Nappaa talteen parhaat ideat, niin lastenjuhlat onnistuvat takuulla.

  • Kysy, millaiset juhlat lapsi haluaisi. Jos toiveena on vain popcornia ja pillimehua, ethän vaadi itseltäsi mestarikokin tai maratonviihdyttäjän suoritusta.
     
  • Kutsu sopiva määrä vieraita. Parikymmentä leikki-ikäistä merkitsee 40 kenkää eteiseen ja valtavaa meteliä. Esimerkiksi neljä ystävää mahtuu sopivasti keittiönpöydän ympärille ja sankari pöydän päähän.
     
  • Keksi juhlille teema yhdessä lapsen kanssa: lapset rakastavat pukeutumista. Keijut, prinsessat, merenneidot, merirosvot, seikkailijat ja hirviöt inspiroivat. Eläinnaamiaiset sopivat pienille.
     
  • Kirjoita kutsukorttiin kaikki tärkeä tieto: päivänsankarin ikä, osoite, päivämäärä, juhlien alkamis- ja päättymisaika ja puhelinnumero (johon osallistumisen voi varmistaa/perua). Puolitoista tuntia riittää juhlinta-ajaksi mainiosti.
     
  • Pyydä kutsuttuja ilmoittautumaan juhlaan ja kertomaan samalla mahdollisista allergioista.
     
  • Pyydä riittävän monta aikuista auttamaan. Mitä pienemmät vieraat, sitä enemmän tarvitaan apulaisia. Alle kolmevuotiaat voi kutsua juhlimaan vanhempiensa seurassa.
     
  • Selvitä puhelinnumerot, joista lapsen vanhemmat saa tarvittaessa kiinni juhlien aikana.
     
  • Aseta juhlaruoka tarjolle pieninä annoksina, jotta lapset voivat maistella eri herkkuja. Tarjoile ensin suolaista, sitten makeaa. Viipaloidut juurekset, vihannekset ja hedelmät ovat iloisen värisiä ja terveellisiä tarjottavia.
     
  • Jano voi yllättää juhlijat, joten varmista, että tarjolla on juotavaa koko juhlien ajan. Mehu on parempi kuin limu, jossa on paljon sokeria.
     
  • Muovimukit ja -lautaset sekä -pillit ovat kertakäyttöisiä järkevämpi valinta, sillä niitä voi käyttää monena vuonna peräkkäin.
     
  • Muista valvoa leikkejä, sillä vieraassa kodissa lapset voivat alkujännityksen jälkeen riehaantua yllättävästi. Esimerkiksi ilmapalloon voi tukehtua, jos pieni lapsi työntää pallon suuhunsa.
     
  •  Älä anna päivänsankarin repiä pakettia auki niin, että lahjan antaja jää huomioimatta. Opeta lasta kiittämään jokaisesta lahjasta.
     
  • Järjestä lahjojen avaamisesta ohjelmanumero pullonpyöritysleikin avulla. Lapset saavat vuorotellen pyörittää pulloa ja sen lapsen antama lahja avataan, jota pullonsuu osoittaa.
     
  • Keksi ohjattua ohjelmaa, jotta juhlat eivät muutu yleiseksi hulinaksi. Aasinhäntäleikki, piirileikit, arvauskisat, tuolileikki ja onginta vievät aikaa.
     
  • Voit myös tilata paikalle esimerkiksi taikurin, pellen tai hepan. Eräs perheenäiti pyytää lastenjuhliin Yhdysvalloista muuttaneen naapurinsa, joka jaksaa pelleillä isonkin lapsilauman kanssa.
     
  • Jos haluat antaa vieraille kiitokseksi ja muistoksi yllätyspussit, sopivaa sisältöä niihin ovat vaikkapa minikokoiset rusina-rasiat, xylitol-purukumit, tarra, muistivihko, kynä, muovieläin tai heijastin.
     
  • Piilota yllätyspussit "aarrearkkuun" ja järjestä aarteen etsintä. Piilota asuntoon pieniä lappuja, joissa annetaan vinkki numerojärjestyksessä seuraavan lapun piilopaikasta. Viimeinen lappu sisältää vinkin aarteen sijainnista.
     
  • Juhlat voi järjestää myös taloyhtiön kerhotilassa, omakotitalon autotallissa, asukastalossa tai muussa vastaavassa paikassa. Myös sisäseikkailupuistot, eläintarhat, kotieläinpihat ja hampurilaisravintolat voivat myydä "synttäripakettia", johon kuuluu usein ohjelmaa ja ruokailu.
     
  • Jos haluat järjestää ulkojuhlat, mieti varasuunnitelma sään yllättäessä.
     
  • Vältä stressiä. Mieleenpainuvat juhlat voivat syntyä myös vaatimattomin valmisteluin. Tärkeintä on kiva tunnelma.

Meidän Perhe 3/2005, päivitetty 1/2008

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti