Iso elämänmuutos, perustelivat lääkärit Sanna-Kaisa Hongistolle tämän unettomuutta imetysaikana. Todellinen syy löytyi hormoneista. 

Olin aina ollut maailman paras nukkuja, varsinainen unikeko, joka olisi pärjännyt vaikka unen SM-kisoissa. Siksi en osannut äidiksi tullessani lainkaan varautua unettomuuteen. Se hiipi elämääni vaivihkaa, kun esikoiseni oli noin kahdeksan kuukauden ikäinen. Ensin aloin ihmetellä sitä, etten nukahtanut kunnolla ennen ensimmäistä yöimetystä. Kun vauva parkaisi puolen yön jälkeen pinnasängyssään, en herännyt unesta, vaan sitä edeltävästä horroksesta, vaikka olin mennyt nukkumaan yli tuntia aiemmin.

Onneksi imetys sentään rentoutti niin, että nukahdin vielä kolmannen ja neljännenkin yösyötön jälkeen. Viikkojen kuluessa väsymys silti syveni. Olin jatkuvasti ärtynyt. Uskoin kuitenkin, että jaksamiseni palautuisi, kunhan vauva oppisi nukkumaan täysiä öitä.

Ystävien ja neuvolan suosituksesta teimme vauvalle unikoulun – mutta se vei ojasta allikkoon. Oma nukahtamiseni alkoi kestää yhä pidempään, useita tunteja. Ilman yöimetystä en saanut mistään oksitosiinia, rentouttavaa kosketushormonia, joka oli saatellut minut uneen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pahempaa kuin painajainen

Tilanne oli väsyneen vanhemman pahin painajainen: vauva tuhisi koko yön omassa pinnasängyssään, kun taas minä valvoin – joskus melkein aamuun. Tai ehkä se oli vielä painajaistakin pahempaa. Painajaista nähdessään ihminen sentään nukkuu.

Pääsin itkemään tilannettani neuvolapsykologille. Hän oli myötätuntoinen, mutta ei tarjonnut tilanteeseeni muuta selitystä kuin sen, että vauvan saaminen on valtava elämänmuutos. Myöskään yleislääkäri ei osannut kertoa, miksi en nukkunut.

Hän määräsi minulle keskushermostoon vaikuttavia vahvoja nukahtamislääkkeitä, bentsodiatsepiineja, vaikka imetin edelleen aamuisin. Lääkäri sanoi niiden olevan turvallisia vauvalle, kunhan en imettäisi viiteen tuntiin.

Tartuin oljenkorteen, koska minulla ei ollut muutakaan.

Lääke piti minut unessa juuri viisi tuntia, minkä jälkeen heräsin umpiväsyneenä. Päivisin yritin levätä ja rentoutua makuuhuoneessa suljetun oven takana. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä en pystynyt irrottamaan ajatuksiani vauvan hoidosta. Sain raivarin joka kerta, kun mies unohti katsoa kelloa ja lämmittää vauvalle ruuan.

Olenko ainoa uneton äiti?

Yritin hakea lisää apua, mutta minulle tarjottiin vain paikkaa kaupungin psykiatrisen poliklinikan uniryhmästä. Siellä ei ollut ketään samassa elämäntilanteessa olevaa. Kroonisesti unettomien sairauskertomukset saivat minut kauhun valtaan – noinko pahaksi unettomuus voisi äityä? Jätin menemättä ryhmän seuraaviin tapaamisiin, vaikka tunsin itseni huonoksi potilaaksi.

Tunsin itseni myös vialliseksi äidiksi. Häpesin uniongelmaani. Olin kuullut, että äidin pitäisi nukkua ja kerätä voimia silloin, kun vauvakin nukkuu.

Miksi en pystynyt näin yksinkertaiseen asiaan?

Mietin myös, missä kaikki muut uniongelmaiset äidit olivat. Oliko heitä, vai olinko tosiaan ainoa? Kun tivasin parempaa hoitoa, minut lähetettiin kaupungin psykiatrille, joka tarjosi pitkää psykoterapiaa ja masennuslääkkeitä. Olin ihmeissäni, sillä en tuntenut itseäni masentuneeksi.

Ahdistunut toki olin – siitä, että etten saanut unta, ja siitä, ettei kukaan osannut auttaa. Tuntui siltä, että minussa oli fyysinen vika, joka esti aivojani lipumista uneen. Usein makasin valveilla silloinkin, kun mielessäni ei ollut mitään huolia ja oloni oli aivan rauhallinen.

Päivisin yritin jatkaa normaalia elämää. Liikuin vauvan kanssa kaupungilla, koska tuntui liian ahdistavalta pesiä kotona murehtimassa unettomuutta. Reippauteni takia ajauduin ylivireystilaan, joka hankaloitti nukkumista entisestään.

Voisiko syy olla hormoneissa?

Olin lukenut netistä imettävien äitien ”vaihdevuosioireista”, kuten unettomuudesta, ärtyneisyydestä, uupumuksesta. Oireiden kerrottiin johtuvan estrogeenivajeesta. Synnytyksen ja imetyksen seurauksena estrogeenin tuotanto munasarjoissa vähenee, minkä vuoksi nainen voi kokea samanlaisia oireita kuin vaihdevuosissa.

