Karvanaama ja vauva

Tyttäreni on ihastunut. Kujertelua, kainoa keikistelyä, suun eteen nostettujen käsien takana levenevää hymyä ja yleistä söpöilyä. Viehkot eleet toistuvat aina, kun herra tulee näköpiiriin.

Tyttäreni on ihastunut. Kujertelua, kainoa keikistelyä, suun eteen nostettujen käsien takana levenevää hymyä ja yleistä söpöilyä. Viehkot eleet toistuvat aina, kun herra tulee näköpiiriin. Tyttäreni on ihastunut väärään mieheen. Ihastuksen kohde on olohuoneen seinällä riippuva Mike Tysonin muotokuva.

Vielä reilu kuukausi sitten tyttö kellui omalla vauvaulapallaan. Tuntui, että heräävä hymy tai nouseva itku kumpusivat vain hänestä itsestään. Kontakti tarkoitti ruokaa ja lämpöä tai niiden puutetta. Pitkien ripsien kehystämä katse ei kohdistunut mihinkään erityisesti ja siniset silmätkin näyttivät ihmettelevän vauvan sisäisen maailman salaisuuksia.

Kolmen kuukauden ikäinen vauva on erilainen otus. Tytär vaatii virikettä ja vuorovaikutusta koko ajan. Kaikki kiinnostaa. Tai siis yleensä ei todellakaan kiinnosta, ja sitä hän ei peittele. Parhaiten lapsi viihtyy, kun uudet asiat virtaavat katkeamattomana nauhana ylimyksen arvioitavaksi. Lempilelua tai omia käsiä voi räpeltää hetken, mutta parhaiten aika kuluu liikkeellä. Sylissä, mutta siellä missä tapahtuu.

Parasta tyttären ikääntymisessä on, että hänen maailmansa kasvaessa siinä on enemmän tilaa myös isälle. Tissin voi korvata pullolla, ja loppu on kiinni isästä itsestään.

Ensimmäinen ilta yksin lapsen kanssa sujui suunnitellusti. Sulatin valmiiksi loputtomasti pumppumaitoa ja ladoin esiin vaippoja ja vaihtovaatteita. Heiluin aikani ympäri asuntoa tytär rintarepussa. (Baby Björn, ruotsalaisten ergonomiainsinöörien mestariteos.) Keskustelimme. Lapsi esitti voimistuvia vaatimuksia,­ joista en saanut selkoa, koska hän tunki käsiä suuhunsa.­ Hän täsmensi huutamalla kovaa. Tuttipullon venttiili lauloi. Itku loppui. Seurasin maidon hupenemista.

Nostin tyttöä välillä pystyyn, koska kaikki juoma ei voinut huveta vain vatsaan. Sain osakseni närkästystä, ja ruokailu jatkui.
Pullo hupeni yhdellä hörpyllä. Lapsi vilkaisi minua lähes hyväksyvästi, ja silmät pyörähtivät uneen. Ok. Jääkiekko-ottelukin oli alkamassa. Toisen ja kolmannen erän välillä lapsi venytteli. Vaihdoimme vaipan.

Venytellessään tyttäreni notkistaa itsensä ässälle ja muistuttaa varhaisesti Beyoncea. Tarjosin lisää kisajuomaa. Uni ja ottelu jatkuivat.

Vaimon kotiutuessa minua hävetti, miten helposti ilta oli sujunut. Usein unta on huudettu pitkään ja hartaasti. Minä, lapsikuiskaaja. Vietimme omaa aikaa taas parin viikon kuluttua. Mukana oli myös ystäväni tyttärineen. Pyörimme kaupungilla, kävimme lounaalla ja paistattelimme huomiossa. Kaksi miestä ja vauvat. Kiihkeimmät ihailijat ottivat valokuvia ravintolan ikkunan läpi. Viilein lounas ikinä.

Myöhemmin luin Facebookista, kuinka Ruotsissa vieraillut yhdysvaltalaismies oli ihmetellyt Tukholman homolastenhoitajien määrää. Hänelle kerrottiin, että lapsia rattaissa lykkivät ja rintarepuissa (kantoliina nyt vaan on vähän liian, hmm, äidillinen?) kanniskelevat miehet ovat isiä. No, minusta olimme ystäväni kanssa tyylikäs pari.

Parin onnistumisen jälkeen on ollut vuorossa enemmän ja vähemmän haastavia yhteisiä hetkiä. Välillä mikään ei tyydytä tyttäreni vaativaa makua. Ei reppumatkailu, ei hyssytys, ei iloinen ilmakylpy, maito, tutti tai edes Hiiri mittaa maailmaa -laulu. Eikä varsinkaan oman isän hellä läsnäolo. Ärsyttävän usein äiti on pelastanut tilanteen ärsyttävän hel­­posti.

Onneksi lapsi suhtautuu haparoiviin hoitokokeiluihini hyvin. Yhä useammin hän yllättää minut lamauttavan liikuttavalla hymyllä. Täydellisen avoimesta, kirkkaasta ja nauravasta katseesta näen, että huomionosoitus on tarkoitettu vain ja juuri minulle. Kunnes tyttäreni katse kääntyy taas kohti Tysonin jyhkeää olemusta. 

