Olen todella masentunut, enkä pysty kohtaamaan tyttölapsia.

Olen kohta 34-vuotias nainen, ja mieheni on 40-vuotias. Meillä on kaksi poikaa, 8- ja 5-vuotiaat. Nyt odotan kaksosia ja tulossa on taas poikia... Olen todella pettynyt!

Sain tietää kaksospojista 4D-ultrassa raskausviikolla 21. Elämäni on jakautunut aikaan ennen ultraa ja ultran jälkeen: olen nyt ihan eri ihminen. Ennen ultraa ajattelin, että koska kyseessä on kaksosraskaus, meille tulee ainakin yksi tyttö – toivoin kuitenkin kahta tyttöä. Nyt ultran jälkeen, kahteen kuukauteen, en ole saanut rauhaa. Olen todella masentunut, enkä pysty kohtaamaan tyttölapsia. Olen lukenut, että monilla tällainen masennus saattaa kestää vielä vuodenkin synnytyksen jälkeen! Olen todella vihainen itselleni, kun suostuin tekemään kolmannen lapsen. Minulle olisi riittänyt ihan hyvin kaksi lasta, mutta halusin miellyttää miestäni ja suostuin kolmanteen.

Olen vihainen ihan kaikille ja kaikesta, enkä pääse millään eroon näistä tuntemuksista. En tiedä, miten voisin taas nauttia elämästä. Haluaisin sitä paljon, mutta en vain pysty enää.

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Hienoa, että uskalsit sanoa tuntemuksesi ääneen. Nyt sinulla on aikaa tottua ajatukseen suuren poikakatraan äitinä ennen kuin kaksoset saapuvat maailmaan. On tärkeää, että he ovat maailmaan tupsahtaessaan tervetulleita perheenjäseniä, sillä jokaisen ihmisen tärkein tarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään oman sukupuolensa edustajana.

Toiveet lapsen sukupuolesta ovat niitä tabuja, joista monet eivät uskalla puhua kuin nimettöminä netin keskustelupalstoilla, etteivät leimautuisi huonoiksi ja epäkypsiksi äideiksi ja isiksi. Yleensä asiasta vaietaan, sillä esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivät suhtautuvat sukupuolen toivomiseen eri tavoin kuin jo lapsia saaneet.

Lapsettomat saattaisivat pitää sinua jopa kiittämättömänä, koska haluaisit päättää lapsesi sukupuolen.

Elät suurten myllerrysten aikaa, ja tuplaraskaus herkistää sinua entisestään. On tärkeää käsitellä asiaa jo ennen synnytystä. Toive saada perheeseen molempia sukupuolia on äideille ja isille varsin tavallista ja normaalia. Et ole siis mikään kummajainen. Monella naisella on hyvin voimakas sisäinen halu saada perheeseen ainakin yksi pieni prinsessa, jolle pukea röyhelöitä ja vaaleanpunaista. Näistä toiveista ei kannata kantaa syyllisyyttä, mutta kaikki toiveet eivät elämässä aina toteudu.

Takuulappua sukupuolesta ei anneta kenellekään, ja jokaisen lasta haluavan on hyväksyttävä tämä. On kuitenkin normaalia, että erilaisia haaveita a paineita risteilee jokaisen uuden tulokkaan ympärillä. Sinäkin haluaisit varmasti, että lapsesi eivät muistuttaisi omista tai kumppanisi heikoimmista puolista.

Koska koet nyt kovaa masennusta ja pelkäät tunteen jatkuvan pitkään, suosittelen, että puhut tuntemuksistasi pikimmiten neuvolassa. Äidin masennuksen tunteet eivät ole vatsassa kasvaville vauvoillekaan hyväksi. On tärkeää, että saat käsitellä jo etukäteen vauvojesi sukupuolen aiheuttamaa pettymystä. Näin osaat olla viisas, rakastava ja ylpeä äiti pojillesi.

Pettymys on myös erinomainen tunne jäljittää omia kipukohtiasi ja hakea vähitellen niihin lievitystä. On sanottu, että pettymyksen voima on suhteessa sielun mustiin aukkoihin. Pettymyksen nyt iskiessä näin rajusti sinun kannattaa miettiä, mikä tilanteessa on kaikkein vaikeinta.

