Ruokailuun on hyvä valmistaa vain se määrä ruokaa, joka on tarkoitettu syötäväksi. Kuva: iStockPhoto.
Ruokailuun on hyvä valmistaa vain se määrä ruokaa, joka on tarkoitettu syötäväksi. Kuva: iStockPhoto.

Tolkkua herkkupolitiikkaan? Kahdeksan vinkin avulla lapsiperhe onnistuu.

  1. Ruokailu on hyvä eristää omaksi tapahtumakseen. Käytännössä perhe voi sopia, että se syö aina vain ruokapöydän ääressä. Samalla on hyvä tehdä päätös, että ennen ruokailua TV suljetaan ja tietokonepelit keskeytetään. Syödessä ei pitäisi tehdä mitään muuta. Perheen on muutenkin hyvä nauttia vähintään yksi lämmin ateria päivässä yhdessä ja vaihtaa samalla päivän kuulumiset.
     
  2. Koko perheen ruokaremontti tarkoittaa kevyempää mutta monipuolista ravintoa. Marjat, hedelmät ja vihannekset tulisi tarjoilla lapselle houkuttelevina vaihtoehtoina. Välipalat tulisi saattaa mahdollisimman vähiin ja ateriat säännöllisiksi.
     
  3. Ruokailuun on hyvä valmistaa vain se määrä ruokaa, joka on tarkoitettu syötäväksi. Pöytään ei kannata tuoda ruokaa niin paljon, että siitä riittäisi santsattavaa. On helpompi rajata ruuan määrä jo alkuunsa kuin jatkuvasti kieltää lasta tai nuorta santsaamatta sitä "kolmatta lautasta".
     
  4. Herkkupolitiikasta kannattaa tehdä selvät säännöt, joista koko perhe pitää kiinni: karkkipäivä viikossa, jäätelöä kesälläkin vain rajoitetusti, elokuviin ei viedä syötävää. Koska napostelu liittyy vahvasti myös pelaamiseen ja television katseluun, on siksikin hyvä pitää kiinni siitä, että perheessä syödään vain ruokapöydän ääressä.
     
  5. Vanhempien ei tulisi lohduttaa tai palkita lasta ruualla. Jos ruoka on kasvatusväline, palkinto, lohduke tai rangaistus, se saa liian tärkeän osan lapsen elämässä.
     
  6. Nälän tunteen nopeaa voittamista on hyvä harjoitella lapsen kanssa. Voi kokeilla mm. xylitol-purukumia, pastillia tai hedelmiä. Jääkaappi ja ruokakomerot on syytä tyhjentää herkuista. Lasten kanssa on myös hyvä opetella kaloritietoutta: verrata vaikka suklaan ja ruisleivän energiapitoisuuksia.
     
  7. Vanhempien on syytä olla tietoisia siitä, että liian ankara ruokavalio voi hidastaa lapsen kasvua. Etenkin nuorilla syömisen tiukka sännöstely voi myös riistäytyä käsistä ja aiheuttaa muun muassa anoreksiaa ja bulimiaa. Turvallinen laihduttaminen on lapsilla hidasta ja voi kestää vuosia. Lievän liikapainon hoitamisessa ei edes pyritä painon pudottamiseen, vaan tavoitteena on painon pysyminen ennallaan, samalla kun lapsen pituus kasvaa.
     
  8. Lihavaa lasta voi olla vaikea innostaa liikuntaan, jos hän on jo pitkään karttanut liikuntaa. Hyviin tuloksiin voi päästä, jos perhe etsii yhdessä jonkin mieluisen lajin. Sen tulisi olla lapsen kykyjen mukaista ja säännöllistä. Liikunta ei vain kiihdytä rasvojen palamista vaan kohottaa myös mielialaa. Jos lapsi ei innostu pitkäkestoisesta liikunnasta, hänet voi patistaa liikkeelle muutaman kerran päivässä vaikka koiraa ulkoiluttamaan.

Lue lisää:
Näin saat lapsen syömään kasviksia
Näin toimit nirsoilijan kanssa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla