2-vuotias nauttii jo suunnattomasti ikäistensä seurasta, eikä vain äidin kanssa olemisesta.  Kuva: iStockphoto
2-vuotias nauttii jo suunnattomasti ikäistensä seurasta, eikä vain äidin kanssa olemisesta. Kuva: iStockphoto

Ystäväni oli ennen rento ja huoleton, mutta lapsen saatuaan hän on ollut todella ylisuojelevainen. Miten voisin auttaa ystävääni, ettei hän mökkihöperöidy lapsen kanssa totaalisesti?

Hyvä ystäväni on 2-vuotiaan pojan äiti, kuten olen itsekin. Tapaamme melko usein. Ystäväni oli ennen rento, kiva ja huoleton, mutta kun hän sai lapsen, kaikki muuttui. Kanssakäyminen on muuttunut vaikeammaksi, koska ystäväni on todella ylisuojelevainen. Hän meni aivan lukkoon, kun poikaa tönäistiin tahattomasti pihaleikeissä ja halusi lähteä heti kotiin.

Muutenkin ystäväni viihtyy lapsen kanssa kotona, eikä halua olla ihmisten ilmoilla. Hän vastaa kaikkiin ehdotuksiini, että ”Niilo” voisi pelätä sitä tai se on ”Niilolle” kyllä liikaa.


Psykologi Essi Juvakka vastaa:

On hienoa, että yrität auttaa ystävääsi, joka haluaa mielestäsi suojella liikaa lastaan kaikelta pahalta. Kaikelta suojeleminen ei ole mahdollista, ja jokaisen lapsen on hyvä kohdata myös normaaleja kolhuja, jotta hänestä kasvaa pärjäävä tyyppi. Jos äiti aina pehmentää kaikki töyssyt, on lapsi kykenemätön pitämään puoliaan viimeistään päivähoidon tai koulun isossa lapsiryhmässä.

Ystäväsi saa toki viettää aikaansa rauhallisesti myös kotona, mutta kannusta häntä mukaan leikkipuistoon ja vaikka kerhotoimintaan. 2-vuotias nauttii jo suunnattomasti ikäistensä seurasta, eikä vain äidin kanssa olemisesta. Moni kiukkukin jää kokematta, kun lapsi saa omia kavereita. Ole kuitenkin hienovarainen, ettei ystäväsi koe puuttumistasi arvosteluna äitiydelleen.

Jäin myös miettimään, millainen lapsuus ystävälläsi on itsellään ollut. Haluaako hän ehkä korvata pojalleen jotain, mistä on itse jäänyt paitsi? Tai oliko hän kenties ujo tyttö, joka ei osannut pitää puoliaan ja olisi aina tarvinnut äidin avuksi (mutta apua ei koskaan tullut)? Oma vanhemmuus saattaa herättää ylivoimakkaan suojelutarpeen: elämäni rakkaimmalle pienokaiselle ei saa tapahtua mitään pahaa!

On normaalia, että äiti tasoittaa joissakin asioissa jälkikasvunsa tietä, mutta kaikessa se ei ole mahdollista eikä viisastakaan. Lapsen tulee saada myös kompastella. Siitä kasvaa pärjäämisen tunne ja itseluottamus.

Joskus mökkiytyminen ja ylisuojelu voivat kertoa myös äidin masennuksesta. Toivottavasti ystäväsi jaksaa olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Toisen lapsen tulisi olla ensisijaisesti toivottu lapsi vanhemmilleen, ei sisarukseksi sisarukselleen, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila sanoo. 

Saimme ensimmäisen lapsen monien hankaluuksien jälkeen viime vuonna, ja ajatus toisesta lapsesta mietityttää päivittäin. Olemme jo 35-vuotiaita, ja lähipiirin kokemukset pelottavat. Riski saada kehityshäiriötä tai perinnöllistä sairautta poteva lapsi on iän myötä koko ajan suurempi.

Onko ok jäädä vain yhden lapsen perheeksi, vai jääkö lapsemme paitsi jostain merkityksellisestä? Harkitsemme jopa adoptiota, koska toinen raskaus pelottaa niin paljon.

Huolestunut äiti

Vaikeudet lapsen saamiseen liittyen voivat jäädä kaihertamaan mieltä ja aktivoitua siinä vaiheessa, kun perheeseen toivotaan toista lasta. Jos kokemukset ovat olleet suunnattoman negatiivisia, niitä voi mahdollisesti arvella traumoiksi. Tällöin ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pelkoina ja pahoinvointina, ja tilanteeseen on hyvä harkita keskusteluapua.

On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä ole aina oma valinta.

Lapsiluku on aina henkilökohtainen päätös, jonka tekeminen suuntaan tai toiseen saattaa aiheuttaa vanhemmassa syyllisyyttä. On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä aina ole oma valinta. Elämä on aina epävarmaa. ”Amerikkalainen unelma” eli ajatus siitä, että onneen johdattaa ydinperhe, jossa on lapsia ja omakotitalo, on illuusio.