Yksikään lapsi ei halua nähdä jatkuvaa pettymystä vanhempiensa silmissä. Tyytymättömien vanhempien lapsi keskittyy hyväksynnän hankkimiseen mielistelemällä. Hän elää helposti itsensä ohi ja suorittaa vanhempiensa elämää, koska ei tullut hyväksytyksi omana itsenään.

Olen täysin vakuuttunut, ettet ole poikakatraaseesi enää yhtään pettynyt vähän ajan päästä, koska olet uskaltanut näin avoimesti nostaa itsellesi vaikean asian esille. Luontoa emme voi voittaa, ja kaikkeen emme voi itse vaikuttaa. Kaikki toiveet eivät koskaan toteudu.

Kun saat nyt jakaa tunteitasi etukäteen, uskon, että lastesi syntyessä he ovat hyvin rakkaita poikia. Harva antaisi omaansa pois mistään hinnasta. Luonto on tehnyt viisaasti: omaan perheeseen syntyy aina se maailman suloisin, joskus jopa tuplana, eikä naapurisängyn äidin vauva tai tuttavien vastasyntynyt ole koskaan niin ihana kuin oma.

Vauva 2/2011

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Onko normaalia, miettii vanhempi, kun lapsi imee hiuksiaan, syö kynsiään tai ääntelee hassusti. Onko se pakko-oire?

Kynnet on pureskeltu nysiksi. Takinkaulus on järsitty rikki ja tukassa on imeskelyn jäljiltä takkuinen pallo. Ja miksi ihmeessä se rykii jatkuvasti kurkkuaan? Onko tuollainen normaalia?


– Vanhemmat ovat usein huolissaan lapsensa toistuvista tekemisistä ja pelkäävät niiden olevan pakko-oireita, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantala.

Useimmiten vanhempien huoli on turha. Aikuisillakin on eleitä, joita toistaa huomaamattaan. Yksi nytkyttelee jalkaansa aina, kun pitää istua paikallaan. Toinen pyörittelee hiuksia lukiessaan. Lapsen tavoissa ei välttämättä ole kyse sen kummemmasta.

Myös tic-oireiksi kutsut tahattomat nykimisliikkeet ja ääntelyt ovat lapsilla hyvin tavallisia. Niitä on jopa neljänneksellä päiväkoti- ja ala-asteikäisistä. Useimmiten oireet häipyvät ajan myötä itsestään.

Ongelmaksi lapsen eleet muodostuvat usein vasta, jos vanhempi murehtii niitä liikaa.

– Jos tapaa alkaa kovasti kytätä ja huomautella siitä, lapsi ahdistuu, Rantala kertoo.

Usein tavat tulevat, kestävät hetken ja katoavat sitten itsestään.

Ethän syyttele

Tyypillisesti toistuvat tavat puskevat pintaan kolmen ja seitsemän ikävuoden kieppeillä, joskus vasta pari vuotta myöhemmin.

Jatkuva nenän kaivelu tai peukalon imeminen saattaa tuntua vanhemmasta turhauttavalta tai nololta. Torumalla aikuinen vapautuu vain omasta häpeän tunteestaan, mutta tulee samalla siirtäneeksi sen lapselle.

Jos tapa haittaa enemmän vanhempaa kuin lasta, kannattaa kääntää katse omiin reaktioihinsa: Mikä minua tavassa nolottaa tai risoo? Voisinko vain antaa olla? Usein tavat tulevat, kestävät hetken ja katoavat sitten itsestään.

Jos tapa yltyy merkittävästi tai siitä koituu lapselle haittaa, siihen voi olla tarpeen puuttua. Pureskelusta tulehtuneet kynsinauhat tai rikki raavittu iho eivät ole kivoja seuralaisia.

Rantala kehottaa ottamaan asian varovasti puheeksi lapsen kanssa.

Syyttelevän miksi aina pureskelet kynsiäsi -kysymyksen sijaan voi olla viisaampaa lähestyä asiaa avoimin mielin: Hei, mitä kuuluu? Vaivaako jokin? Jännittääkö?

Näin pääsee paremmin käsiksi taustalla piileviin syihin. Seuraavaksi voi tiedustella jo suoremminkin: Oletko huomannut, että sinulla on tapana tehdä näin? Mistä se mahtaisi johtua?

