Karvanaama ja vauva

Nainen sääti laitteensa näyttöä. Anturi haki oikeaa kohtaa vaimoni mahaa peittävässä sinisessä geelissä. Harmaat juovat näytöllä alkoivat muuntua ymmärrettäviksi piirteiksi. ”Täällä näkyisi nyt näitä uutisia. Siis jos haluatte tietää”, kätilö huikkasi ruutunsa takaa.

Nainen sääti laitteensa näyttöä. Anturi haki oikeaa kohtaa vaimoni mahaa peittävässä sinisessä geelissä. Harmaat juovat näytöllä alkoivat muuntua ymmärrettäviksi piirteiksi.

”Täällä näkyisi nyt näitä uutisia. Siis jos haluatte tietää”, kätilö huikkasi ruutunsa takaa.

Tähän hetkeen me olimme valmistautuneet hyvin. Asiaa oli puitu perusteellisesti, ja suunnitelma oli valmis.Alun perin vaimo oli suhtautunut sukupuolen selvittämiseen jokseenkin yksioikoisesti. Hänen mukaansa modernin lääketieteen mahdollisuudet ovat tarjolla siksi, että niitä käytetään. Muuten voisi hoitaa synnytyksenkin saman tien pimeässä saunassa. Minä edustin hipimpää koulukuntaa. Mielestäni sukupuolen selviämistä jaksoi hyvin odottaa syntymään asti. Odotus jotenkin huipentuu siihen: sormet – check, varpaat – check, pimppi – kyllä!

Lopulta olimme sopineet pomminvarmasta menettelystä. Olimme päättäneet antaa kätilölle toisessa ultrassa paperin ja kirjekuoren, jonne merkintä sukupuolesta talletettaisiin. Sitten meillä olisi vapaus kurkkia asia selville tai odottaa tyynesti loppuun asti. Periaatteessa.

”Kyllä haluamme”, linjasi vaimo tutkimuspöydältä.

Rakkaani ääni oli sen verran kiihkeä, etten uskaltanut puuttua tilanteeseen, joka näytti etenevän jonkinlaisessa naisellisessa yhteisymmärryksessä oikein sujuvasti ilman minuakin. Osoitin miehistä vastuunkantokykyä, tukea ja myötätuntoa punastumalla, hymyilemällä ujosti ja nyökkäämällä monta kertaa.

Lapsen sukupuoleen perehtyminen jo tässä vaiheessa ei sinällään ollut mikään ongelma, koska olimme valmistautuneet suorastaan erittäin hyvin. Olimme käyneet loputtomia kumman haluaisit -keskusteluja ja puineet asiaa perinpohjaisesti. Minulle pohdintojeni lopputulos oli kirkas:

1. Molemmissa on huonot puolensa.
2. Jos on pakko valita, niin sitten tyttö.­
Järkeilyni perustui siihen, että en edes suhteellisen rehellisessä tarkastelussa pystynyt asettamaan kumpaakaan sukupuolta suosikikseni. Sen sijaan ounastelin vahvasti, että vaimo, joka vakaasti ja onnellisesti uskoi odottavansa poikaa, halusi kuitenkin tietämättään mieluummin tytön. Äitien ja tyttärien sukupolviset, erityislaatuiset ja poikkeuksellisen vahvat tunnesiteet, ne ihanat mekot ja sellaista kaikkea.
3. Minä olin valmis kenen tahansa isäksi.

”Täällä on tyttö”, kertoi kätilö.

Havaitsin kelluvani suoraan Urheiluruudusta tai kivikaudelta kumpuavassa epäuskossa ja pettymyksessä. Se alkoi heti ja puhalsi yllättävän lujaa ainakin puoli minuuttia. Osoitin kuitenkin miehistä vastuunkantokykyä, tukea ja myötätuntoa punastumalla, hymyilemällä ujosti ja nyökkäämällä monta kertaa. Kaikkein puhuttelevinta tunteissani oli niiden yllättävyys. Olin mielestäni ollut poikkeuksellisen avarakatseinen ja vapaamielinen isäkokelas, jolle tässä hankkeessa tärkeämpää oli lähes kaikki muu kuin lapsen sukupuoli. Esimerkiksi lastenvaunujen vanteiden väri: ehdottomasti paras yhdistelmä on hopeinen runko ja mustat vanteet, koska hopea/hopea-yhdistelmä on tylsä ja musta/musta-vaihtoehto taas väsyneen wannabe-trendikäs.

”Miten varma tämä tulos on”, erehdyin lopulta kysymään.

Kätilö mittaili minua aika paljon nähneen oloisesti ja halusi tietää, miten varmalla pohjalla omat työsuoritukseni olivat. Nyökkäilin taas paljon enkä esittänyt jatkokysymyksiä. Lopulta kätilö päätti kuitenkin antaa minulle hieman armoa ja haki ultraäänilaitteen ruudulle taas oikeaa näkymää.

”Sanotaan nyt näin, että täällä näkyy klitoris ja häpyhuulet, joten voihan se tietysti olla poikakin, mutta aika hankalaa sille saattaa näillä vehkeillä tulla”, hän tulkitsi.

Se auttoi. Havaitsin, että oli täysin kestämätöntä, että kukaan vieras puhuu minun rakkaan tyttäreni sukupuolielimistä yhtään mitään. Nyökkäsin. Kerran. Olin selvästi jo vähän valmiimpi tyttölapsen isäksi.

P.s. Kolumnisti sai tytön maaliskuun puolivälissä. Muutama päivä synnytyksen jälkeen tuore isä iloitsi sähköpostissa osaavansa jo vaihtaa vaipan. Matka isyyden ammattilaiseksi on alkanut.

Kimmo Norokorpi, 41, on Nelosen uutisten toimittaja. Hän asuu vaimonsa Helin ja maaliskuussa syntyneen punatukkaisen tyttövauvan kanssa Helsingissä. Kolumnisti kertoo, kuinka vauvan kanssa kehitytään täydellisestä amatööristä isyyden ammattilaiseksi. Tai sitten ei.

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 04/2012.