Mikä helpottaisi vajaan vuoden ikäisen vaativan vauvamme hoitoa?

Esikoisemme, 11 kuukauden ikäinen poika, on ollut syntymästään asti vaativa. Jonkinlaista rytmiä saimme hänen elämäänsä vasta puolen vuoden paikkeilla. Hän ei ole ollut koskaan hyvä nukkuja, vaan saattoi ensimmäiset puoli vuotta herätä tunnin välein, ja nukkumaan käyminen oli monesti tuntien taistelu. Päiväunineen unta kertyi vain 10–11 tuntia vuorokaudessa.

Nyttemmin poika nukkuu jo paremmin, mutta koskaan ei voi tietää, mihin aikaan hän suostuu unille. Silti hän herää yleensä 7–8 aikoihin aamulla. Päiväunienkin kesto vaihtelee puolesta tunnista kahteen.

Poika myös ärsyyntyy nopeasti ja helposti, vaikka onkin hyvin iloinen, ainakin vieraiden nähden. Välillä on päiviä, jolloin hän suuttuu, säikkyy ja vastustaa kaikkea. Silloin ei yleensä auta muu kuin kanniskella häntä lähes koko päivä. Toisinaan hän naureskelee ja höpöttelee koko päivän ja on kuin enkeli. Lapsemme vaikuttaa kaikin puolin herkältä ja vaativalta. Mitä voisimme tehdä?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: On hyvä, että pohdit poikasi herkkyyttä. Se kertoo, että haluat lapsellesi parasta. Varsinkin perheen esikoiset itkevät herkästi yllättäviä ääniä, kun taas kakkos- ja kolmoslapset ovat tottuneet sisarusten voimakkaisiinkin ääniin ja elämän vauhdikkuuteen.

Poikasi arkuus on tavallista ja normaalia. Olemme kaikki persoonaltamme erilaisia. Toiset meistä ovat herkempiä ja arempia kuin toiset. Arkuus saattaa hävitä iän myötä tai olla isompanakin vallitseva luonteenpiirre. Muista antaa positiivista palautetta muustakin kuin ulospäinsuuntautuneesta käytöksestä. Arkuuskin on hyvä piirre: se merkitsee usein myös esimerkiksi varovaisuutta.

Osa poikasi vaativuudesta johtuu varmasti siitä, että hän nukkuu melko vähän. Suosittelisin kääntämään unirytmiä niin, että yöunia lyhennettäisiin tunnilla. Samoin säännöllisistä kaksista päiväunista kannattaa pitää kiinni. Latautunein akuin pieni mieskin jaksaa päivän touhuja paremmin ilman pultteja. Päiväuniksi riittää puolikin tuntia toisella kerralla. Päiväunia ei kuitenkaan kannata antaa nukkua enää kello 17 tai 18 jälkeen, muuten yöunille ei päästä kello 21 maissa.

Toivon, ettet ole huolissasi pojastasi. On hienoa, että hän on iloinen ja ilmeisesti ainakin välillä hyvin vieraskorea, vaikka se onkin vanhemmista joskusärsyttävää.

Koska asia silti mietityttää sinua, suosittelen varaamaan ajan neuvolan terveydenhoitajalle. Näin saat mahdollisuuden puhua mietteistäsi ja tuntemuksistasi. Oletan kuitenkin, että kävelemään oppiminen ja sen myötä alkavat maailmantutkimusreissut saavat pikkumiehenne reipastumaan.

Vauva 10/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Kuva: Satu Kemppainen

Eikös silloin ole asiat aika hyvin, jos on mahdollista käydä ruokakaupassa rakkaimpiensa kanssa?

Nuoret aikuiset lykkäävät perheen perustamista, sillä he pelkäävät ajautuvansa "prismaperheeksi". Näin uutisoi Helsingin Sanomat tuoreita tuloksia Väestöliiton perhebarometrista.

Mikä ihmeen prismaperhe?

No se, joka suhaa hypermarkettiin ruokaostoksille ja kantaa kotiinsa viikon tarpeisiin riittävästi maitoa ja jauhelihaa.

Wau, kyllä ovat ihmisten pelot muuttuneet vuosien varrella. Joskus muinoin kun on vielä pelätty sitä, riittääkö lapsille ruokaa.

Okei, sen verran täytyy myöntää, että ennen lasta ahdistuin itsekin ajatuksesta, että kuuluisin prismaperheeseen.