Hyviä käytöstapoja voi opettaa lempeästi, syyttelemättä.

Kaikki harmittomatkaan tavat eivät sovi joka tilanteeseen. Hyviä käytöstapoja voi opettaa lempeästi, syyttelemättä. Sen sijaan että kieltäisi lasta kaivamasta nenäänsä, häntä voi ohjata sanomalla, että meillä on täällä tapana pitää sormet pois nenästä.

Aina vanhemman oma ymmärtävä asenne ei riitä. Jos lapsen tavasta nousee iso haloo vaikka päiväkodissa tai koulussa, Rantala kehottaa ottamaan asian reilusti puheeksi.

Jos ymmärrystä ei heru ja hoitaja, kummi tai mummi suhtautuu asiaan yhä turhan aktiivisesti, siitä voi keskustella lapsen kanssa. Se kannattaa tehdä leimaamatta esimerkiksi koko päiväkotia.

– On tärkeä puhua aina ihmisistä, ei yleisellä tasolla. Lapselle voi sanoa, että Riina-hoitajaa tapa näköjään haittaa ja että se on hänen mielipiteensä, mutta että olet itse eri mieltä. Oleellista on vanhemman kyky arvioida tilannetta ja pysytellä rauhallisena, Rantala neuvoo.

Syli rauhoittaa

Tuttu tilanne missä tahansa lapsiperheessä syntymäpäiväjuhlien kynnyksellä: perhoset vatsassa saavat päivänsankarin pomppimaan ja juoksentelemaan edestakaisin.

”Lasta ei saa käskeä lopettamaan. Se on sama kuin sanoisi aikuiselle, että älä naura tai älä hengitä.”

Joskus ylikierrokset purkautuvat eleinä, jotka näyttävät aikuisen silmään oudoilta. Lapsi alkaa keinutella itseään edestakaisin tai räpytellä käsiään kuin lentoon lähdössä oleva lintu. Silloin aikuisen mieleen voi hiipiä huoli siitä, onko lapsen kehityksessä jotain poikkeavaa.

– Lapsille on hyvin tyypillistä purkaa kiihtymystään fyysisesti. Missään tapauksessa lasta ei saa käskeä lopettamaan. Se on sama kuin sanoisi aikuiselle, että älä naura tai älä hengitä, Rantala vertaa.

Tasainen, toistuva liike – aivan kuten asioiden imeskelykin – saattaa olla lapsen luontainen pyrkimys säädellä ylivireystilaa. Lopettamiskäskyn sijaan Rantala kehottaa menemään luokse ja pyytämään syliin.

– Kiihtymys on lapselle kuormittava tila, johon hän tarvitsee apua.

Aikuisen tyynnyttävä läheisyys on kuin pelastusrengas, joka auttaa selviytymään tunnemyrkystä. Aina lapsi ei pysty pukemaan kokemuksiaan sanoiksi.

– Lapsilla tunteiden palo on niin suuri, että se ylittää ilmaisukyvyn, Rantala muistuttaa.

Pelko ja kiukku purkautuvat

Klik-klik, klik-klik. Valokatkaisija naksuu pienen sormen alla päälle-pois, päälle-pois. Älä anna isin ja äidin jäädä auton alle. Klik-klik. Jos painan vielä kerran, ei tapahdu mitään pahaa. Klik-klik.

Haitallisen tavan erottaa harmittomasta se, että haitallisen pontimena on ahdistus.

”Taustalla voi olla pelkoa tai vihaa, jota lapsi ei osaa ilmaista muuten.” 

– Maagiset ajatukset liittyvät usein tärkeisiin ihmissuhteisiin. Taustalla voi olla pelkoa tai jopa vihaa, jota lapsi ei osaa ilmaista muuten. Hän ei ehkä halua sanoa, ettei pärjää. Joku lapsi saa silloin kiukkukohtauksen, toinen kehittää pakkotoiminnon, Rantala sanoo.

Toistamisen tarpeessa ei ole järkeä, ja usein lapsi tietää sen itsekin. Silti hän ei mahda sille mitään, vaikka haluaisi.

– Joskus toistaminen on pelkkiä ajatuksia: pitää laskea sataan takaperin saksaksi, ja jos tulee yksikin virhe, pitää aloittaa alusta.

