Jos äiti on lapsen yksinhuoltaja, voiko isä silti tavata lasta?

Haluaisin kuulla, mitä eroja yksin- ja yhteishuoltajuudella on ihan käytännön elämässä. Jos äiti on lapsen yksinhuoltaja, voiko isä silti tavata lasta? Entä mihin yhteishuoltajuus velvoittaisi äidin ja mihin isän (lapsi asuisi äidin luona)?

Asianajaja, varatuomari Ulla-Riitta Harju: Lapsen huoltajuus sekoitetaan usein lapsen asumiseen. Myös käsitteet yksinhuoltaja ja yhteishuoltaja ovat joskus epäselviä, minkä lisäksi niiden väliin on oikeuskäytännössä tullut niin kutsuttu jaettu huoltajuus. Huoltajuudella tarkoitetaan lyhyesti lapsen asioista päättämistä. Lapsen oikeus tavata sitä vanhempaansa, jonka luona ei asu, vahvistetaan erikseen. Se ei ole riippuvainen siitä, onko lapsi yhteishuollossa vai yksinhuollossa.

Lain mukaan lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai ne henkilöt, joille lapsen huolto on uskottu. Avioliitossa syntyneen lapsen huoltajia ovat hänen äitinsä ja isänsä yhdessä. Samoin avioliitossa syntyneen lapsen osalta aviomiehen katsotaan aina olevan lapsen isä. Avoliitossa syntyneen lapsen huoltaja on aina hänen äitinsä, ellei toisin sovita. Useimmiten avopuolisot tekevät isyyden vahvistamisen yhteydessä sopimuksen siitä, että lapsi on yhteishuollossa.

Koska lapsi ei voi päättää itse asioistaan, niistä päättävät hänen huoltajansa. Huoltajalla on myös aina oikeus saada tietoja lasta koskevista asioista eri viranomaisilta ja muilta tahoilta. Tällainen tietojensaantioikeus voidaan myös myöntää vanhemmalle, joka ei ole lapsensa huoltaja.

Käytännön tasolla yhteishuoltajien tulee yhdessä keskustella ja päättää lapsen elämään liittyvistä tärkeistä kysymyksistä. Esimerkkejä tällaisista ovat lapsen päiväkoti- ja kouluvalinnat, asuinpaikka, nimi ja uskontokunta. Joihinkin lasta koskeviin asioihin on taas suorastaan välttämätöntä saada molempien yhteishuoltajien hyväksyminen. Tällaisia ovat esimerkiksi passin hakeminen tai pankkitilin avaaminen lapselle.

Eri huoltomuotoja punnittaessa tulee ottaa huomioon se, miten lapsen etu toteutuu vastaisuudessa parhaiten. Myös silloin, kun lapsen huoltajuutta koskevaa asiaa joudutaan ratkaisemaan tuomioistuimessa, tulee asia ratkaista lapsen edun mukaisesti. Koska yhteishuoltajuus edellyttää yhteistä keskustelemista ja yhdessä päättämistä, se ei voi yleensä tulla kysymykseen tapauksissa, joissa vanhemmat ovat erittäin riitaisia eikä keskusteluyhteyttä ole.

Toisaalta laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lähtee siitä, että ilman painavia perusteita toista vanhempaa ei tulisi sulkea pois huoltajantehtävästä. Yhteishuoltajuus on myös oikeuskäytännössä ehdoton pääsääntö.

Nykyisin oikeuskäytännössä on yhä enemmän kallistuttu räätälöityjen huoltajuusratkaisujen eli jaetun huoltajuuden kannalle. Tällä tarkoitetaan sitä, että käräjäoikeus yksilöi ne asiat, joista vanhempien tulee päättää yhdessä, sekä ne asiat, joista toinen vanhempi saa päättää yksin.
Laki mahdollistaa hyvin monenlaiset ratkaisut lapsia koskevissa asioissa, ja suuntauksena vaikuttaisi olevan, että käräjäoikeudet myös näitä mahdollisuuksiaan käytännössä toteuttavat.

Käräjäoikeus voi esimerkiksi päättää, että lapsen asuinpaikkaa, nimeä ja uskontoa koskevista asioista vanhempien tulee päättää yhdessä, ja että muista lasta koskevista asioista päättää toinen vanhempi yksin. Tällaisia ratkaisuja käytetään erityisesti silloin, kun vanhempien kesken on jonkinlainen keskusteluyhteys, mutta tietyistä asiakysymyksistä ollaan erimielisiä.