Miksikö? He edustivat minulle tiettyjen sääntöjen ja standardien mukaan elämistä. Tuntui, että ympärillä velloi “kun saat lapsen, asiat pitää tehdä näin” -mentaliteetti. Kannetaan sitä vessapaperia kotiin vuodeksi. Asutaan omistusasunnossa. Urakin on jo luotu ja koulut käyty. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Oma lapseni syntyi omaan puolivalmiiseen elämääni: en ollut vielä löytänyt omaa alaani ja asuin pienessä vuokra-asunnossa.

Milloin elämä sitten lasketaan valmiiksi lapselle? Eikö valmius tule enemmänkin oman pään sisältä kuin ulkoisista puitteista?

Perhe-arjesta puhutaan muutenkin usein kovin negatiiviseen sävyyn. Kauhea kiire koko ajan, uhmakohtaus keskellä kauppaa, aika ja raha eivät riitä.

Itse kyllä muistelen, että ei se elämä kovin suurta ilotulitusta aina ollut lapsettomanakaan. Mutta ilmeisesti silloin, kun huolehtii vain itsestään, elämän on pakko olla automaattisesti tosi kivaa. 

Entäs sitten se prismaperhe, vieläkö minua ahdistaa? No ei!

Aika kiva juttu, että voin viettää aikaa puolison ja lapsen kanssa, oli se sitten ruokakaupan hyllyjen välissä tai iltapalalla ravintolassa.

Niille, jotka pelkäävät muuttuvansa prismaperheeksi ja lykkäävät sen takia lasten hankintaa, voisin antaa vinkin: voit olla ihan juuri sellainen vanhempi, kuin itse haluat. Prismassa, Citymarketissa, tai vaikka Lidlissä.

Henri ymmärtää, että ruutuaika kuulostaa  hyvältä idealta heistä,  jotka eivät itse pelaa. ”Minusta tärkeämpää on, mitä siellä ruudussa pyörii.” Kuva: Amanda Aho

Pelihetket ovat lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa, sanoo Henri Huittinen.

Kun Henri Huittinen, 30, oli nelivuotias, olohuoneeseen tuli 8-bittinen Nintendo, jota hän sai pelata yhdessä äidin kanssa. Nyt peliohjain on siirtynyt seitsemänvuotiaalle Leolle, jonka kanssa isä kirjoittaa Skidi ja Faija -blogia ja kuvaa Youtube-videoita.

– Ennen lasten syntymää olin aktiivinen pelaaja ja tein videoita Youtube-kanavalle. Kun Leo syntyi, pelaamiselle oli vähemmän aikaa. Nyt vuosien jälkeen huomasin, että lapsille on siellä turvallista sisältöä hyvin vähän. Siksi halusin tarjota kanavan, jossa voi hyvillä mielin katsella pelivideoita, Henri kertoo.

Henri näkee pelimaailmassa niin paljon hyvää, että hän haluaa jakaa innostuksensa lastensa kanssa. Hänen mukaansa pelaaminen tukee lapsen mielikuvituksen kehittymistä ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

– Se vaatii vanhemman läsnäoloa ja keskustelua peleistä. Samalla pelihetket tarjoavat helpon harrastuksen yhdessä lapsen kanssa.

Leo saa pelata niin paljon kuin haluaa.

– Jos muksulla hoituvat sosiaaliset suhteet, liikkuminen, läksyjen teko ja ruokailut, en näe syytä rajoittaa ruutuaikaa. Toki jos istuu jatkuvasti ruudun äärellä, on vanhempien tehtävä patistaa muiden leikkien äärelle.

”Pelaaminen aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään.”


Pelejä ei tarvitse pelata vain sisätiloissa. Huittisten harmaa sohva saa usein olla rauhassa, kun Leo metsästää pokémoneja pihalla.

– Kirjojen jälkeen pelit ovat ehkä opettavaisin tapa käyttää viihdettä. Sen lisäksi, että pelaaminen on hauskaa, se myös aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään. Peleistä oppii myös kieliä ja ne auttavat kehittämään pidempää pinnaa.

Kun edessä on tiukka kohta, voivat peliohjaimet ja hurjat sanat lentää. Näin käy joskus myös Leolla, ja silloin on hieman pidemmän pelitauon paikka. Henrin mielestä Leo on kuitenkin oppinut hallitsemaan hermojaan entistä paremmin.

– Tosin muutama viikko sitten olimme perheen kesken ulkona ja Leo kiukustui pelaamalleen pelille. Hän heitti puhelimen jonnekin jorpakkoon, ja siitä halkesi näyttö. Sen jälkeen oli kyllä semmoiset keskustelut, että puhelimella ei pelata nyt ihan vähään aikaan.

Meidän Perhe 12/2017