"Mekin olemme perhe, vaikka meillä ei asukaan toista vanhempaa", lukijamme kirjoittaa.


Olen yksinhuoltaja, mutta en tunne olevani yksinhuoltaja. Tuntuu siltä, että sanan alle leimaantuminen merkitsee jotain negatiivista. Olenkohan siksi yrittänyt pysyä siitä erossa? Vai onko arki vain niin hektistä, etten ehdi asiaa pohtimaan?

Kävin lasteni kanssa yksinhuoltajille tarkoitetussa ryhmässä, jonne luulin kuuluvani. Tässä tapauksessa (ainakin tässä ryhmässä) tunsin vahvasti sen, että ihmiset olivat paatuneita. Ehkä sanan negatiivinen fiilis oli päässyt sinne mukaan enkä halunnut sitä itseeni.

Nyt käymme seurakunnan kerhossa, jossa on kaikenlaisia perheitä ja sinne me kuulumme. Olemmehan me perhe, vaikka toista vanhempaa meillä ei asukaan.

Luullaanko useasti, että yksinhuoltajaksi päätyy heppoisin perustein? Valittavatko yksinhuoltajat liikaa? En tiedä, meitä on moneksi.

Onhan yksinhuoltajan arki erilaista, kun ei ole toista vanhempaa mukana. Kun kaikki aikuisten asiat joutuu tekemään itse, tuntuu useasti, että aika ei vain riitä. Tosin näin on usein kahdenkin vanhemman perheissä.

Kun molempien lasten vanhempainillat ovat peräkkäisinä päivinä, joudun hankkimaan lastenvahdin, jotta pääsen niihin. Iltakävelyistä (ja suklaasta, jota ei ole, ja jota tekee illalla mieli ihan hirmuisesti) voin vain haaveilla.

Monesti sitä siis kaipaa toista jakamaan tätä arkea, mutta sitten on hyvä muistuttaa itseä myös yksinolon hyvistä puolista.

Saan neuvotella vain itseni kanssa siitä, mitä haluan tehdä, ja mitä teen lasteni kanssa. Aina kun minulla on vapaata, saan käyttää sen vain itseeni. Iltaisin saan rauhoittua ja tehdä omia juttujani.

Juuri nyt olen onnellinen yksinhuoltaja enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Mutta olen tietysti varautunut haaveissani siihen, että kohdalleni tulee vielä onnellinen parisuhde ja perhe-elämä.

Ollaan sitten yksinhuoltajia tai parisuhteessa, niin tärkeintä olisi pystyä nauttimaan juuri siitä ajasta. Ei aina helppoa, tiedän, mutta siihen voi ainakin pyrkiä!

Haluatko sinä olla seuraava lukijakolumnistimme? Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen meidanperhe@sanoma.com. Tekstin pituus on 2 000 merkkiä. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä.

Sari Suomalainen: Ensin sinä

Mari Pulkkinen: Liukuvalla, pettävällä jäällä: curling vai caring?

Tiiu Itkonen: Myytti raskausajan hehkusta