En kuitenkaan saanut lääkäreiltä vahvistusta googlaamalleni diagnoosille. Lääkärit sivuuttivat epäilyni estrogeenivajeesta kuin puhuisin jostakin asiaan liittymättömästä.

Meni pari vuotta ennen kuin yöuneni palautuivat normaaleiksi.

Jouduin miettimään, uskaltaisinko edes yrittää toista lasta. Tulin kuitenkin uudelleen raskaaksi esikoiseni ollessa kolmivuotias.

Tällä kertaa olin hyvin valmistautunut unettomuuteen. Olisin niin rento äiti, ettei kukaan pääsisi syyttämään ylikierroksille menosta! Minulla kävi myös tuuri. Sain rauhallisen vauvan, joka nukkui toisinaan täysiä öitä ja heräili useimmiten vain kerran yössä. Tämä unikaveri ei aiheuttanut mitään stressiä.

Lopulta minut pelasti alapään kutina. Uskon, että se säästi minut uudelta unettomuuskierteeltä. Kutina alkoi kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä. Se on tyypillinen estrogeenivajeen oire, mutta jostain syystä en kärsinyt siitä ensimmäisen imetykseni aikana.

Sairaanhoitajan kehotuksesta kokeilin ensin apteekin intiimivoiteita. Kun niistä ei ollut apua, hakeuduin yleislääkärille. Tavanomaisista laboratoriotesteistä ei paljastunut mitään, joten lääkäri totesi ääneen, että pulmani ylitti hänen ammattitaitonsa rajat. Sain lähetteen gynekologille.

Vihdoin diagnoosi

Gynekologi kuunteli puhettani ”vaihdevuosioireista” tarkkaavaisesti. Hän tutki minut, totesi kohtuni limakalvon hyvin ohueksi ja päätteli kokemistani oireista, että todennäköisesti kärsin juuri estrogeenivajeesta.

Tunsin diagnoosista aikamoista riemua. Toisaalta oloni oli epätodellinen. Olin itse koko ajan tiennyt, ettei ongelmani ollut pohjimmiltaan psyykkinen, vaikka minulle oli niin uskoteltu terveydenhuollossa. Esikoiseni vauva-aikana en vain ollut tajunnut, että minun olisi kannattanut hakeutua gynekologille eikä psykiatrille.

Kutinaan gynekologi suositteli apteekista ilman reseptiä saatavaa, estrogeenia sisältävää voidetta. Sain myös keltarauhashormonikuurin, jonka avulla kuukautiskiertoni käynnistyi. Sen jatkoksi sain estrogeenia sisältävän yhdistelmäehkäisypillerin vauvan ollessa puolivuotias, ja kun oireet nostivat päätään, gynekologi määräsi sen rinnalle vielä reisiin levitettävää estrogeenigeeliä. Lisäksi gynekologi piti järkevänä, että vähentäisin imetystä nopeasti.

Lääkityksen ansiosta nukuin normaalisti. Illalla nukahdin samaan aikaan vauvan kanssa ja sain unenpäästä kiinni uudelleen yösyöttöjen jälkeen.

Estrogeenivaje kannattaa hoitaa

HUSin Naistenklinikan naistentautien ja synnytysten erikoistuva lääkäri Outi Riihimäki kertoo, että imetyksen aiheuttama estrogeenivaje on yleisesti tunnettu vaiva. Oireet eivät liity ikään, ja ne menevät ohi pikku hiljaa imetyksen loputtua. Unettomuuden ja ärtyneisyyden lisäksi yleisiä ovat limakalvojen kuivuus ja yhdyntäkivut. Mitä enemmän ja mitä tiheämmin imettää, sitä todennäköisemmin potee estrogeenivajetta.

Riihimäen mukaan estrogeenivaje on merkittävä syy imettävien äitien unettomuuteen, mutta se ei yksin selitä ilmiötä.

– Tavallisimmin selitys löytyy yöunien pirstaloitumisesta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, stressistä tai ylikierroksilla käymisestä.

Näitä selityksiä minullekin tarjottiin. Riihimäen mukaan estrogeenivajeen voi diagnosoida yleislääkäri oireiden perusteella. Myös neuvolan työntekijöiden pitäisi tietää siitä perusasiat.

– Estrogeenivajeeseen pitäisi ehdottomasti puuttua, ja siitä pitäisi järjestelmällisesti puhua synnytyksen jälkitarkastuskäynnillä, Riihimäki sanoo.

Vaiva on ohimenevä, mutta sitä voi olla syytä hoitaa. Monilla pahin vaiva on intiimialueiden kuivuus, joka helpottaa usein estrogeenia sisältävillä paikallisvoiteilla. Niitä voi Riihimäen mukaan käyttää huoletta, vaikka imettää.

Hyvästi, ihana imetys!

