Voiko lapselle olla haitaksi, ettei hänen sallita näyttää vihaansa tai ettei hän näe aikuisten esimerkkiä riitelystä?

Meillä on neljä ihanaa lasta, joista vanhin on seitsenvuotias ja nuorin alle vuoden. Olen kotiäiti ja annan paljon aikaa lapsilleni. Olemme tiivis perhe ja vietämme paljon kiireetöntä aikaa yhdessä.

Olemme mieheni kanssa pitkäpinnaisia ja positiivisia. Avioliittomme on seesteinen ja tasapainoinen. Riitelemme todella harvoin. Lapsia joudumme komentamaan, mutta silloinkin säilytämme malttimme. Anteeksi meillä pyydetään paljon. Jäähypenkki on olemassa, mutta sitä ei juurikaan tarvita. Sanallinen kehotus tehoaa.

Yritämme kasvattaa lapsiamme empaattisiksi ja positiivisiksi. Jos heille on syntymässä riitaa, ohjaamme heitä kohtaamaan toisensa positiivisesti ja saamaan tällä tavalla leikit taas sujumaan.

Lapsemme ovat valoisia ja helppoja. Haluaisin kuitenkin tietää, voiko lapsuus olla liian tasapainoinen? Osaako lapsi aikuisena hallita vihan tunteita ja käsitellä niitä? Voiko hän kääntyä liikaa sisäänpäin vihansa tai negatiivisten tunteidensa kanssa?  

Positiivinen äiti

Janna vastaa

Positiiviselle äidille: Minusta on haitallista, jos lapsen tai aikuisen ei sallita näyttää vihaansa­ lainkaan. Vihan tunne syntyy useimmiten, kun oman itsen arvoa tai oikeuksia poljetaan.

Perhe-elämässä on tavallista epäreilu kohtelu, kohtuuton sättiminen, liian pakottava tai liian huomiotta jättävä kasvatustapa. Jos lapsi ei silloin saa sanoa ei, voi tuloksena olla liian kiltti ihminen. Hän myötäilee, huomioi ja hoivaa muita oman hyvinvointinsakin kustannuksella.

Harva vanhempi suorastaan kieltää lastaan (tai puolisoaan) sanomasta ei. Sen sijaan hän ilmaisee kieltonsa suuttumalla, kääntämällä asian leikiksi, tulemalla ”ihan surulliseksi noin huonosta käytöksestä”, tai rankaisemalla lasta ”kiukuttelusta”.

Oikeutettua vihan tunnettakaan ei ole tarpeen ilmaista raivokkaasti. Tärkeää on tunnistaa tunne ja sallia se itselleen. Vihan hallitseminen on tärkeä oppi, eikä merkitse vihan tukahduttamista. Voit tutustua lastesi kanssa vihaan kirjojen ja elokuvien­ avulla tai havainnoimalla naapuri- tai tuttavaperheiden vihan ilmaisuja tai riitoja.

Vahvaa vihan tunnetta ei siis synny, jos kokee tulevansa kohdatuksi, kuunnelluksi ja arvostetuksi. Kuvauk­sesi perusteella nämä arvot toteutuvat perheenne kaikissa ihmissuhteissa. Minusta se on hieno perusta elämälle.

Meidän Perhe 8/2104

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Voit lähettää Jannalle oman kysymyksesi osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Lue lisää

Onko tyttäreni liian empaattinen? Janna vastaa

Tytär kärsii pahasta olosta – mikä avuksi?

Mikä auttaisi takertuvan kolmevuotiaan kanssa?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...

On melko tavallista, että lapsi käyttäytyy eri tavoin eri vanhemman seurassa, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila kertoo.

Olen kohta kaksivuotiaan lapsen äiti ja ihmeissäni hänen käytöksestään – tai pikemminkin sen eroista riippuen siitä, onko lapsi minun vai isänsä seurassa.

Esimerkiksi lähdöt päiväkotiin ovat minun kanssani mahdotonta rimpuilua. Isän kanssa siirtymätilanteet sujuvat paljon helpommin.

