iho operoitiin. Samalla korjattiin vatsalihasten erkauma, jonka vuoksi Kati oli kärsinyt selkäsäryistä. Kati kertoo tarinansa Kauneuden hinta -ohjelmassa, joka esitetään Avalla.

”Tiedän, ettei ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta itsetunnon kannalta sillä vain on merkitystä.”

Operaatio tehtiin maaliskuussa. Sitä seurasi kahden kuukauden sairausloma. Heinäkuussa jälkitarkastuksessa lääkärit totesivat, että leikkaus oli sujunut suunnitellusti. Isoin muutos tapahtui Katin mielestä hänen päänsä sisällä.

– On ollut todella vapauttavaa käyttää normaaleja vaatteita. Enää minulla ei ole sellainen olo, että tarvitsisi peitellä mitään, Kati sanoo. 

– Huomasin, miten suurta taakkaa olin kantanut. Sain kaksoset 22-vuotiaana, ja kannoin roikkuvaa vatsaa koko aikuisikäni. Oli tavallista, että keksin tekosyitä olla lähtemättä minnekään, koska mietin, miltä näytän. Tiedän, ettei ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta itsetunnon kannalta sillä vain on merkitystä.

”En piiloudu enää hassuttelun taakse”

Suurin muutos on tapahtunut suhteessa muihin ihmisiin. Kati sanoo, että hän on nyt paljon vahvempi kuin aikaisemmin. Hän on alkanut pohtia paljon myös äitien uhrautumista perheensä eteen sekä sitä, mitä äidiltä odotetaan.

– Minusta on tuntunut, että aikaisemmin olen ollut vain toisten käytettävissä. Nyt haen itsekkäästi aikaa myös itselleni. Se on ollut muille sokkikin, etten olekaan vain äiti ja vaimo vaan nainen, Kati kuvailee. 

”Minusta tuntuu, että olin hauska sen takia, että veisin huomion pois vatsastani.”

Myös omaa asennettaan Kati katsoo nyt toisesta näkökulmasta.

– Minusta tuntuu, että olen ollut kauhean hauska sen takia, että veisin huomion pois roikkuvasta vatsanahastani. Nyt ajattelen, että vakava puoleni pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun minun ei tarvitse peitellä mitään. Uskallan olla enemmän vain oma itseni ja suorassa, eikä tarvitse piiloutua hassuttelun  taakse.

Katin perhe vietti elokuussa lomaa Yhdysvalloissa. Kuvassa mukana nuorin poika Veeti. Kuva: Katin kotialbumi
Katin perhe vietti elokuussa lomaa Yhdysvalloissa. Kuvassa mukana nuorin poika Veeti. Kuva: Katin kotialbumi

Kauneuden hinta -ohjelmassa Kati puhuu siitä, että hän haluaa olla tyytyväinen itseensä paitsi äitinä ja työntekijänä, myös ilman niitä rooleja. Se on tärkeää jaksamisen kannalta, hän sanoo.

– Jos hukkaa itsensä, väsyy olemaan äiti ja täydellinen työntekijä. Silloin jää itse täysin hakoteille. Kaikesta tulee suorittamista, Kati kuvailee.

– Itsestäni tiedän, että jos naisellinen nainen ei tule esille missään, alan voimaan tosi huonosti. Nyt minulla on olo, että hohdan sisältäpäin. Kun kannan itseni, läsnä oleminen arjessa on ihan erilaista. Minusta kaikkien naisten pitäisi muistaa olla ei ylpeitä vaan ylväitä.