Molempien vauvojeni kanssa imetys oli ollut minulle alkuvaikeuksien jälkeen se helppo osa vauvanhoitoa, joten ajatusta imetyksen lopettamisesta ei ollut helppo sulattaa. Maitoa tuli vaikka muille jakaa, ja koin olevani hyvä imettäjä.

Esikoiseni oli noin kymmenen kuukauden ikäinen ennen kuin edes tarjosin hänelle muuta juotavaa. Jälkeenpäin tämä tuntuu hullulta. Olisin tietysti toiminut toisin, jos minulle olisi kerrottu, että juuri tiheä imetys lietsoi elimistössäni tilaa, joka esti minua nukahtamasta.

Kuopuksen imetystä sain vähennettyä pikku hiljaa, kun hän oppi juomaan ensimukista. Tuttipullo alkoi kelvata vasta, kun lopetin imetyksen kokonaan.

Viimeisen kerran imetin, kun vauva oli vähän alle kahdeksan kuukauden ikäinen.

Onnittelin itseäni. Vaikka pohjimmiltani halusin yhä imettää, olin tyytyväinen siihen, että pystyin lopettamaan imetyksen oman terveyteni vuoksi.

Oma asenteeni imetystä kohtaan olisi tuskin ollut erilainen, vaikka olisin saanut tietää estrogeenivajeesta ja sen mahdollisista oireista esimerkiksi synnytyksen jälkitarkastuskäynnillä. Tieto olisi kylläkin auttanut minua etsimään hoitoa ja voimaan paremmin pienten vauvojen äitinä.

Hormonihoitoja imettäville?

Miksi sitten juuri minä kärsin estrogeenivajeesta imetyksen seurauksena?

Herkkyys hormonivaihteluille on yksilöllistä, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sami Onoila lääkärikeskus Mehiläisestä. Estrogeenin määrä alenee kaikilla naisilla imetyksen seurauksena, mutta erot oireilussa ovat suuria kuten vaihdevuosissakin. Jotkut naiset kärsivät voimakkaista oireista, kun taas toiset pääsevät helpolla.

Onoilan mukaan imettävien äitien estrogeenivaje on alidiagnosoitu ongelma, joskin tietoisuus siitä on lisääntymässä. Yksi vaihtoehto sen hoitamiseen on hormonikorvaushoito, jota minäkin sain. Toisaalta myös imetyksen lopettaminen ja aika hoitavat yleensä ongelman.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Veronika Osuala lääkärikeskus Pihlajalinnasta korostaa, että imettävien äitien hormonihoitojen turvallisuudesta vauvoille ja äideille tarvitaan lisää tutkimusta. Toistaiseksi tutkimustietoa ei hänen mukaansa ole tarpeeksi. Myös hoitosuositukset puuttuvat.

Outi Riihimäki kertoo, että hormonihoidon estrogeeni voi aiheuttaa rintojen kasvua etenkin täysimetettäville vauvoille, joskaan haitta ei ole pysyvä. Estrogeeni voi myös vähentää maidontuloa, joten ei ole kovin loogista käyttää hormonikorvaushoitoa ja imettää.

Auttaako aika?

Oman kokemukseni mukaan estrogeenivajeen hoitamisessa jo pelkästä diagnoosista on hyötyä. Se auttaa oireiden ymmärtämisessä. On pelottavaa kärsiä selittämättömistä nukahtamisvaikeuksista, mutta jos tietää syyn, valvominen ei tunnu niin kamalalta. Jokaiselle imettävälle äidille pitäisi kertoa, että unettomuuden taustalla voi olla selvä ruumiillinen syy.

Omalla kohdallani hormonikorvaushoito ei ratkaissut ongelmaa pysyvästi. Sain hormonilääkkeistä päänsärkyä, huimausta ja väsymystä ja jouduin lopettamaan lääkityksen. Sen jälkeen estrogeenitasoni mitattiin laboratoriokokeella, ja tulos oli hyvin alhainen. Minulle selvisi, että hormonikorvaushoito voi jopa lamata elimistön omaa estrogeenintuotantoa. Tästä minulle ei ollut mainittu korvaushoitoa aloitettaessa.

Gynekologi piti kuitenkin todennäköisenä, että estrogeenivaje korjaantuisi itsestään kuukausien kuluessa nyt, kun imetys oli lopetettu. Niinpä tilannetta jäätiin vain seuraamaan luottavaisin mielin.

Lopputulos oli se, että tälläkin kertaa olin puolikuntoinen vauvani ollessa alle vuoden ikäinen. Nukuin melko hyvin, kun mies hoiti vauvan yöheräilyt tuttipullolla, mutta kärsin väsymyksestä, ärtymyksestä, levottomuudesta ja ajoittaisista päänsäryistä. Oli vaikeaa hyväksyä, että myös tämän vauvan kanssa jouduin toipilaaksi.

Tunsin kuitenkin kiitollisuutta siitä, että perheemme arki sujui kaikesta huolimatta kohtalaisesti. Puoliso otti jälleen enemmän vastuuta vauvanhoidosta, ja isovanhemmatkin auttoivat.

Mieltäni huojensi myös se, että nyt jaksamisongelmilleni oli selitys.

Kuvat
Jenni Väre