Synnyttäjien keski-ikä on noussut, ja vaikeat raskaudet saavat miettimään muita vaihtoehtoja. Adoptio on niistä yksi. Se täyttää vuosittain ison kolon monen lasta toivovan sydämestä. Tärkeää olisi, että toinen lapsi, hankintatavasta riippumatta, olisi ensisijaisesti toivottu lapseksi vanhemmilleen eikä sisarukseksi sisarukselleen.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mutta mikään ei takaa, että näin käy.

Kumpuaako ahdistuksesi mielestäsi enemmän koetusta vaikeasta raskaudesta vai toisen lapsen valinnasta ylipäänsä? Kenen takia olet valitsemassa ja mitä? Kirkasta itsellesi nämä ajatukset. Esikoislapsen kannalta tilanteessa ei ole oikeaa tai väärää valintaa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mikä on suuri rikkaus. Mikään ei kuitenkaan takaa, että näin käy. Monet sisarukset pysyvät toisilleen etäisinä. Sisarussuhteen ajatellaan olevan myös erityisen antoisa lasten sosiaalisten taitojen harjaannuttamisen kannalta, mutta sitä tapahtuu myös muissa ihmissuhteissa.

Ainoana lapsena eläminen ei jätä lasta paitsi merkityksellisistä asioista. Lapsen kehitykseen vaikuttaa sisarusten olemassaoloa tai puuttumista enemmän se, millainen suhde ja vuorovaikutus hänellä on vanhempiinsa. Se on asia, johon voit varmasti vaikuttaa.

Taaperon hampaat uppoavat äidin reiteen ja päiväkotikaverin käsivarteen. Miten vanhemman pitäisi reagoida?

1. Kiukuttaa!

Yleensä pieni lapsi puree, koska hän ei vielä osaa muuten käsitellä tunteitaan, eivätkä kielelliset kyvyt riitä pahan mielen ilmaisemiseen. Puraisu on tehokas tapa saada kaveri irrottamaan otteensa himotusta lelusta tai kertoa vanhemmalle, että nyt en ole tyytyväinen.

Lapsen tunnetaidot kehittyvät, kun vanhemmat opettavat häntä hallitsemaan tunteitaan. Halaa tai ota lapsi syliin ja selitä, että nyt sinua harmittaa, kun et päässytkään leikkimään haluamallasi autolla. Lasta voi myös opettaa itse säätelemään kiukkua esimerkiksi puristamalla kädet tiukkaan nyrkkiin. Yleensä pureminen vähenee kolmen ikävuoden kieppeillä, kun ilmaisutaidot kehittyvät.

2. Pikainen puolustautumiskeino

Pureminen saattaa olla myös itsepuolustuksen muoto, jos lapsi jää esimerkiksi isompien leikkikavereidensa jalkoihin.

On tärkeää sanoa napakasti lapselle, että purra ei saa, koska se sattuu. Jos lapsi kuitenkin käyttää puremista puolustuskeinona esimerkiksi isompiaan vastaan, tarkkaile leikkejä ja varmista, ettei lapsi jää altavastaajaksi. Jokaista ristiriitatilannetta ei tarvitse siivota lapsen elämästä, mutta on vanhemman vastuulla valvoa, miten lapset kohtelevat toisiaan leikissä.

3. Huomio tänne, heti

Puremisesta voi tulla myös huomion hakemisen väline: lapsi kokee ehkä olevansa kurjien tunteidensa kanssa aivan yksin maailmassa eikä tunne selviävänsä siitä. Silloin pureminen on tapa saada vanhempi kiinnittämään huomionsa lapseen.

On tärkeää, että vanhemman reaktio on tasapainoinen: lasta saa ja täytyy kieltää, mutta kiukkuiseen reaktioon ei kannata juuttua liian pitkäksi aikaa. Vaikka lapsen pureminen saattaa suututtaa ja hävettää, yritä työntää omat negatiiviset tunteesi syrjään ja keskity empatiaan. Näin autat lasta oppimaan tunteiden käsittelyä.

4. Stressi purkautuu

Jos pureminen yhtäkkiä lisääntyy, syy voi löytyä lapsen arjesta. Muutto, päiväkotiryhmän vaihto tai muu elämänmuutos voi aiheuttaa lapselle stressiä, jota hän purkaa puremalla.

Yritä vähentää stressiä niin paljon kuin voit. Anna lapselle paljon aikaa ja syliä. Jos lapsi puree paljon, voi hampaisiin yrittää kiinnittää huomiota rakentavalla tavalla silloin, kun itse puremistilanne ei ole päällä. Tarjoa vaikka porkkanaa rouskuteltavaksi tai purulelua jäystettäväksi. Hampaita voi myös ihailla tai keskustella lapsen kanssa siitä, mitä kaikkea mahtavaa hampailla voi tehdä.