Minulla on vaikeuksia tuntea iloa lapsesta ja vastuu ahdistaa.

Olen terve 31-vuotias nainen ja esikoispoikamme on nyt vajaat 3 kk. Parisuhteemme on onnellinen, lapsi oli molemmille toivottu, eikä lapsettomuutta tai muuta sellaista ole taustalla. Silti minulla on vaikeuksia tuntea iloa lapsesta. Vastuu lapsesta, nimenomaan lapsen psyykkisestä kehityksestä, ahdistaa. Hoitotoimenpiteet, kuten vaipanvaihto ja imetys sujuvat kyllä, mutta stressaannun jatkuvasti siitä, onko vuorovaikutus vauvan kanssa riittävän hyvää, ja onko virikkeitä sopivasti.

Tarkkailen lasta huolellisesti. Jos hän tuntuu jonakin päivänä nukkuvan tai itkevän tavallista enemmän, huolestun, ja pelkään lapsen masentuneen vuorovaikutuksen puutteessa. Lehtien jutut varhaisestavuorovaikutuksesta ahdistavat; kun sen tärkeyttä korostetaan, vastuu lapsen itsetunnosta ja koko tulevasta elämästä ihmissuhteineen tuntuu musertavalta. Mitä riittävän hyvä vuorovaikutus on? Miten saisin keskityttyä lapsen kanssa juttelemiseen enkä siitä stressaamiseen?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Tärkein ohjeeni sinulle on nyt: luota itseesi ja riittävyyteesi äitinä. Olet paras äiti lapsellesi. Siitä kertoo myös huolestumisesi lapsesi hyvinvoinnista. Olet selvästi herkistynyt kuuntelemaan poikaasi, ja se on hienoa. Älä anna huolesi kuitenkaan pilata näitä ihania viikkoja ja päiviä pienen poikasi kanssa.

Kun kuuntelet lastasi, saat kyllä tuntumaa siihen, miten hoidat häntä hyvin. Kaikenlaisia ajattelusuuntauksia vanhemmuutta koskien on runsaasti ja jokainen joutuu vanhempana tekemään niiden viidakossa omia valintojaan. Tällä hetkellä on tärkeintä huolehtia siitä, että poikasi saa ruokaa, syliä, kuivan vaipan ja riittävästi unta. Myös vanhempien liiallisella opaskirjojen tuijottamisella voi olla huonoja vaikutuksia. Suosittelenkin, että luotat enemmän vain omiin silmiisi ja tunteisiisi.

Koska olet saanut nyt kokea hyvin vahvasti sen, miten helposti äidit syyllistyvät kaikenlaisista asioista, olisi toki viisasta, että ottaisit asian puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillänne tai soittaisit jo huomenna neuvolaan ja puhuisit asiasta. Omien tunteiden ja mietteiden purkaminen auttaa aina. Et ole suinkaan ainut äiti, joka on näistä asioista huolissaan, vaikkei siihen ole mitään syytä.

Jäin myös miettimään, että tunnetko itsesi mahdollisesti masentuneeksi. Joskus voimakkaiden huolien takana voi olla synnytyksenjälkeinen masennus. Varsinaisesti et kyllä kuvaa masennuksen tunteita, mutta silti kysymys heräsi kirjettäsi lukiessani.

Muista myös, ettei ole vain yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa olla hyvä äiti. Voit huoletta valita ohjeista ja neuvoista itsellesiparhaiten sopivat. Lapsi ei siitä vaurioidu. Luota siis kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa omiin kykyihisi ja arvostelukykyysi. Sano itsellesi sisäisenä puheena: olen hyvä ja osaava äiti lapselleni. Poikasi tietää sen kyllä. Sinä et vain usko sitä vielä. Huomenna uskot jo paljon paremmin.

Lämpöä ja läheisyyttä voit antaa monella tavalla. Älä siis myöskään syyllisty ulkopuolisten ihmisten kommenteista, joissa he saattavat väittää sinun toimivan äitinä väärin. Sylittele ja hellittele vauvaasi siis siten, kuin se sinusta on parasta. Luota siihen, että sinä tiedät, mitä oma lapsesi tarvitsee, ja milloin hän on tyytyväinen. Hyväntuulinen vauva saa yleensä hyvää hoitoa, riittävästi ruokaa ja syliä. Luota siihen, että poikasi kyllä ilmoittaa kovaäänisesti, jos palvelu ei pelaa ja jotain oleellista puuttuu.

Halutessasi voit myös soittaa Väestöliiton Perheverkon neuvontapuhelimeen ja keskustella avoimesti tilanteestasi ammattitaitoisten ihmisten kanssa. Sinne voi soitella myös nimettömänä ja pyytää apua ja neuvoja mieltä askarruttaviin asioihin. Puhelinnumero on (09) 612 7102.

Vauva 7/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen

Kivojen eläinhahmojen yhdistely kehittää taaperon silmän ja käden yhteistyötä.

Tarvitset:

Tukevaa kartonkia tai pahvia, valmiiksi tulostetut eläinhahmot, paperiliimaa, kontaktimuovia,sakset tai mattoveitsen.

Tee näin:

  1. Tulosta valmiit eläinhahmot ja liimaa ne tukevalle kartongille tai ohuelle pahville. Eläinhahmoja on kuusi kappaletta: kettu, kissa, norppa, pingviini, pupu, sammakko.
  2. Päällystä kartonki kontaktimuovilla molemmin puolin.
  3. Leikkaa eläimet irti ääriviivoja pitkin joko saksilla tai mattoveitsellä materiaalista riippuen.
  4. Puolita eläimet vielä keskeltä kahteen osaan.

Vinkki! Paloja voi ja saa yhdistellä ennakkoluulottomasti. Pupu, jolla on ketunhäntä, miksipä ei!

Tulosta valmiit eläinhahmot A4-kokoiselle paperille alla olevasta linkistä. Tallenna tiedosto ensin työpöydällesi ja printtaa vasta sen jälkeen, niin se tulostuu oikein.

 

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet vauvalle tehnyt? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17