Stressi pahentaa oireita

Vain muutamalla prosentilla toistamisen tarpeessa on kyse diagnosoitavasta pakko-oireisesta häiriöstä, ja sekin saattaa mennä ohi omia aikojaan. Stressin on todettu pahentavan niin pakko- kuin tic-oireita. Siksi arjen rauhoittamista kannattaa kokeilla joka tapauksessa.

Kaikissa aikuisen silmään oudoissa arjen rituaaleissa ei ole kyse häiriöstä, vaan pyrkimyksestä säädellä kuormitusta. Tarve kulkea aina tiettyä reittiä tai tehdä iltatoimet samassa järjestyksessä on lapsen tapa rakentaa turvaa.

”Tunnollisen lapsen raivarit kannattaa ottaa ilolla vastaan.”

Jos toistamisen pakko alkaa haitata lasta itseään ja arkea tai kovasti vaivata vanhempaa, eikä rauhoittelu vie tilannetta eteenpäin parissa kuukaudessa, kannattaa kysyä apua esimerkiksi neuvola- tai koulupsykologilta.

Janna Rantala kehottaa katsomaan kokonaisuutta rehellisesti: Olenko kartalla siitä, mitä lapsen mielessä liikkuu? Jääkö lapsi arjessa liikaa oman onnensa nojaan? Vaaditaanko lapselta liikaa joko kotona tai koulussa?

– Etenkin tunnollisuuteen ja miellyttämiseen taipuvaisen lapsen kohdalla on tärkeää, ettei syyllistä. Tunnollisen lapsen raivarit kannattaa ottaa ilolla vastaan.

Pikaopas: Toimi näin

1. Älä puutu heti

Joskus paras apu lapselle on se, ettei tee mitään. Pysähdy rauhassa tarkkailemaan häntä ja mieti, mitä tunteita ja ajatuksia havainnot sinussa herättävät. Kirjaa huomioita ylös ja juttele niistä puolison tai toisten vanhempien kanssa.

2. Ole utelias

Sen sijaan että antaisit valmiita vastauksia, ole lempeän utelias, kysy ja kuuntele. Aika pieneltäkin lapselta voi saada hyviä vastauksia. Jos hän itse ei osaa sanoittaa kokemuksiaan, kysy, saatko ehdottaa.

3. Suhteuta

Pohdi onko tavasta todella haittaa vai onko huolesi päässyt paisumaan turhaan? Anna lapselle mahdollisuus kehittyä. Esimerkiksi eskarilaiselle vuosi on pitkä aika kasvaa koululaiseksi – kuudesosa koko siihenastisesta elämästä!

Tältä lapsesta tuntuu

”Eskarissa minun oli pakko räpsyttää silmiä, avata suuta ja jännittää hartiat korviin. Se meni ohi. Nyt välillä minun on haisteltava käsiäni ja hupparin hihoja. Ensin se tuntuu helpottavalta ja sitten vähän tyhmältä. Ei auta, jos niitä kielletään tekemästä. Aikuisen pitää sanoa, että kyllä se menee ohi ja olet ihan tavallinen.”

Otto, 11

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen

Kivojen eläinhahmojen yhdistely kehittää taaperon silmän ja käden yhteistyötä.

Tarvitset:

Tukevaa kartonkia tai pahvia, valmiiksi tulostetut eläinhahmot, paperiliimaa, kontaktimuovia,sakset tai mattoveitsen.

Tee näin:

  1. Tulosta valmiit eläinhahmot ja liimaa ne tukevalle kartongille tai ohuelle pahville. Eläinhahmoja on kuusi kappaletta: kettu, kissa, norppa, pingviini, pupu, sammakko.
  2. Päällystä kartonki kontaktimuovilla molemmin puolin.
  3. Leikkaa eläimet irti ääriviivoja pitkin joko saksilla tai mattoveitsellä materiaalista riippuen.
  4. Puolita eläimet vielä keskeltä kahteen osaan.

Vinkki! Paloja voi ja saa yhdistellä ennakkoluulottomasti. Pupu, jolla on ketunhäntä, miksipä ei!

Tulosta valmiit eläinhahmot A4-kokoiselle paperille alla olevasta linkistä. Tallenna tiedosto ensin työpöydällesi ja printtaa vasta sen jälkeen, niin se tulostuu oikein.

 

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet vauvalle tehnyt? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.