Usein vaikka lapsi olisi vanhempiensa yhteisessä huollossa, puhutaan lähihuoltajasta yleiskielessä usein yksinhuoltajana, mikä ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Käytännön tasolla toki lähihuoltaja käytännössä tekee lapsen arkeen liittyvät päivittäiset ratkaisut ilman, että niistä tarvitsee erikseen sopia yhdessä etähuoltajan kanssa. Asiaan ei ole lainsäädännössä tarkkaa rajanvetoa, mutta yleisesti on katsottu huoltajan päätettävillä asioilla tarkoitettavan niitä lapsen elämään liittyviä suuria kysymyksiä, jotka edellä on esimerkinomaisesti lueteltu.

Oli lapsen huoltajuuden suhteen sitten vallitseva tilanne yhteishuolto, yksinhuolto tai niiden välimuoto, on huoltajuutta koskeva asia aina mahdollista saattaa uudelleen käräjäoikeuden ratkaistavaksi, mikäli olosuhteet ovat edellisen huoltajuuspäätöksen tai -sopimuksen jälkeen muuttuneet, tai muuttamiseen on muuten aihetta.

Sen selvittämiseksi, ovatko olosuhteet muuttuneet, ja onko lapsen huoltajuutta koskeva asia syytä saattaa uudestaan tutkittavaksi, on syytä kääntyä joko paikallisen asianajajan tai julkisen oikeusavustajan puoleen.

Vauva 7/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Vierailija

Yksin- ja yhteishuoltajuuden erot

Mun ex-miesystäväni väitti että lastensa äiti on vieraannuttaja, vaikka oikeasti ei ollut itse kiinnostunut tapaamaan lapsiaan. Mä hankin hänelle asianajajan yksityiseltä, kun uskoin juttujaan ja siinä sitten selvisi nolosti ettei mies ole itse ollut missään vaiheessa kiinnostunut tapaamaan lapsiaan ja kasvonsa säilyttääkseen keksi vieraannuttamisväitteet.
Lue kommentti

Joni, 30, kävi töissä toisella paikkakunnalla ja näki perhettään vain kahtena päivänä viikossa. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Sain yt-neuvotteluissa joululahjaksi potkut kolme vuotta sitten. Jo kuuden viikon työttömyyden jälkeen pää meinasi räjähtää turhautumiseen. Kun sitten löysin työpaikan 330 kilometrin päästä, en harkinnut kahta kertaa.

Oli se oma arki poissa kotoa hyvin erilaista kuin Seijalla, varsinkin, kun esikoinen syntyi. Eron huomasi, kun tulin viikonlopuksi kotiin ja yhtäkkiä pitikin ottaa kaikessa lapsi huomioon. Kotitöiden päävastuu oli viikonloppuisin minulla. Siivosin ja vaihdoin vaippoja. Seija teki ruuat. Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin.

Jos on raskasta hoitaa lapset yksin, niin raskasta on myös istua usean sadan kilometrin päässä sängyn laidalla voimatta tehdä mitään puolison ja lapsen hyväksi. Seijalla oli kädet täynnä hommia ja minulla taas aivan liikaa vapaa-aikaa, jonka yritin täyttää urheilulla. Juoksulenkit olivat henkireikäni.

"Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin."

Seija ymmärsi, ettei minullakaan ollut helppoa. Koetin lyhyessä viikonlopussa olla isä, aviomies ja hoitaa kaikki sellaiset kodin työt, jotka olivat minun hommiani. Autoa piti laittaa, pyörä korjata, ulko-oven reistaileva lukko saada pelaamaan. Se oli yhtälön haastavin ja ärsyttävin puoli, että viikolla oli älyttömästi vapaa-aikaa, jota ei voinut hyödyntää kotona odottaviin hommiin.

Töissä en ehtinyt liiemmälti ajatella kotipuolen asioita, mitä nyt varaosatiskillä oli välillä aikaa miettiä. Tuli pohdittua, että tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa. Ei ollut juuri kohtalotovereita, joiden kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani. Ystävillä ei ollut lapsia tai jos oli, he asuivat viikot yhdessä.

"Tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa."

En kokenut Seijan viestitulvaa koskaan rasittavaksi. Kuvien ja videoiden kautta sain olla edes jotenkin mukana, enkä tuntenut itseäni täysin ulkopuoliseksi. Vastailin, minkä työn lomassa pystyin. Se auttoi jaksamaan, kun näki koko ajan, mitä kaikkea uutta tyttö oppi ja touhusi.