Samoin lapsi saattaa olla isänsä kanssa kaksin rauhallinen ja hyväntuulinen, mutta minun saapuessani paikalle ääni kellossa muuttuu välittömästi: lapsi heittäytyy lattialle, haluaa syliin ja siitä pois, eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Olemme mieheni kanssa aika samoilla linjoilla kasvatuksessa ja sanoitamme tilanteita mielestäni samalla tavalla, mutta nyt olen alkanut miettiä, onko syy lapsen kiukutteluun todella minussa. Mitä voisimme tehdä?

Hämmentynyt

Ei ole tavatonta, että lapsi toimii eri tavalla eri vanhemman kanssa. On hienoa, että katsot tilannetta kokonaisuutena. Niin helposti voisi tulla ajatelleeksi yksiviivaisesti vaikka niin, että lapsi on vain tahallaan hankala.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa?

Ensimmäisen ikävuoden aikana lapselle muodostuu vuorovaikutuksesta niin sanottuja oletusmalleja. Stressaavissa tilanteissa lapsella herää tarve saada vanhemmalta lohtua ja turvaa. Hän reagoi tällöin itselleen tyypillisellä strategialla, jolla varmistaa saavansa huomiota ja hoivaa. Siten hän pyrkii turvaamaan eloonjäämismahdollisuutensa.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi ikään kuin liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa? Tällainen ristiriitainen kiintymysmalli voi muodostua, jos vanhempi vastaa lapsen kiintymystarpeisiin epäjohdonmukaisesti: toisinaan lempeää ymmärrystä tarjoten, toisinaan välinpitämättömyyttä tai rajoja ilmaisten.

Kuvaat erityisesti ero- ja kohtaamistilanteita. Nämä ovat tyypillisesti tunnelatautuneita hetkiä, jotka aktivoivat lapsen kiintymyssuhdestrategioita. Lapsi kaipaa silloin stressilleen turvallista säätelijää.

Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätely kehittyy. 

Taaperoikäinen voi myös pyrkiä hallitsemaan vuorovaikutusta tunteillaan. Uhmaikää lähestyvä kaksivuotias testaa rajojaan. Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätelykapasiteetti kehittyy. Vanhemman epäjohdonmukaisuus taas lisää vettä valtataisteluiden myllyyn.

Kokeile erotilanteiden ennakointia. Valmistaudu etukäteen ja päätä pysyä itse rauhallisena ja turvallisena. Kiinnitä huomiota siihen, että elekielesi viestii empatiaa ja että sanasi vahvistavat tätä. Asennoidu lempeän leikillisesti: ”Hei, höpönassu, otetaanko tänään aikaa pukemisessa? Saadaanko meille enkat?”

Jos joskus on mahdollista, voit huomiota herättämättä videoida lähtötilanteitanne ja katsoa niitä jälkikäteen. Pyri silloin miettimään, miltä kyseinen tilanne lapsesta tuntuu. Mitä tunteita ja ajatuksia omassa mielessäsi on? Miten mielentilanne näkyvät käyttäytymisessänne?

Vierailija

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Minulla on kaksi lasta, 5-vuotias ja vauva. Kirjoittajan tilanne kuulostaa melko samalta kuin meillä on ollut esikoisen kanssa enemmän tai vähemmän aina. Enemmän nuorempana, vähemmän nykyään. Lapsi on saanut kovimmat raivokohtaukset minulle, kiukuttelee esim. päiväkotiaamuina ihan eri tavalla minulle, isänsä kanssa on hyvin reipas. Nyt hän testailee rajojaan minuun, esimerkiksi uhmaa minua ihan eri tavalla kuin isäänsä. Toisaalta hän kertoo minulle vaikeista ja ristiriitaisista asioista...
Lue kommentti
Äiti -68

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Kuulostaa tutulta ja varmaan tämä on aika normaalia. Minusta se kertoo lapsen henkisen vahvuuden ja minuuden kehittymisestä. Usein äiti hoivaa ja on vauvasta muutamaan vuoteen asti enemmän lapsen kanssa. Isän osuus lisääntyy usein iän myötä. Jokaisen täytyy saadaa purkaa tunneskaalaansa ja äitihän se tutuin ja turvallisin on, jolle sen voi tehdä pelkäämättä mitään.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.