Kimmo Norokorpi, 41, on Nelosen uutisten toimittaja. Hän asuu vaimonsa Helin ja maaliskuussa syntyneen punatukkaisen tyttövauvan kanssa Helsingissä. Kolumnisti kertoo, kuinka vauvan kanssa kehitytään täydellisestä amatööristä isyyden ammattilaiseksi. Tai sitten ei.­

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

Jos perheellämme olisi enemmän rahaa käytössä, olisimme onnellisempia, kertoo 79 prosenttia Meidän Perheen rahakyselyyn vastanneista.

Raha mahdollistaa helpomman elämän. Voisi mennä ja tehdä laskematta, montako maitolitraa sillä rahalla saisi.

Noin 60 prosenttia vastaajista kuvailee kuitenkin perheensä taloudellista tilannetta hyväksi tai melko hyväksi. Epävarmuutta aiheuttaa eniten se, että kaikki mikä tulee, myös menee.

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

”Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea."

Sosiologian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska tunnistaa ristiriidan.

– Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea. Esimerkiksi kännykät lapsille ovat uusia välttämättömyyksiä.

Yksi tällainen ”uusi välttämättömyys” on lapsille säästäminen.

– 30 vuotta sitten oli epätavallista, että vanhemmat avustivat kotoa muuttanutta lastaan vuokranmaksussa. Nykyään ajatellaan, että on sopimatonta heittää lapsi omilleen, Wilska sanoo.

Eräs vastaaja kertoi kyselyssä näin:

Haluaisimme säästää lapsille. Emme uskalla luottaa, että opiskelijoille maksetaan tukia enää 15–20 vuoden päästä.

Aikuisten menoista tingitään ensimmäisenä, lasten harrastuksista viimeisenä.

– Etenkin äideille on tyypillistä, ettei kuluteta itseen, vaan laitetaan lapsi edelle.

”Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

”Tavallisen tiukka rahatilanne” otetaan lapsiperheissä Wilskan mukaan pääosin elämänvaiheeseen kuuluvana. Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Köyhyys ja pienituloisuus taas aiheuttavat henkistä stressiä, varsinkin jos ne jatkuvat pitkään.

Tutkimusten mukaan rahasta ei kanneta huolta, jos tilillä on puskurina muutaman kuukauden palkka. Mutta tuoko muhkeampi pankkitili mielenrauhan lisäksi onnea? Tiettyyn rajaan asti kyllä.

– Noin 70 000–80 000 euron käteen jääviin yhden ihmisen vuosituloihin saakka lisäraha kasvattaa onnellisuutta. Sen jälkeen ei.

 

Näin Meidän perheen lukijat kertoivat verkkokyselyssä:

Jos rahaa olisi enemmän...

  • Olisin huomattavasti vähemmän stressaantunut ja ahdistunut. Elämässä on tarpeeksi muitakin murheita ilman rahahuoliakin.
  • Olisi varaa laadukkaampaan ruokaan ja mahdollisuus käydä yksityisellä lääkärillä.
  • Ei tarvitsisi joka asian kohdalla miettiä, voiko ostaa vai ei.
  • Voisi ostaa parempikuntoisen talon eikä tarvitsisi remontoida niin paljon.
  • Voisi keskittyä elämiseen ja arkeen. Tietäisi, että saa kaiken mitä tarvitsee, saa syödä terveellisesti ja voi hankkia erilaisia elämyksiä matkailusta ulkona syömiseen.
  • Voisi vaikka ostaa lohta kaupasta useammin kuin kerran kuussa!
  • Voisin hoitaa lastamme kotona, kunnes hän on kaksivuotias.
  • Asuisimme tilavammin ja meillä olisi varaa palkata apua (esim. siivoja). Voisimme tehdä koko perheen yhteisiä ulkomaanmatkoja. Elämä olisi huolettomampaa.
  • Pystyisimme säästämään, ja lapset saisivat joskus omat huoneet.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nordean tutkimuksen mukaan keskimääräinen säästösumma lapselle on 30 euroa kuukaudessa.

Jo kolme neljästä suomalaisvanhemmasta laittaa rahaa säästöön lapsiaan varten, selviää Nordean teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.

Sosiologian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska on huomannut, että lapsille säästämisestä on tullut viime vuosina eräänlainen uusi välttämättömyys.

– 30 vuotta sitten oli epätavallista, että vanhemmat avustivat kotoa muuttanutta lastaan vuokranmaksussa. Nykyään ajatellaan, että on sopimatonta heittää lapsi omilleen, Wilska sanoo Meidän Perheen haastattelussa.

Samoilla linjoilla tuntuvat olevan suomalaisvanhemmat Nordean kyselyssä. Suurin osa säästää lapsen tulevaisuutta varten. Yleisin syy olla säästämättä lapselle on se, ettei rahaa saa säästettyä, vaikka haluaisi. Heistä, jotka eivät vielä säästäneet lapsilleen, moni aikoi aloittaa säästämisen myöhemmin. Vain hyvin harva ilmoitti, ettei pidä säästämistä tarpeellisena.

Keskimääräinen säästösumma on 30 euroa kuukaudessa, ja tyypillisimmin se laitetaan säästötilille. Rahastoihin säästää joka viides, ja osakkeisiin vain neljä prosenttia vastaajista.

 

Kysely

Onko lasten tulevaisuutta varten säästäminen mielestäsi tarpeellista?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.