Viime vuodenvaiheessa sain uuden työn reilun tunnin ajomatkan päästä kotoa. Se on ollut valtava muutos. Nyt voin ajaa kotiin joka ilta. Perheen kanssa eläminen ollut myös opettelua, varsinkin kahden lapsen kanssa. Aluksi olin hämmennyksissä kuin ö aapisen laidalla. Mutta tekemällä oppii. Nyt näen eri tavalla lasten elämää.

Välimatkan kesti, kun tiesi, että se on väliaikaista. Tärkeää oli, ettemme missään vaiheessa unohtaneet toisiamme. Se auttoi, että olemme tunteneet yläasteelta asti. Tiedämme sanomatta, mitä toinen ajattelee.”

Vauva 11/17

Perhe:

Isä Joni, 30 ja äiti Seija, 29. Lapset 1,5 v ja 3 kk.

Seija, 29, pyöritti perhearkea yksin, kun kumppani Joni, 30, oli töissä kaukana perheestään. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun odotin esikoistamme, tunsin itseni usein yksinhuoltajaksi, koska Joni ei päässyt mukaan neuvolaan. ’On minulla tälle lapselle isä, joka osallistuu tähän niin paljon kuin pystyy’, teki mieleni sanoa ihmisille. Kun raskausvatsani kasvoi, tunsin itseni lihavaksi ja yksinäiseksi. Mietin Jonia Seinäjoella, jossa hän asui pääasiassa opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa. Koetin kuvitella, millaista hänen elämänsä oli siellä hoikkien opiskelijatyttöjen keskellä.

Tyttö syntyi tammikuussa. Viikot kaksin vauvan kanssa olivat hirveän pitkiä. Puolet ajasta melkein asuin äitini luona.


Illalla olin puhki ja valmis luovuttamaan. Lapsi oli niin sanottu varhainen kehittyjä ja käveli kymmenkuisena. Tytön kanssa ei voinut mennä mihinkään. Kaupassakin meinasin kadottaa hänet hyllyjen väliin, ellen ollut jatkuvasti valppaana. Jaksoin, koska muistutin itseäni, että tämä on vain väliaikaista. Se väliaikainen kesti kaksi ja puoli vuotta.

Kuinka mielelläni olisin monesti antanut lapsen Jonin syliin. Mutta mies oli kaukana, eikä hänellä ollut minkäännäköistä haisua siitä, millaista perhearkea me vietimme. Joskus kun soitin Jonille, hän kuulosti ihmiseltä, jolla ei ole omia lapsia, vaikka puhuimme hänen omasta tyttärestään. Puhelut olivat kuitenkin todella tärkeitä. Minulla sentään oli joku, jolle kertoa miten päivä oli mennyt. Joni ei voinut tietää mitään hammas­itkuista tai puurolakoista. Lähetin Jonille tuhansittain kuvia ja videoita. Mutta ei toinen voi kokea vanhemmuutta samalla tavalla, jos hän on läsnä vain kaksi päivää viikosta.

"Joni oli vanhempana epävarmempi."

Perjantaina siivosin kodin suurin piirtein, niin että kotiin oli mukavaa tulla. Jonilla oli kova halu tarttua vaipanvaihtoon, vaikka minä tietysti vaihdoin vaipat nopeammin. Joni oli muutenkin vanhempana epävarmempi. Tyttäremme oli varmasti viisi kuukautta, kun mies vielä kysyi minulta, mikä on oikea kylvetysasento? Minä taas olin tarkka, että lastamme hoidetaan juuri minun tavallani, koska en ollut saanut jakaa vanhemmuutta.

Lomamatkamme olivat reissuja Jonin luo toiselle paikkakunnalle kymmenen neliön soluyksiöön. Siellä nukuimme lusikka-asennossa kahdeksankymmentäsenttisessä vuoteessa, ja vauva nukkui rattaissa käytävällä.

Vihdoin tämän vuoden alussa Joni sai uuden työn, josta hän ehtii illaksi ja yöksi kotiin. Arki yhdessä on ollut opettelua. Jopa vierekkäin nukkuminen vaati aluksi hiukan harjoittelua. Äitinä olen oppinut rennommaksi enkä enää vaadi, että kaikkien täytyy hoitaa lapset minun tavallani.”

Vauva 11/17

Perhe:

Äiti Seija, 29 ja isä Joni, 30. Lapset 1,5 v ja 3 kk.